Vapauden perusteet – luento

Professori Paul Cwik puhui opiskelijoille kesällä 2009 FEE:n Vapaus yliopistossa vapauden perusteista.

Minua on pyydetty pitämään ensimmäinen luento Vapauden perusteista. Vapaudesta on kirjoitettu paljon. Vapaus on sana, josta on väitelty, taisteltu vuosisatoja ja minua pyydettiin käymään perusteet läpi vajaassa tunnissa. Joten saatan joutua hyppimään muutama kohdan yli. Ehkä.

Kun puhutaan vapaudesta, sitä voidaan tarkoittaa muutamalla eri tavalla. ”Vapaus johonkin” ja ”vapaus jostakin”. Pohtikaa seuraavia. Vapaus palvoa Jumalaa omalla tavallaan, tai ei lainkaan. Vapaus kirjoittaa sanomalehteen, kolumniin tai blogiin mitä haluaa. Vapaus valita omat ystävät ja tavata heitä halutessaan.

Verrataan tätä nyt vapauteen jostakin. Vapaus tarpeista. Vapaus nälästä. Vapaus sairauksista.

Näiden käsitteiden välillä on perustavanlaatuinen ero. Mutta molemmissa käytetään sanaa ”vapaus”. Molemmat keskustelun osapuolet käyttävät sitä. Ja tämä tekee keskustelusta melko sekavaa, koska molemmat puolet sanovat: ”Haluamme vapautta!” Seurauksena monet meidän puolella, hyvien puolella, eikös, käyttävät ”freedom” sanan sijaan sanaa ”liberty”. Voit toki merkitystä kadottamatta käyttää sitä seuraavissa: ”vapaus palvoa, vapaus kirjoittaa, vapaus kokoontua”, mutta on melko kankeaa sanoa sanalla ”liberty”:  ”vapaus tarpeista, nälästä tai sairaudesta”. Se on kömpelö fraasi, joka ei toimi. Kieli on merkityksellistä. En halua menettää enää toista sanaa kollektivisteille. Olemme jo menettäneet heille sanan ”liberaali”[1]. Se riittäköön. He eivät saa enää lisää sanoja. Pidämme ”liberty” –sanan.

Vapauden käsite tai ”vapaus johonkin” on melko uusi ajatus. Se on radikaali poikkeama aikaisemmasta ajattelusta. Itse asiassa se on todella radikaali ajatus. Ludwig von Mises – tulette kuulemaan hänäestä hiukan viikon aikana. Hän esittää, että ajatus vapaudesta on selvästi länsimainen. Ja se syntyi länsimaisesta kulttuurista.

Ajatus oikeuksista, jotka kuuluvat yksilöille ja jotka tulevat ennen valtion luomista, on vastakkainen keskiaikaiselle laille. Se on päinvastainen, käänteinen keskiaikaiselle laille.

Vapauden käsite kertoo, että jokainen yksilö on ainutlaatuinen. Sen vuoksi jokainen yksilö on arvokas.

F.A. Harper kirjassaan ”Liberty: A Path to its Recovery”…

(Minulla on rekvisiittaa. Se näyttää tältä. Nappasin sen kirjahyllystä ja tulen laittamaan sen tunnollisesti valkoiselle pöydälle ja en laita sitä takaisin hyllyyn.)

Harper toteaa seuraavasti: ”Tämä vapauden käsite nojaa ylivoimaiseen yksilön arvokkuuteen.” Tämä on aika tärkeä ero. Se on radikaalia. Se kertoo, että ihmisillä on väliä. Jos katsotaan taaksepäin 5000 vuotta taltioitua ihmishistoriaa, ketkä ovat maaorjia, talonpoikia, maatyöläisiä – mitättömyyksiä? He olivat mitättömyyksiä. Heidät uhrattiin päämääriin, keinoina johonkin suurempaan tavoitteeseen, jonkun kuninkaan tai keisarin mielijohteesta.

Tämä ajattelutapa on kehittynyt – muuttunut – ja voimme jäljittää sen takaisin John Locken, Montesquieun, Thomas Jeffersonin, Frédéric Bastiatin ja Lord Actonin töihin.

Nämä henkilöt esittävät, että yksilöt loivat valtion yksilön oikeuksien suojelemiseksi. Siksi meillä on valtio. Heidän järkeilynsä keskeinen kohta ja yhteinen elementti on mitä kutsumme ”metodologiseksi yksilöllisyydeksi”.

(Tässä on ensimmäinen iso yliopistosananne. Koska tämä on yliopisto…vapaus yliopisto.. joten tarvitsemme korkeakoulusanoja.)

Metodologinen yksilöllisyys.

