Taloudelliset mahdollisuudet tarvitsevat moraalisen ulottuvuuden

Lawrence W. Reed on Foundation for Economic Education -organisaation toiminnanjohtaja. Tämä essee on kirjoittajan muokkaama samannimisestä artikkelista, joka on julkaistu FEE:n vuoden 1994 kesäkuun “The Freeman” -julkaisussa.

Joka vaalivuosi odotamme joutuvamme ”maan jaloilleen nostamisesta”, ”työpaikkojen luomisesta” ja ”talouden parantamisesta” kertovan retoriikan ristituleen.

Poliitikot rakastavat tulevaisuuden lupauksia ja omien aikaisempien toimiensa unohtamista. Tyypillisesti he käyttävät paljon enemmän aikaa kehitelläkseen uusia tapoja sekaantua kansalaisten elämään kuin jo käytössä olevien sekaantumistapojen kumoamiseen.

Todellista huomiota ansaitsisivat valtion luomat taloudellisten mahdollisuuksien esteet – kuten säännökset, verot, lisenssikäytännöt, kaavoitussuunnitelmat, työmarkkinajärjestöjen erikoisoikeudet, yritystuet, jatkuvat pääomaa kuluttavat budjettivajeet, sosiaalitukijärjestelmä, joka suosii toimettomuutta ja rankaisee työnteosta, ja koulutusmonopoli, joka epäonnistuu lasten opettamisessa, mutta tyhjentää heidän vanhempiensa tilipussit.

Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että rajoittavat kaavoitusmääräykset, rakennuslupakäytännöt ja kiinteistöverot ovat suurimmat syyt siihen, että köyhille ei saada sellaisia asuntoja, joihin heillä olisi varaa. Minimipalkkalait pitävät työmarkkinoiden ulkopuolella satoja tuhansia sellaisia, joiden osaamistaso ei ole valtion saneleman palkkatason mukainen. Loputtomat markkinoille pääsyä vaikeuttamaan suunnitellut säännöt ja määräykset, kuten esimerkiksi taksiliikennettä tai tavarankuljetusta koskevat, estävät montaa potentiaalista yritystä syntymästä.

En nyt tarkoita perustavanlaatuisia lakeja, jotka pyrkivät estämään toiselle aiheutettavaa vahinkoa tai rankaisevat jo aiheutetusta vahingosta. Puhun aikamme pääasiallisesta sosiaalisesta sairaudesta – siitä, että valtio ylittää soveliaisuuden rajat ja leikkii yhtaikaa Robin Hoodia, joulupukkia ja poikasistaan huolehtivaa kanaemoa, ja siten aiheuttaa todellista vahinkoa todellisille ihmisille, jotka eivät ole riistäneet tai ryöstäneet ketään. Ainakin taloustieteilijät alkavat suhtautua tuollaiseen politiikkaan yhä kriittisemmin.

On kuitenkin ymmärrettävä, että taloustieteellinen analyysi ei yksinään auta meitä pääsemään eroon näistä itse luoduista esteistä. On vaikuttavaa, mutta ei kuitenkaan riittävän, esittää numerotietoa ja näyttää kuinka monta työpaikkaa mikäkin valtion toimenpide on tuhonnut. Kuvioiden piirtely bruttokansantuotteen muutoksista ei riitä.

Tarvitaan kipeästi myös, että keskustelussa tunnustetaan se moraalinen taantumuksellisuus, jota niin monet näistä taloudellisen vapauden esteistä edustavat. Näiden esteiden kaataminen vaatii, että meidän vapaata markkinataloutta kannattavien tulee toimia korkean moraalin mukaisesti. Meidän täytyy vedota siihen, minkä useimmat ihmiset vaistomaisesti tuntevat olevan oikein, ei pelkästään siihen, mikä saa kassakoneen kilisemään. Meidän on opeteltava puhumaan valtion vahingollisista toimista termeillä, jotka viittaavat oikeuksien polkemiseen, unelmien murskaamiseen ja elämien pilaamiseen.

Esimerkiksi, kun Detroitin kaupunki Michiganissa korottaa – kuten se tekee – veroja niin, että verorasitus nousee useita kertoja kovemmaksi kuin muissa michiganilaisissa kaupungeissa, se ei ole pelkästään huonoa talouspolitiikkaa. Se on loukkaus niitä kaupunkilaisia kohtaan, jotka haluavat pelkästään parasta perheelleen, jotka haluavat vain mahdollisuuden olla tuottavia. Näiden korkeiden verojen pitäisi tuoda mieliin näkymiä nälkäisistä lapsista, lopetetuista yrityksistä, jotka kerran olivat joidenkin unelmien täyttymyksiä ja hajonneista kodeista perheiden ollessa kykenemättömiä maksamaan laskujaan vastuuttomien poliitikkojen takia.

Miksi ihmisiä, jotka työskentelevät valtion palkkalistoilla virkamiehinä tai byrokraatteina, kutsutaan ”kansan palvelijoiksi” – jopa kaikkein korkeimmin palkattuja? Miksei ”kansan palvelijat” termiä ole varattu niille yrittäjällisille sankareille yksityisellä sektorilla, jotka luovat työpaikkoja, tekevät keksintöjä, parantavat sairauksia, perustavat yrityksiä, palvelevat asiakkaita ja maksavat valtion laskut veroillaan? Missä ovat julkiset avunhuudot tai oikeudenmukaisuutta vaativa median hehkutus silloin, kun näiden ”kansan palvelijoiden” luomat esteet tuhoavat yritteliäiden ihmisten toimintakyvyn?

Se, mitä verot ja säännökset tekevät ihmisille ja heidän unelmilleen omasta liiketoiminnastaan, ja miten muut valtion toimet vaikuttavat ihmisten jokapäiväiseen elämään, on moraalisesti vastenmielistä. Tällaiset teot ovat muistoja siltä synkältä aikakaudelta, jolloin varasta ja hallitsijaa ei pystynyt erottamaan muutoin kuin vaatetuksen perusteella.

Kampanjan vapauden ja taloudellisten mahdollisuuksien palauttamiseksi tulee perusosanaan sisältää moraalisen ulottuvuuden. Lainsäädäntö, joka tukahduttaa yritteliäiden miesten ja naisten pyrkimykset, on enemmän kuin huonoa talouspolitiikkaa. Vapaassa yhteiskunnassa se olisi moraalinen katastrofi.

About the author

Lawrence W. Reed wrote 32 articles on this blog.

Lawrence W. Reed is president of the Foundation for Economic Education (FEE) in Irvington, New York--www.fee.org. An economist and former college economics professor, Reed served for 20 years as president of the Mackinac Center for Public Policy in Michigan before assuming his current position at FEE in September 2008. Full biography available on Wikipedia or at fee.org.

Published by

Lawrence W. Reed

Lawrence W. Reed is president of the Foundation for Economic Education (FEE) in Irvington, New York--www.fee.org. An economist and former college economics professor, Reed served for 20 years as president of the Mackinac Center for Public Policy in Michigan before assuming his current position at FEE in September 2008. Full biography available on Wikipedia or at fee.org.