Aikuiseksi kasvaminen tarkoittaa holhouksen vastustamista

Muokattu The Freeman -julkaisun lokakuun numerosta, jota julkaisee the Foundation for Economic Education (FEE)—www.fee.org. Kirjoittaja on FEE:n johtaja.

Muutama kuukausi sitten astuin erääseen ravintolaan Floridan Naplesissa ja sanoin ”Pöytä kahdelle tupakoimattomalle, kiitos.” Tarjoilija vastasi ”Onnistuu hyvin. Floridassa on lailla kielletty tupakointi kaikissa ravintoloissa. Tänne päin, olkaa hyvä.”

Kävellessäni tarjoilijan meille osoittamaa pöytää kohti ajattelin hetken aikaa, että ”Hyvä. Ei tupakansavua tai edes hajua koko ravintolassa. Hieno homma!”

Sitten minua hävetti. Olin mennyt valtion holhoamispolitiikan ansaan. Neljänkymmenen vuoden ajan olin luullut intohimoisesti ja järkkymättömästi uskovani vapaaseen yhteiskuntaan. Nyt kuitenkin huomasin muutaman sekunnin ajan olevani tyytyväinen siitä, että valtio rajoittaa täysivaltaisten aikuisten ihmisten vapauksia yksityisomistuksessa olevissa tiloissa.

Tämä jäi vaivaamaan minua niin, että pohdin sitä pitkän aikaa. Halusin selvittää, miksi ensireaktioni oli hylätä periaatteeni pelkästään siksi, että illalliseni tulisi olemaan hieman miellyttävämpi ilman tupakanhajua. Ja jos minun kaltaiseni omistautuneen vapauden kannattajan voi niin helposti tönäistä väärään suuntaan, niin miten sitten ikinä estää sellaisia, jotka eivät välitä vapaudesta niin paljoa, lankeamasta samanlaisiin tai vielä rajumpiin yksilönvapauksien rajoituksiin?

Ensin mietin niitä haittoja, joita passiivinen tupakointi monen lääkärin mielestä aiheuttaa. Ehkäpä valtiolla oli oikeus suojella tupakoimattomia, jos kyse oli henkilön toiselle aiheuttamasta haitasta. Pian ymmärsin kuitenkin kaksi asiaa: kukaan ei ollut pakottanut minua menemään kyseiseen ravintolaan, enkä minä sen paremmin kuin valtiokaan omistanut tuota ravintolaa. Yksinkertainen tosiasia on, että aidosti vapaassa yhteiskunnassa ravintolan omistajalla, joka haluaa sallia tupakoinnin omassa ravintolassaan, on siihen yhtä suuri oikeus kuin minulla on mennä johonkin toiseen ravintolaan. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset olisi tietoisia tupakoinnin riskeistä. Enemmänkin siitä, että kenelläkään ei ole oikeutta pakottaa toista tarjoamaan hänelle savutonta ravintolaa.

Sitä paitsi voin helposti keksiä monia vaarallisia harrastuksia, joihin monet aikuiset vapaaehtoisesti osallistuvat, mutta joita en koskaan vaatisi lailla kiellettäväksi: laskuvarjohyppy ja benji-hyppy esimerkiksi. Tilastot osoittavat, että jopa joissakin tietyissä julkisissa kouluissa opiskelu tai opettaminen sisältävät myös melkoisen riskin – luultavasti suuremman kuin se, että joutuu joskus vahingossa hengittämään tupakansavua.

Holhouksen kannattaminen tarkoittaa sitä, että kannattaa valtion voimankäyttöä jonkin hyödyn – todellisen tai kuvitellun itselle tai muille – saavuttamiseksi vapaaehtoisuuden, kuten suostuttelun, koulutuksen tai valinnanvapauden sijasta. Jos ihmiset näkisivät nuo vaihtoehdot noin selkeinä termeinä, tai jos he tajuaisivat, miten heikoilla jäillä he kävelevät hyväksyessään valtion väliintulon, asioiden pakottamalla ratkaisemisen kannatus luultavasti vähenisi. Ongelma on se, että monet eivät osaa yhdistää valtion väliintuloa voimankäyttöön. Mutta sitähän se juuri on, eikö olekin? Floridan osavaltion hallitus ei pyytänyt ravintoloita kieltämään tupakointia; se käski niitä tekemään niin sakkojen tai vankeusrangaistusten uhalla.