Puhun tästä enemmän lounaan jälkeisellä luennolla. Mutta haluan nyt mainita siitä – mitä se tarkoittaa. Tarkastelemme metodologiaa. Kun näemme sanan ”-logia” tai ”-loginen” – se tarkoittaa jonkin tiedettä.

Joten metodo-logia tai metodologia on tiede… ja tieteemme – tieteellinen menetelmämme – perustaa sen sen kaikkein perustaviin osasiin. Ja se on yksilö. Ei ole mahdollista mennä pienempiin osasiin.

Nykyään kärsimme kollektiivisista nomineista ja personoimme ne. Se on vain tapa, jolla viestimme keskenämme. Joku siis voi sanoa, että tänään General Motors haki konkurssiin.

General Motors ei ole oikea henkilöä. General Motors ei ole oikea kenraali.

General Motorsilla ei ole aivoja, sydäntä, sielua tai mitään vastaavanlaista. Mikä se on?

Se on kokoelma ihmisiä, yhdessä työskentelevien ihmisten ryhmä, joka tuottaa autoja – joka tuottaa myös rahoitusta jne.

Käytämme siis tällaisia kollektiivisia nomineja. Ympäristöministeriö sääntelee…Yhdysvallat on miehittänyt…General Motors haki…vaikkei näitä oikeasti ole olemassa. Nämä ovat vain kollektiivisia nomineja. Näiden kanssa täytyy olla varovaisia.

Metodologinen yksilöllisyys kertoo, että meidän tulee keskittyä perusyksikköön ja se on yksilö. Tulemme käyttämään tätä paljon enemmän seuraavassa luonnossa ”Praxeologia: kysyntä ja tarjonta”. Mutta takaisin vapauteen…

Polku yksilöllisyydestä oikeuksiin ja teoriaan vapaasta ja vauraasta yhteiskunnasta on monien tekijöiden myötä muotoutunut monista muodoista. Olen määrittänyt neljä erilaista lähestymistapaa.

Ovatko nämä kategoriat parhaita kategorioita? Eivät, muotoilin ne nyt vain näin.

Ensimmäinen on ”luonnollisten oikeuksien lähestymistapa”. Tätä edustavat kirjoittajat kuten Frédéric Bastiat ja Murray Rothbard.

Ja heidän viestinsä on, että Jumalan on antanut elämän. Tai siis, Bastiat sanoo niin ”Laissa”. Toinen rekvisiitta…Käytän tätä uudestaan…

Tästä lähtökohdasta, että Jumala on antanut meille elämän – tästä lähtökohdasta yhdistettynä niukkuuden tosiasiaan eli toisin sanoen ettemme voi saada kaikkea haluamaamme. Meillä ei ole tarpeeksi aikaa kaiken haluamamme tekemiseen.

Ja tosiasiasta ettemme elä eristyksissä voidaan johtaa luonnolliset oikeudet elämälle, vapaudelle ja omaisuudelle.

Jotkut teistä saattavat sanoa, että eikö sen pitäisi olla ”onnellisuuden tavoittelu”.

Mistä me löydämmekään sen: ”Elämä, vapaus ja onnellisuuden tavoittelu”? – Itsenäisyysjulistuksesta. Kuka sen kirjoitti?

Se oli komitea. Se oli komitea. Jefferson oli päätekijä ja hänellä oli alunperin: ”elämä, vapaus ja omaisuus”. Suoraan John Locken teoksesta ”Second Treatise on Government”.

He sanoivat: ”Kansa tulee ottamaan aseensa ja taistelemaan suurinta koskaan tunnettua sotakonetta vastaan – tuolloin… Elämää, vapautta ja omaisuutta varten… meidän tulee koristella tätä – saada ihmisten tunteet liikkeelle.  Joten he laittoivat ”onnellisuuden tavoittelu”. Niin siinä kävi.

Hetken päästä lisää luonnonlain oikeuksien teoriasta.

”Hyötylähestymistapa”

Hyötynäkökulma perustuu ajatukseen hyödystä (ja puhumme siitä hiukan enemmän seuraavassa luonnossa). Se on onnellisuuden taso. Siinä on kyse plussien ja miinusten punnitsemisesta – mitä enemmän hyötyä, sitä onnellisempi olet.

Hyötyajatus esittää, että vapaus on parempi, koska olemme rikkaampia; varakkaampia; vauraampia; meillä on korkeampi elintaso; hyötymme on suurempi. Tätä lähestymistapaa edustaa Jeremy Benthamin kirjoitukset.

Tähän lähestymistapaan sisältyy paljon vaaroja – ainakin minä ajattelen niin – sillä jos joku olettaa sen toisella tavoin: esimerkiksi että kommunismi voi tuottaa enemmän vaurautta, silloin vapaus voidaan heittää yli laidan.

