Kuka on kenelle velkaa ja mitä?

Lawrence W. Reed on Foundation for Economic Education -organisaation toiminnanjohtaja. Tämä essee on kirjoittajan muokkaama samannimisestä artikkelista, joka on julkaistu FEE:n vuoden 2009 toukokuun “the Freeman” -julkaisussa.

Yhteiskunnaksi, joka on ruokkinut, vaatettanut, majoittanut, huolehtinut, viihdyttänyt ja muilla tavoin rikastuttanut ihmisiä enemmän kuin mikään muu yhteiskunta maapallolla, Amerikassa on totisesti paljon perusteetonta syyllisyyttä (ja monessa muussa länsimaassa vielä enemmän).

Tämä syyllisyys ilmenee monissa eri muodoissa. Minua eniten etoo esimerkki, jonka kuulemme usein hyvää tarkoittavilta hyväntekijöiltä, jotka koristelevat hyväntekeväisyyteen antamansa lahjoitukset kuluneella fraasilla: ”Haluan antaa jotain takaisin.” Se kuulostaa aina siltä kuin he pyytäisivät anteeksi menestystään.

Suomennettuna tuo fraasi tarkoittaa jotakuinkin seuraavaa: ”Olen elämäni aikana onnistunut keräämään jonkin verran varallisuutta. Huolimatta siitä miten olen sen tehnyt, minä vain tunnen syyllisyyttä sen tekemisestä. Siinä, että minulla on enemmän kuin joillakuilla toisilla, on jotakin väärää, mutta älä pyydä minua selittämään sitä, sillä se on vain jonkinlainen utuinen epämiellyttävä tunne. Koska minulla on jotakin, tunnen velvollisuudekseni antaa osan siitä pois. Minusta tuntuu hyvältä antaa se pois, koska se sovittaa sitä syntiä, että minulla ylipäätään alkujaan oli se. Nyt olen hyvä ihminen, enkö olekin?”

Minulle selvisi, miten syvään tämä ajatus on juurtunut, kun muutama vuosi sitten vierailin John D. Rockefellerin haudalla Lakeviewin hautausmaalla Clevelandissa. Tämän merkittävän liikemiehen elämästä kertoneen muistolaatan sanat antoivat ymmärtää, että suuren osan omaisuudestaan pois lahjoittaminen oli yhtä suuri saavutus kuin perustaa valtava kansainvälinen yritys, Standard Oil, joka tuon omaisuuden tuotti. Monet nykyisistä oppilaiden lukemista koulujen historiankirjoista menevät vielä askeleen pidemmälle. Ne rutiininomaisesti kritisoivat Rockefellerin kaltaisia ihmisiä heidän rikkauksistaan ja voittojen ja oman edun tavoittelustaan, joiden avulla he loivat rikkautensa, ja ylistävät heitä siitä, että he luopuivat osasta rahojaan.

Monesti hyväntekijät ovat antaneet lahjoituksia järjestölleni ja kertoneet, että he ”antavat jotain takaisin”. He tarkoittavat, että lahjoittamalla meille, he maksavat jotain velkaa koko yhteiskunnalle. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta nämä lahjoittajat eivät ole tehneet mitään väärää. He kyllä loivat rikkauksia elämänsä aikana, mutta he eivät varastaneet niitä. He ottivat riskejä, joita heidän ei olisi ollut pakko ottaa. He sijoittivat omia rahojaan tai rahoja, jotka he olivat lainanneet, ja jotka he myöhemmin maksoivat takaisin korkojen kanssa. He loivat työpaikkoja, maksoivat kilpailukykyisiä palkkoja omasta halustaan töihin tulleille ja siten antoivat toimeentulon tuhansille perheille. He tekivät uusia keksintöjä, joista osa on pelastanut ihmishenkiä tai edistänyt ihmisten terveyttä. He valmistivat tuotteita ja tarjosivat palveluita, joista he pyysivät ja saivat markkinahinnan. Heillä oli innokkaita asiakkaita, jotka palasivat heidän liikkeeseensä yhä uudestaan ja uudestaan. Heillä oli osakkeenomistajia, jotka halusivat riittävää tuottoa sijoituksilleen. Heillä oli myös kilpailijoita ja heidän piti olla aina askeleen edellä voittaakseen kilpailijansa. He eivät käyttäneet väkivaltaa saavuttaakseen päämääränsä; he luottivat vapaaseen kaupankäyntiin ja vapaaehtoisesti solmittuihin sopimuksiin. He maksoivat laskunsa ja velkansa. Ja joka vuosi he lahjoittivat osan voitoistaan hyväntekeväisyyteen, vaikka mikään laki ei määrännyt heitä niin tekemään. En tunne ketään sellaista lahjoittajaa, joka olisi koskaan ollut vankilassa tai saanut muita rangaistuksia.

