Ilmastonmuutoksen tosiasia vai harha

Risto Harisalo on Tampereen yliopiston hallintotieteen professori.

Ongelma

Yleisen käsityksen mukaan ilmastonmuutoksen torjunta on koko ihmiskunnan tärkein ja kiireellisin haaste, jolle kaikki muut tehtävät ja voimavarat on alistettava. Jokaista toimenpidettä, pientä ja suurta, on tarkasteltava ympäristön näkökulmasta. Rohkeimpien ennusteiden mukaan kulttuurimme on vaarassa tuhoutua, jos mitään ei tehdä yhteiskuntien kehityksen muuttamiseksi ekologisempaan suuntaan.

Pitävätkö väitteet ilmastonmuutoksen torjunnan välttämättömyydestä paikkansa? Onko mahdollista luottaa valittujen toimenpiteiden moitteettomuuteen? Näitä kysymyksiä on syytä tarkasti pohtia.

Tieteen harha

Tiede etsii säännönmukaisuuksia ja lainalaisuuksia kahden olettamuksen varassa. Näistä ensimmäinen on se, että tieteessä vain muutamat totuudet ovat pysyviä ja useimmat tilapäisiä. Uudet tutkimustulokset kyseenalaistavat ja kumoavat jatkuvana virtana totuuksina pidetyt havainnot. Thomas Kuhnin mukaan tieteelle on ominaista, että se korjaa ja uudistaa jatkuvasti omaa ajatteluaan.

Tieteen kehityksen perusteella on arveluttavaa julistaa ilmastonmuutosta koskevat tutkimustulokset niin vahvoiksi totuuksiksi, että tieteen kehitys ei enää pysty niitä kumoamaan. On kyseenalaista luottaa vuosia ja vuosikymmeniä koskeviin ennusteisiin, koska ihmiset eivät pysty tekemään osuvia ennusteita edes pienen mittakaavan asioista lyhyellä tähtäyksellä.

Tieteen toinen olettamus liittyy kritiikkiin. Tieteen voima on sen kyvyssä ja rohkeudessa kritisoida tutkimustuloksia ja hallitsevia ajattelutapoja. Ilmastonmuutoksen torjunnassa on kuitenkin kritiikki korvattu lujalla uskolla omiin totuuksiin. Tällainen asenne ei ole kovin tieteellinen.

Asiantuntemuksen harha

Ilmastonmuutoksesta puhuvat vetoavat tieteelliseen asiantuntemukseensa suositelleessaan keinoja ongelman ratkaisemiseksi. Vaikka he ovat hyvin perillä itse ongelmasta, siitä ei kuitenkaan automaattisesti seuraa, että he pystyvät sanomaan millaisin keinoin ongelma on ratkaistavissa. Kun he suosittelevat poliittisia ja taloudellisia keinoja yhteiskunnan toimintojen ja rakenteiden muuttamiseksi, he astuvat alueelle, josta heillä ei ole enää asiantuntemusta.

Keinoja on helpompi esittää kuin toteuttaa ne käytännössä. Mikä pitäisi olla huoneistojen optimikoko ja optimaalinen lämpötila? Kuinka tiivisti ja korkealle asunnot on rakennettava? Jos asunnot on rakennettava junaradan varteen, onko rakentaminen kiellettävä alueilla, joissa ei ole junaratoja? Mistä tuotannosta on luovuttava joko osittain tai kokonaan?

Näihin kysymyksiin ei edes ympäristöä parhaiten tuntevilla ole tieteellisesti hyväksyttäviä vastauksia. Näistä pohdinnoista huolimatta on hämmentävää havaita kuinka kritiikittömästi heidän suosituksensa on otettu todesta.

Ihmisten tietämättömyys yhteiskunnan toimintaan keskeisimmin vaikuttavista syy- ja seuraussuhteista on korjaamatonta. Tämä pitää paikkansa myös ilmastonmuutoksen asiantuntijoiden suhteen. Tiede tarjoaa erehtyville ihmisille mahdollisuuden tietää takaamatta heille kuitenkaan ehdotonta tietämystä.

Yhteisen hyvän harha

Ilmastonmuutoksen torjunta on ymmärretty koko yhteiskunnan kattavaksi haasteeksi. Ihmisten kaikkia tekemisiä on tarkasteltava tästä näkökulmasta. Ilmastonmuutoksesta on hyvää vauhtia tulossa kaikki muut totuudet poissulkeva totuus.

