Hintojen laskun noidankehä, osa 3

Kaj Grüssner

Kaj Grüssner on verokonsultti ja omistautunut edistämään sekä itävaltalaisen taloustieteen oppeja että klassisen liberalismin periaatteita. Sarjan muut osat: 1, 2, 4, 5.

Edellisessä osassa kävimme läpi johtopäätösten virheellistä logiikkaa. Tässä osassa tarkastelemme kuinka toimenpiteet, joihin valtio ryhtyy ongelmien ratkaisemiseksi, tosiasiassa pahentavat tilannetta entisestään.

Yleisellä tasolla voidaan todeta, että valtion menojen lisääminen (toimenpide 1, osa 1) on haitallista, koska se on lyhytaikainen ratkaisu rakenteelliseen ongelmaan. Käytännössä se ei ole edes sitä, vaan pikemmin hätäinen reaktio, lisää sitä, mikä aiheutti ongelmat. Toisin sanoen tällä toimenpiteellä ei ratkaista mitään, vaan lykätään oikaisua, joka on yhtä tarpeellinen kuin välttämätön. Mitä kauemmaksi sitä lykätään, sitä tuskallisempi se tulee olemaan.

Toinen tähän liittyvä ongelma on, että valtiolla ei ole omia varoja – se ei itse tuota mitään. Kaikki mitä valtiolla on, tulee yksityiseltä sektorilta,  yksityisistä resursseista, jotka on takavarikoitu verojen ja viranomaisvallankäytön kautta. Ne varat, joilla valtio rahoittaa kasvatetut menonsa, on siis otettu kansalta. Tämä tarkoittaa, että kasvatettu valtion kulutus ja ostovoima vähentävät yksityistä kulutusta ja ostovoimaa, koska yksityisellä sektorilla on nyt vähemmän varoja.

Sekä poliittisista että yllä mainituista taloudellisista syistä valtion kasvatettujen menojen rahoitus ei voi rajoittua pelkästään verottamiseen. Suuri osa rahoituksesta on velkaa eli valtio lainaa rahaa ulkopuolisilta tahoilta. Ongelman tulisi olla ilmiselvä. Valtio syyllistyy samaan virheeseen kuin monet yksityishenkilöt ja yritykset. Kasvatettu valtionvelka johtaa luonnollisesti korkeimpiin korkomaksuihin, joista muodostuu taakka tuleville sukupolville ja joiden on pakko luopua heidän tuloistaan valtion velkojen maksamiseksi. Valtion velan korko on olennainen menoerä monille valtioille, myös Suomelle. Lisättyjen valtion menojen rahoittaminen velkaantumisella ei ole siis pelkästään taloudellisesti kestämätön ratkaisu, se on myös erittäin moraalitonta, koska se pakottaa tulevat veronmaksajat maksamaan omasta kulutuksestaan ja hyvinvoinnistaan.

Lainanotto ei tämän takia ole kovin paljon suositumpaa kuin verojen korotukset. Sitä ei kuitenkaan huomaa yhtä selkeästi kuin korkeampia veroja, mutta se herättää riittävästi huomiota aiheuttaakseen poliittisia ongelmia. ”Syyllisten” osoittaminen on aivan liian helppoa. Tämän takia monet valtiot, varsinkin ne, joilla on oma keskuspankki, ryhtyvät inflaatioon. Inflaatio tarkoittaa, että luodaan tyhjästä uusia valuuttayksikköjä, esimerkiksi euroja tai dollareita. Uusi raha pumpataan pankkijärjestelmään, yleensä siten, että keskuspankki ostaa valtion obligaatioita, mutta myös lainaamalla suoraan pankeille tai ostamalla erilaisia johdannaisia.

Kun uusia valuuttayksikköjä luodaan, niiden arvo on ennallaan, koska niitä ei ole vielä sekoitettu muiden valuuttayksikköjen joukkoon. Tämä tarkoittaa myös, että niiden ostovoima on ennallaan. Siten nämä uudet valuuttayksiköt voidaan käyttää valtion menojen rahoittamiseen ja velkojen maksamiseen. Mutta kun uudet valuuttayksiköt virtavat alaspäin talouden tasojen läpi, niiden arvo laskee jatkuvasti, kun rahamäärän lisääminen alkaa näkyä hintojen nousuna.

Inflaatio johtaa siis olemassa olevien valuuttayksikköjen arvon laskuun, joka taas tarkoittaa, että kyseisessä valuutassa määritettyjen palkkojen ja säästöjen arvo laskee. Koska arvonlasku tapahtuu asteittaisesti, ne, jotka saavat uudet valuuttayksiköt viimeiseksi, kärsivät eniten. Valuuttayksiköt ovat menettäneet suurimman osa arvostaan, kun ne saavuttavat yhteiskunnan alimmat tasot eli matalapalkkaiset, eläkeläiset ja ne, jotka ovat riippuvaisia tuista ja avustuksista. Nämä ihmiset köyhtyvät siis lisää, kun taas ne, jotka saavat uudet rahat ensin eli pankit, poliitikot ja virkamiehet, rikastuvat. Inflaatio on siis vero, joka siirtää köyhempien ihmisten säästöjen ja palkkojen arvon valtion etuoikeuksista päättäville ja niistä nauttiville.

Inflaatio on salakavala, koska sen seuraamukset alkaa näkyä viiveellä, joka voi kestää vuosia. Koska valtio on hoviekonomistien avulla vääristänyt inflaatio-sanan määritelmän, se on pystynyt peittämään tämän erittäin moraalittoman toimenpiteen, sekä syyllistämään markkinatalouden sen seuraamuksista eli osoittamaan ”ahneiden” yritysten suuntaan itsensä sijaan. Näistä syistä inflaatio ja keskuspankki ovat elintärkeitä valtiolle.

Seuraavassa osassa jatkamme valtion toimenpiteiden tarkastelua ja selitämme millaisia ongelmia ne aiheuttavat.

About the author

CIEL wrote 62 articles on this blog.