Koetin tämän päättelyn toimivuutta muutamiin ystäviini. Piinkovia libertaareja lukuunottamatta, seuraavassa on heidän tyypillisiä asenteitaan:

Itsepetos: ”Ei se ole oikeastaan ‘voimankäyttöä’ jos enemmistö ihmisistä kannattaa sitä.”

Holhoavuus: ”Tässä tapauksessa voimankäyttö oli oikeutettua, koska se koitui omaksi parhaaksesi.”

Riippuvaisuus: ”Jos valtio ei tee sitä, niin kuka sitten?”

Lyhytnäköisyys: ”Teet kärpäsestä härkäsen. Miten tupakoinnin kieltäminen ravintoloissa voi uhata vapautta? Ja vaikka uhkaisikin, niin se on niin pieni asia, ettei siitä tarvitse välittää.”

Kärsimättömyys: ”En halua joutua odottamaan, että suosikkiravintolani vapaaehtoisesti kieltää tupakoinnin.”

Vallanhimo: ”Ravintolat, jotka eivät halua kieltää tupakointia täytyy määrätä kieltämään se.”

Itsekeskeisyys: ”Ei voisi vähempää kiinnostaa. Minä vihaan tupakointia, enkä halua vahingossakaan haistaa yhtään tupakanhajua. En, vaikka ravintola sijoittaisi tupakoivat vieraansa oman osastoonsa.”

Kaikkia näitä argumentteja voidaan käyttää – ja niitä poikkeuksetta myös käytetään – oikeuttamaan ihmisten kahlehtimista mitä sietämättömimmillä rajoituksilla. Jos jotakin voimme oppia hallintojärjestelmien historiasta, niin se on se, että jos niille antaa pikkusormen, ne vievät ennemmin tai myöhemmin koko käden. Tärkeintä olisi saada ihmiset ymmärtämään, että vapautta rajoitetaan yleensä pieni pala kerrallaan ja, että olisi parempi vastustaa vapauden tuhoutumista pienissä asioissa kuin toivoa, että jatkossa ei jouduttaisi taistelemaan merkittävämpiä rajoituksia vastaan.

Itsepetos, holhoavuus, riippuvuus, lyhytnäköisyys, kärsimättömyys, vallanhimo ja itsekeskeisyys ovat kaikki syitä sille, että ihmiset alistuvat valtion määräyksiin. Miettiessäni tätä minulle valkeni, että ne ovat kaikki jäänteitä lapsenomaisesta ajattelutavasta. Lapsina ja nuorina maailmankuvamme on vielä raakile. Odotamme toisten antavan meille tarvitsemamme asiat, emmekä juuri välitä siitä, mistä ja miten he ovat nämä asiat hankkineet. Ja me haluamme ne asiat heti.

Koemme olevamme ”aikuisia”, kun ymmärrämme, että käytöksellemme on olemassa rajoja, joita ei sovi ylittää; kun ajattelemme pitkällä tähtäimellä ja kaikkia ihmisia sen sijaan, että ajattelisimme vain itseämme ja tässä ja nyt; kun yritämme olla niin itsenäisiä kuin fyysiset ja henkiset kykymme vain sallivat; kun jätämme toiset rauhaan elleivät he uhkaa meitä jollain tavalla; ja kun väkivallan sijasta pyrimme saavuttamaan päämäärämme rauhanomaisesti ja kärsivällisesti. Katsomme olevamme ”aikuisia” kun korostamme henkilökohtaista vastuuta; sen pakoilua pidämme lapsellisena käytöksenä.