Siten en erityisemmin pidä siitä. Käsitykseni mukaan vapaudesta seuraa korkeammat vaurauden tasot. Tarkastelkaa Pohjois- ja Etelä-Koreaa. Hong Kongia verrattuna Mannerkiinaan ennen sen avautumista kaupalle. Itä- ja Länsi-Saksaa… Esimerkki toisensa jälkeen osoittaa vapauden toimivan.

Seuraava lähestymistapa on ”objektivistinen näkemys”.

Sitä luonnehtii Ayn Randin kirjoitukset.

Hän aloittaa yksilöstä, metodologisesta yksilöllisyydestä, koska ainoastaan ihmisillä on mieli – jälleen, ei kollektiivisia nomineja.

Koska jokainen yksilö on yksinomaan yhdistyneenä mieleensä, ei ole mahdollista erottaa mieltä henkilöstä. Jokaisella henkilöllä on siten täysi omistusoikeus itseensä.

Tästä seuraa, että kaikki yksilöt ovat samalla tasolla muiden kanssa itsensä omistajuudessa. Omitat siis itsesi, omistan itseni ja me kaikki omistamme itsemme.

Siten kellään henkilöllä ei voi olla mistään syystä vaateita toiseen henkilöön.

Käsite oikeuksista muodostuu itsensä omistamisen ajatuksesta ja seuraa läheisesti luonnollisten oikeuksien ajattelutapaa. Se tekee niin ilman viittausta Jumalaan. Rand oli ateisti.

Ja viimeinen lähestymistapa, jonka kirjaan ylös on ”yhteiskunnallinen lähestymistapa”.

Sitä edustaa William Graham Sumnerin kirjoitukset. ”What Social Classes Owe to Each Other” ja ”The Forgotten Man” ovat hänen kaksi pääteostaan.

(Pahoittelut, ei rekvisiittaa näistä. Minulla ei ole kirjaa.)

Se mitä Sumner esittää kirjassaan ”What Social Classes Owe to Each Other” sekoittaa hiukan hyötyajattelua empiiriseen käsityksellä aikaisemmista oikeuksista osoittaakseen, että on olemassa sääntöjä yhteiskunnalle, jotka toimivat ja niitä jotka eivät toimi. Hän oli sosiologian pioneeri. Hän esittää, että sopimukseen perustuva yhteiskunta on yhteiskunnan vahvin muoto.

Tässä on esimerkki Sumnerin tekstistä.

Sumner kirjoittaa: ”Nykyaikaisessa valtiossa, ja Yhdysvalloissa eniten, yhteiskuntarakenne perustuu sopimuksiin ja asema” – asema, kuten keitä vanhempasi ovat…oletko kuninkaallinen tai vastaava, on – ”vähiten tärkeää. Sopimus sen sijaan on järkiperäistä – jopa järkeilyä. Se on myös realistista, kylmää ja faktoihin perustuvaa. Sopimussuhde perustuu riittävään järjen käyttöön, ei tapaan tai määräykseen… Sopimuksiin perustuva yhteiskunta on vapaiden ja riippumattomien ihmisten yhteiskunta, joka muodostaa siteitä ilman palveluksia tai velvollisuuksia ja toimii yhteistyössä ilman nöyristelyä tai vehkeilyä.”

Tarkoitan, että ihmiset ryhtyvät mielellään roskakuskeiksi tai siivoojiksi, jos heille maksetaan tarpeeksi.

Sumner jatkaa: ”Siten sopimuksiin perustuva yhteiskunta antaa eniten tilaa ja mahdollisuuksia yksilön kehitykselle ja kaikelle vapaalle ihmiselle kuuluvalle itsenäisyydelle ja arvokkuudelle. Että vapaiden ihmisten yhteiskunta, joka on yhteistoiminnassa sopimuksien pohjalta, on selkeästi vahvin tähän asti olemassa olleista yhteiskunnista; Että yksikään tällainen yhteiskunta ei ole vielä kehittynyt täyteen kykenevään vahvuuteensa; ja että ainoat nykyisesti ymmärrettävissä olevat yhteiskunnalliset parannukset sijaitsevat täydellisemmin käsitetyn vapaiden ihmisten sopimuksilla yhdistetyn yhteiskunnan suunnalla, ovat asioita, joita ei voida kiistää.”

Sumner siis sanoo: ”Katso, olet syntynyt tähän asemaan. Olet kuningas, kartanon herra – olet syntynyt tähän asemaan. Sen vuoksi sinun tulee palvella.”

Tämä on heikko suhde, koska ihmiset eivät ole tyytyväisiä joutuessaan palvelemaan.

Hallitsijat pitävät sitä itsestään selvänä. Heillä ei ole yhteiskunnan eri osien paras etu mielessään.