Se sallii sälyttää kustannuksia ihmisille, vaikka kenelläkään ei ole varmaa tietoa siitä, mitä hyötyä he siitä saavat. Se oikeuttaa ohjailemaan ihmisten valintoja ja käyttäytymistä asioissa, joita he pitävät tärkeinä omalle hyvinvoinnilleen. Onnistuminen näissä asioissa edellyttää poliittisen vallan keskittämistä.

Ajatus ympäristöstä kaikki muut totuudet alistavana on hyvin totalitaarinen. Kun se hyväksytään, annetaan valtaa ihmisille, joille päämäärä pyhittää keinot. Kun ihmiset uskovat tietävänsä perimmäisen totuuden, he eivät anna enää todellisuudelle mahdollisuutta osoittaa, että asiat voivat kehittyä toisin.

Kun yhteiskunnan kehitystä ohjataan haluttuun suuntaan, poliittisten päättäjien on puututtava moniin erilaisiin asioihin. He muuttavat matkan varrella tavoitteiden ja keinojen tärkeysjärjestystä tekemällä suosimistaan keinoista tavoitteita. Tuloksena on aikaa myöten sekasotku, jonka vuoksi kukaan ei oikeastaan tiedä mikä on oikein ja mikä väärin.

Ihmiskunnan historiassa jokainen yritys ohjata kehitystä tietyn kriteerin mukaan on väistämättä epäonnistunut. On todennäköistä, että ekologisia muutoksia pelkääville käy samalla tavoin.

Taloudellisen tuen harha

Valtiot ovat kaikkialla luopumassa sellaisista tuotannonaloista, joita on tuettava verovaroin. Käytäntöön on monia syitä, joista yksi on se, että julkisen vallan taloudellisesta tuesta muodostuu jatkuva ja se vääristää kilpailua. Tämä asia on tyystin unohdettu ilmastonmuutosta koskevassa keskustelussa.

Useimmat strategiset ehdotukset energian säästämiseksi perustuvat julkiselta vallalta saatavaan taloudelliseen tukeen. Harvassa ovat ne oivallukset, jotka pystyvät varmistamaan tulevaisuutensa omin voimin ilman julkista tukea.

On tietenkin totta, että uudet hankkeet työllistävät ja tarjoavat vientimallisuuksia. Jos niiden menestys on kuitenkin kiinni valtion varoista, niillä ei voi olla kestävää perustaa. Ympäristöteollisuudesta on hyvää vauhtia tulossa uusi maatalous, joka voi toimia vain julkisen rahan turvin. Kun nämä alat kasvavat, ne muodostavat niin vaikuttavan painostusryhmän, että valtio voi tuskin toimia sen tahtoa vastaan.

Päästökaupan harha

Päästökauppaa pidetään huomattavana edistysaskeleena ilmastonmuutoksen globaalissa torjunnassa. Päästökaupasta sopiminen on kuitenkin eri asia kuin varmistaa sopimuksen mukainen toiminta. Tässä on syy siihen, miksi päästökaupan tavoitteet eivät välttämättä toteudu.

Kun sopijat ovat poistuneet näyttämöltä, peliin astuvat uudet toimijat, jotka tuntevat omat etunsa ja etsivät sopimuksesta itselleen edullisimmat tulkinnat. Tätä peliä sopimuksentekijät eivät enää pysty täysin hallitsemaan ja valvomaan. On mahdollista, että tässä pelissä, jossa hyödyt ja haitat jaetaan uudelleen, päästökaupan tavoitteet muuttuvat ja murtuvat.

On todennäköistä, että kansalaiset ovat päästökaupan suurin häviäjä. Heillä ei ole neuvotteluvaltaa päästökauppaa toteutettaessa. Voimakkaat tuotannonalat hankkivat halutessaan vapausasteita sopimusvelvollisuuksiinsa.

Lopuksi

Ilmastonmuutos on niin laaja ja monimuotoinen ilmiö, että sitä on vaikeaa määritellä yksiselitteisesti poliittisten toimenpiteiden mahdollistamiseksi. Vaikka ihmiset olisivat varmoja asiastaan, siitä ei seuraa, että heidän suosituksensa auttaisivat ratkaisemaan ongelman. Lääkkeet voivat myös pahentaa tautia.

Ilmastomuutoksen torjunnassa tarvitaan maanläheistä realismia ja kriittistä ajattelua utopioiden sijasta. Vain tällä ajattelulla on mahdollista korjata ja kehittää asioita. Paikallisesti on mahdollista tehdä paljon enemmän hyvää ympäristölle kuin globaalisti.

About the author

Risto Harisalo wrote 7 articles on this blog.