Kuitenkin, kun tarkastelee länsimaissa käytävää poliittista keskustelua, näyttää siltä, että vaatimuksille, joiden mukaan valtion tulisi voimakeinoin ”tehdä jotakin”, ei näy loppua. Verottakaa tuolta kaverilta enemmän, koska hänellä on enemmän kuin minulla. Säätäkää tulleja, jotta vältyn ulkomaisten yritysten kilpailulta. Tukekaa yliopisto-opintojani. Ottakaa haltuun tuo tontti, jotta voin rakentaa sille hotellin. Korjatkaa tämä ongelma puolestani, ja korjatkaa se nyt heti! Tehkää elämästäni helpompaa jonkun toisen kustannuksella. Käskekää tuota ravintoloitsijaa olemaan tarjoilematta tupakoitsijoille.

Minusta tuntuu kuin länsimaista olisi tullut yksi iso lastentarha täynnä rääkyviä lapsia, jotka näkevät valtiossa ison huolehtivan lastenhoitajan. Tämä herättää minussa halun tokaista ”Kasvakaa aikuisiksi!”

Yhteisöjen kohtalon määrää se, miten sivistyneitä niiden jäsenet ovat. Mitä enemmän he kunnioittavat toisiaan ja mitä enemmän yhteisön toiminta perustuu vapaaehtoiseen osallistumiseen, sitä turvallisempi ja vauraampi yhteisö se on. Mitä enemmän yhteisön jäsenet luottavat voimankäyttöön – lailliseen tai laittomaan – sitä alttiimpia he ovat kansankiihottajille ja tyranneille. Holhouksen vastustaminen ei ole siis mikään merkityksetön asia.

Minun mielestäni sen vastustaminen ei ole mitään vähempää kuin aikuismaista käytöstä.

Deregulaatio ja finanssikriisi

Yleisen uskomuksen mukaan sääntelyn purkaminen aiheutti finanssikriisin sallimalla liiallisen rahoitusinnovoinnin, riskinoton ja rahoituspelureiden ahneuden asuntolainavälittäjistä Wall Streetin pankkiireihin. Tämän uskomuksen mukainen parannusehdotus on sääntelyn lisääminen ja rahoitusjärjestelmän kontrollointi OTC -johdannaismarkkinoista aina asuntolainavälittäjiin ja johtajien palkitsemisiin.

Vaihtoehtoinen selitys väittää hallituksen aiheuttaneen kriisin omalla asuntopolitiikallaan saaden aikaan 25 miljoonaa subprime-lainaa ja muuta huonolaatuista asuntoluottoa, jotka muodostivat puolet kaikista Yhdysvaltain asuntoluotoista. Se väittää myös, ettei sääntelyn vähentäminen koskenut CDS -johdannaisia, joilla oli keskeinen osa kriisissä. Selityksen mukaan hallinnon sääntelyehdotus lepää myyttisellä perustalla.

Lisää aiheesta AEI:n artikkelissa: Deregulation and the Financial Crisis.

Lama ei koske byrokratiaa

Yli 100 000 dollaria vuodessa tienaavien osuus USAn liittovaltion työntekijöistä kasvoi 14 prosentista 19 prosenttiin raportoi USA Today. Raportoitu nousu tapahtui 18 ensimmäisen taantumakuukauden aikana. Samaan aikaan, kun miljoonat ihmiset menettivät työpaikkansa, monet liittovaltion työntekijät elävät leveämmin kuin koskaan aikaisemmin. Ne, jotka jo ansaitsivat keskimääräistä enemmän, myös kasvattivat tulojaan kaikkein eniten. Joulukuussa 2007 puolustusministeriössä oli 1 868 yli 150 000 dollaria ansaitsevaa siviilityöntekijää ja nyt heitä on 10 100. Vastaavasti liikenneministeriössä oli vain yksi yli 170.000 dollaria ansaitseva, mutta nyt heitä on jo 1 690.