Miten on siis mahdollista, että joku voi tehdä kaiken tuon ja silti tuntea syyllisyyttä? Minusta he ovat syyllisiä korkeintaan siihen, että ovat altistaneet itsensä huono-osaisten ja kateellisten – ihmisten, jotka ovat jakamassa heidän omaisuuttaan uudelleen, koska eivät itse onnistuneet luomaan mitään tai vain yksinkertaisesti halusivat valita helpon tien – panettelulle. Nämä ihmiset vain ottavat mitä haluavat, tai haluavat poliitikkojen ottavan sen heidän puolestaan.

Tai kuten jotkut papit, jotka ajattelevat, ettei rikkauksia luoda, vaan ne vain ”kerätään”, omaisuuden uudelleenjakajat saarnaavat ihmisille syyllisyydestä, kunnes he luopuvat maallisesta mammonastaan – välittämättä kymmenennestä käskystä, joka kieltää himoitsemasta toisen omaisuutta. Uskovaisilla on tietysti velvollisuus tukea kirkkoaan, moskeijaansa tai synagogaansa, mutta se on eri asia, eikä kuulu tähän.

Todelliset syyt antamiselle

Sopimuksen rikkova henkilö on korvausvelvollinen, mutta tämä velvollisuus hänellä on vain sopimuksen toista osapuolta kohtaan. Jos varastat jonkun toisen omaisuutta, olet sen omaisuuden verran velkaa nimenomaan varkauden kohteelle, et koko yhteiskunnalle. Nuo velvollisuudet ovat todellisia ja ne seuraavat ensin mainitussa tapauksessa vapaaehtoisen sopimuksen solmimisesta ja jälkimmäisessä tapauksessa moraalittomasta teosta. Tämä ajatus ”antaa jotakin takaisin” vain siksi, että olet ansainnut sen, on puolestaan seurausta jostain mystisistä velvollisuuksista, jotka eivät ole todellisia. Se kääntää nurinniskoin koko velan käsitteen. Antaa jotain ”takaisin” viittaa siihen, että se jokin ei alun perinkään ollut sinun, mutta vaurauden luominen yksityisyrittäjyydellä ja vapaaehtoisiin kauppoihin perustuen ei ole kenenkään omaisuuden pakkolunastamista.

Miten se voisikaan olla? Mihin järkeilyyn perustuu ajatus, että vapailla markkinoilla menestynyt henkilö, joka on täyttänyt kaikki velvollisuutensa ja maksanut kaikki velkansa sanan perinteisessä merkityksessä, olisi jotakin velkaa niinkin epämääräiselle käsitteelle kuin yhteiskunnalle? Jos yrittäjä X ansaitsee miljardi dollaria ja yrittäjä Y kaksi miljardia, voidaanko sanoa, että Y:n pitäisi ”antaa takaisin” kaksi kertaa enemmän kuin X:n? Ja jos näin on, kuka saa päättää, kenelle hän on sen velkaa? Selvästi koko ajatus ”jonkin takaisin antamisesta” vain siksi, että sinulla on se, seisoo älyllisessä mielessä juoksuhiekalla.

Menestyneet ihmiset, jotka ovat ansainneet omaisuutensa vapaalla ja rauhanomaisella kaupankäynnillä, voivat antaa osan omaisuudestaan pois, mutta he eivät ole yhtään vähemmän moraalisia eivätkä enempää velkaa, vaikka he eivät antaisi mitään. Se, että hyväntekeväisyys olisi velan maksamista tai, että sen pitäisi olla jonkinlaisen syyllisyyden tai itseruoskinnan seurausta, halventaa koko hyväntekeväisyyden käsitettä.

He, joilla todella on velvollisuus antaa jotain takaisin ovat esimerkiksi pankkirosvoja, myymälävarkaita, huijareita, laskunsa maksamatta jättäneitä tai siltarumpupolitiikkaa harjoittavia poliitikkoja. Heillä on hyvä syy tuntea syyllisyyttä, koska he ovat syyllisiä.

Mutta jos olet tyypillinen vapaan markkinatalouden harjoittaja, joka on todella ansainnut ja pitänyt huolta omaisuudestaan, etkä ole vahingoittanut toisia ihmisiä tai heidän omaisuuttaan, etkä loukannut heidän oikeuksiaan, et kuulu edellä mainittuun ryhmään. Kun annat jotain hyväntekeväisyyteen, sinun pitäisi antaa se sen takia, että saat tyydytystä tukiessasi hyviä asioita, ei sen takia, että sinun pitäisi rauhoitella huonoa omaatuntoasi.

About the author

Lawrence W. Reed wrote 32 articles on this blog.

Lawrence W. Reed is president of the Foundation for Economic Education (FEE) in Irvington, New York--www.fee.org. An economist and former college economics professor, Reed served for 20 years as president of the Mackinac Center for Public Policy in Michigan before assuming his current position at FEE in September 2008. Full biography available on Wikipedia or at fee.org.

Published by

Lawrence W. Reed

Lawrence W. Reed is president of the Foundation for Economic Education (FEE) in Irvington, New York--www.fee.org. An economist and former college economics professor, Reed served for 20 years as president of the Mackinac Center for Public Policy in Michigan before assuming his current position at FEE in September 2008. Full biography available on Wikipedia or at fee.org.