Kirjoituksia liberalismin teorioista ja käytännöistä

Tampere University Press on julkaissut tänänään uuden julkaisusarjan Kirjoituksia liberalismin teorioista ja käytännöistä – Writings on Liberalism’s theories and practices:

Sarjassa julkaistaan ajankohtaisia, kansantajuisia ja lyhyitä esityksiä liberalismin filosofisesta ja teoreettisesta perustasta, arvoista ja periaatteista, saavutuksista ja sovellutuksista. Kirjoituksia sarja tarjoaa halukkaille mahdollisuuden kehittää liberalismia ja vastata siihen kohdistettuun kritiikkiin.

JOHDATUS SARJAAN KIRJOITUKSIA LIBERALISMIN TEORIOISTA JA KÄYTÄNNÖISTÄ
Risto Harisalo & Jani Rajaniemi

Kirjoituksia liberalismin teorioista ja käytännöistä –sarjassa julkaistaan ajankohtaisia, kansantajuisia ja lyhyitä esityksiä liberalismin filosofisesta ja teoreettisesta perustasta, arvoista ja periaatteista, saavutuksista ja sovellutuksista. Kirjoituksia sarja tarjoaa halukkaille mahdollisuuden kehittää liberalismia ja vastata siihen kohdistettuun kritiikkiin.

Kirjoituksia sarjan kantavana voimana on ajatus liberalismin saavutuksista yhteiskuntaelämän eri aloilla; sosiaalisuudessa, kulttuurissa ja taloudessa. Näistä yksi suurimmista on oikeusvaltio, jolle on tunnusomaista mm. demokratia, perustuslaillinen hallinto, julkisen toiminnan sitominen lakiin ja kansalaisten tasa-arvo lain edessä.

Liberalismi on puolustanut johdonmukaisesti ajatusta kansalaisyhteiskunnasta, jolle on tunnusomaista yksilön oikeus elää elämänsä haluamallaan tavalla ja rauhanomaisesti. Yksilöiden ainutlaatuisuus, vapaus ja ihmisarvo ovat kansalaisyhteiskunnan rakennuspuita. Taloudellinen ulottuvuus ei ole ainoa, vaan yksi monista yksilöä luonnehtivista ulottuvuuksista.

Liberalismi on vastustanut kaikkea väkivaltaa ja sotia. Se on ajanut johdonmukaisesti rauhaa valtioiden sisällä ja välillä, koska heikoimmat ja puolustuskyvyttömimmät kärsivät eniten vahvojen mieli- ja väkivallasta. Ihmiset toivovat saavansa elää elämänsä turvallisissa olosuhteissa ja rauhassa.

Liberalismi puolustaa markkinataloutta ja sitä ylläpitäviä instituutioita, joista keskeisimmät ovat yrittäjyys, yksityisomaisuus ja sitä tukevat omistusoikeudet, vapaa hintajärjestelmä ja valinnan vapaus. Nämä vaurautta mahdollistavat instituutiot edellyttävät jatkuvaa suojelua, huolenpitoa ja kehittämistä.

Huolimatta kiistattomista saavutuksistaan liberalismia kritisoidaan eniten yhteiskuntatieteen teorioista ja filosofioista. Liberalismi ansaitsee puolustajansa ja kehittäjänsä. Pysyäkseen elinvoimaisena sen on kyettävä jatkuvasti arvioimaan itseään ja säilyttämään rakentavat puhevälit kriitikoittensa kanssa. Liberalismi on paradoksaalisesti puolustanut vastustajiensa oikeutta olla eri mieltä. Ludwig von Mises kuvaa tätä ongelmaa seuraavasti:

Professori J. P. Hamilus Luxemburgista tilasi 28.10.1951 kopion Misesin vuonna 1927 julkaisemasta kirjasta Liberalismus sen julkaisseelta kustantajalta, joka oli jäänyt entisen DDR:n puolelle. Kustantaja ilmoitti 14.11.1951 päivätyllä kirjeellä Hamilukselle, että kirjasta ei ollut saatavilla enää yhtään kopiota, koska viranomaisten päätöksellä kirjan kaikki kopiot oli hävitetty. Kustantaja ei täsmentänyt olivatko viranomaiset olleet kansallissosialisteja, joita Mises pakeni Yhdysvaltoihin, vai Saksan Demokraattisen Tasavallan viranomaisia.

Kirjoituksia sarjassa käytetään käsitettä liberalismi, vaikka sitä kritisoidaan ja käytetään usein väärin. Koska liberalismi on käsitteenä klassinen ja arvokas, ei ole mitään syytä luopua siitä eikä keksiä sille vaihtoehtoista ilmaisua. Liberalismi on johdettu latinan sanasta liber, jolla on alkujaan viitattu vapauden filosofiaan. Kautta aikain ihmiset, jotka ovat eläneet pakon olosuhteissa, ovat aina janonneet vapautta.

Ludwig von Mises ilmaisi liberalismin perustavaa laatua olevan idean seuraa- vasti: Älyllisenä ja poliittisena liikkeenä liberalismi syrjäytti pakkoon perustavan talouden vapaalla yrittäjyydellä ja itsevaltaisen ja keskitetyn hallitusvallan perustuslailla ja demokratialla sekä edisti kaikkien vapautta erilaisista mielivallan ja orjuutuksen kahleista.

Liberalismi tarjoaa ideansa kaikille poliittisille puolueille. Se ei ole minkään yksittäisen puolueen eikä ryhmän puolella. Se ei tarjoa ihmisille maanpäällistä utopiaa, jonka vuoksi heidän olisi uhrauduttava. Se ei lupaa ihmisille onnellisuutta eikä tyytyväisyyttä, mutta se tarjoaa heille ne keinot, joiden avulla he voivat tyydyttää aineelliset tarpeensa.

Kapitalismi luo rauhaa

Avoin talous ja vapaat markkinat estävät aseellisia konflikteja sanoo poliittisen tieteen Professori Indra de Soysa Norjan tieteen ja teknologian yliopistosta (NTNU). Hän toimii tutkimusjohtajana sen globalisaatio-ohjelmassa.

De Soysan mukaan “kapitalismi luo rauhaa”. “Kun katsomme kaikkia niitä tekijöitä, jotka edesauttavat estämään konflikteja, niin taloudellinen vapaus on hyvin tärkeää, jopa suhteessa hyvään hallintotapaan, demokratiaan ja ihmisoikeuksiin.”

Globalisaation vaikutus

De Soysa on tutkinut yhdessä NTNUn ja Oslon Kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin (International Peace Research Institute in Oslo, PRIO) kollegojensa kanssa perusteellisesti globalisaation vaikutuksia maiden sisäisiin konflikteihin.

“Lähtökohtanamme oli kysymys: Edistääkö globalisaatio rauhaa ja vaurautta, vai johtaako uusliberalismi kilpailuun kohti pohjaa heikentäen valtioita ja kärjistäen sosiaalisia konflikteja, kuten kriitikot väittävät?” de Soysa selventää.

Näkymätön käsi vai rautainen nyrkki?

De Soysa linkittää kysymyksen näkymätömästä kädestä vs. rautaisesta nyrkistä aina Adam Smithiin 18. vuosisadalle. Markkinoiden näkymätön käsi tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että jos ihmiset toimivat oman etunsa mukaan, niin se palvelee myös yhteistä hyvää. Karl Marx sen sijaan katsoi, että “markkinoiden näkymätön käsi” onkin rautainen nyrkki, joka johtaa hyväksikäyttöön ja luokkaeroihin ja niiden seurauksena kärjistää konflikteja.

Nykyinen keskustelu globalisaatiosta jakautuu pääosin noihin samoihin ideologisiin linjoihin, de Soysa sanoo. Hän kertoo tutkimuksellaan olevan empiirisen perustan, joka tarkoittaa tulosten perustuvan koviin faktoihin.

“Olen empiristi, en ideologi. Halusimme tutkia näitä suhteita empiirisin menetelmin”, hän sanoi.

Taloudellinen vapaus on tärkein tekijä

De Soysa ja hänen kollegansa keskittyivät PRIOn tietokantaan kattavasti taltioituihin, vuonna 1970 ja siitä eteenpäin tapahtuneisiin konflikteihin. Tutkijat vertasivat näitä tietoihin, jotka kuvaavat taloudellista vapautta, sekä useisiin muihin muuttujiin, jotka ovat relevantteja vähentämään tai lisäämään aseellisen konfliktin vaaraa.

“Tuloksemme ovat selvät ja kestävät: mitä korkeampi on taloudellisen vapauden taso, sitä pienempi on riski sisäisille konflikteille. Tutkimus osoittaa, että taloudellinen vapaus merkitsee enemmän kuin muut tekijät, kuten demokratia ja hyvä hallintotapa, kun kyse on aseellisen selkkauksen estämisestä, sanoo de Soysa.

Taloudellinen vapaus määritellään politiikkana, joka on investointiystävällistä, tukee vapaita markkinoita, antaa tehokkaan yksityisomaisuuden suojan, antaa yksille taloudellisen valinnanvapauden ja rajoittaa valtion väliintuloa.

Kun kapinointi kannattaa

De Soysa käyttää termiä “vaihtoehtoiskustannukset” selittämään vapaiden markkinoiden rauhaa rakentavaa vaikutusta. Aseellisen kapinan tai rikoksen voidaan yksiselitteisesti katsoa olevan parhaiten kannattava investointi silloin, kun vaihtoehdot ovat rajalliset.

“Suljettu talous, mm. valtion monopolit, pakottaa yrittäjät ahdinkoon. Siitä seuraa salakuljetusta, järjestäytynyttä rikollisuutta – tai aseellisia kapinoita. Kun valtio kontrolloi taloudellisia resursseja, kuten öljyrikkaissa valtiossa, taloudellista hyötyä on saanut myös valtiovallan haltuunottamisesta, jolloin konfliktin riski on kasvanut”, de Soysa sanoo.

“Kapinalla on hintalappu, kuten kaikkilla muillakin sijoituksilla. Täytyy vain hankkia aseita ja organisoida kapinallisryhmiä. Esimerkiksi Tamilitiikerit käyttivät 350 miljoonaa dollaria vuodessa aseiden ostoon” de Soysa sanoo viitaten kotimaahansa Sri Lankaan.

Avoimessa taloudessa saa todennäköisesti huomattavasti suuremman hyödyn sijoitamalla rahaa ja vaivaa markkinoille. Tällaisissa yhteiskunnissa on paljon pienempi riski “kapinallisen pääoman” kertymiselle.

“Katsokaa sisällissotia Afrikassa: Mitä olisi tapahtunut, jos Charles Taylor (sotapäällikkö ja Liberian entinen presidentti) olisi ansainnut enemmän investoimalla tuottavaan toimintaan kuin kapinaan?” De Soysa pohtii.

Miten voimme luoda rauhaa?

Norja markkinoi itseään rauhanomaisena kansakuntana, joka on ollut mukana pitkässä sarjassa yrityksiä ratkaista konflikteja ympäri maailmaa. De Soysa tiivistää tämän ponnistuksen “100 prosenttiseksi epäonnistumiseksi.”

“Tunnistamalla vapaan ja toimivan markkinatalouden olevan rauhan tae, seurauksena olisi sekä kehitysavun ja rauhan työtä”, hän sanoo.

“Perinteiset tuet eivät ole johtaneet rauhaan ja kehitykseen. Päinvastoin, tuki voi johtaa riippuvuuden talouteen, joka estää kannattavia investointeja. Jos haluamme edistää rauhaa ja kehitystä, olisi parempi auttaa rakentamaan toimivia markkinoita, jotka tekevät kannattavammaksi sijoittaa vaurautta tuottavaan toimintaan kuin aseellisisiin konflikteihin”, de Soysa sanoo.

Teksti on suomennettu NTNUn uutisesta “Capitalism creates peace” (NTNU:n luvalla), joka on huomioitu myös Tiede -lehden numerossa 13/2009.