Mutta jos tätä verrataan – rinnastetaan – sopimukselliseen suhteeseen, jossa joudutaan tarjoamaan riittävästi, jotta on kannattavaa liittyä siivoustiimiin tai roskakuskiksi tai kaivosmieheksi, he tekevät sen melko mielellään.

Ja erot näkyvät näissä erilaisissa yhteiskunnissa: eräät säännöt ovat vain parempia yhteiskunnille kuin toiset.

Mikä siis on analyysi tähän asti?

Analyysi on seuraava:

1.     Olemme yksilöitä ja sellaisina olemme arvokkaita.

2.     Tätä arvoa eivät muut (ei-omistajat) voi uhrata tarkoitusperiinsä.

3.     Ensimmäinen oikeus on Elämä…

…mutta kun sanomme näin, tarkoitamme oikeutta olla tulematta lyödyksi, murhatuksi, raiskatuksi tai vastaavaksi. Se ei ole oikeus elintasoon tai oikeus rikkoa muiden oikeuksia ylläpitääksesi omaa elämääsi. Toisin sanoen et voi varastaa leipää edes, jos olet nälkäinen ja kuolet ilman sitä leipää.

Toisen leipää ei siis voida vain varastaa.

Seuraus tästä on, että vapauden myötä tulee vastuu. Jos kukaan muu ei ole sinusta vastuussa, joudut pitämään huolta itsestäsi.

Ja se on melko pelottava asia. Joudut olemaan vastuussa itsestäsi – tiedän!

Tästä oikeudesta on nähtävissä mihin tämä johtaa – koska puhumme vastuusta – eli vapauteen.

Jokaisella meistä on taitoja ja kykyjä, joita voimme käyttää varjelemaan, kehittämään ja täydellistämään elämäämme.

Vapautta on  ajatella kuten ajattelemme, hahmottaa maailmaa kuten sen hahmotamme ja ilmaista itseämme kuten haluamme. Näistä koostuu oikeus vapauteen.

Erakko ei välitä oikeudesta vapauteen. Miksei? Koska ei ole ketään, joka asettaisi hänelle mitään rajoituksia.

Koska elämme yhteiskunnassa, joudumme tekemään eroja: kuka saa tehdä mitä ja millä. Tämä johtaa meidät kolmannen oikeuden kehitykseen – omaisuuden.

Omistusoikeudet ovat vapauden ytimessä – vapaassa yhteiskunnassa. Ne suojelevat ja sallivat yhteistyön. Niiden lähteenä on yksilön toiminta.

Harper – tämä kaveri, tässä on hänen kuvansa. Häntä kutsutaan kaljuksi. Onhan sillä hiukan tukkaa. Tavallaan epäreilua. – tässä kirjassaan sanoo: ”Ainoa vapauden kanssa yhtäpitävä menetelmä on sellainen, joka erottaa minun ja sinun säännön perusteella, että tuottajalla on oikeus oman työnsä tuotoksiin. Tämä taloudellisen vapauden perusta on kaikkien muiden pohdintojen yläpuolella. Tällä käsitteellä oikeus omistajuuteen syntyy samanaikaisesti jonkin tuottamisen kanssa; ja omistajuus pysyy siellä kunnes tuottaja-omistaja päättää kuluttaa tuotteen tai siirtää sen omistajuuden toiselle henkilölle vaihdannalla, lahjana tai perintönä. Oikeudesta asian tuottamiseen tulee siten oikeus sen omistaaseen.”

Siten jos sinulla on oikeus sen tekemiseen, silloin sinulla on oikeus sen omistamiseen. Nämä kaksi ovat erottamattomat.

”…ja yhden oikeuden kieltäminen, kieltää käytännössä molemmat. Tämä käsite määrittää, ettei mitään osa tuotannosta kuulu varkaalle, orjaisännälle tai minkä tahansa tittelin mukaiselle hallitsijalle.”

Jos teen sen, se on minun. En välitä miten kansan enemmistö äänesti. Se on minun; minä tein sen.

Murray Rothbard kirjassaan ”The Ethics of Liberty” ilmaisee saman asian. Nämä oikeudet ovat kietoutuneet toisiinsa ja yhden menetys – elämän, vapauden, omaisuuden – tarkoittaa niiden kaikkien menetystä.

Takaisin Bastiatiin. Kerran minulla on kirjallisia mestareita, käytän heitä. Pidän näistä kavereista.

Bastiat sanoo: ”Jokainen meistä saa luonnolta tai Jumalalta oikeuden puolustaa omaa elämäänsä, vapauttaan ja omaisuuttaan. Sillä nämä kolme ovat elämän jatkumisen edellytyksiä, ja ne kaikki ovat täysin riippuvaisia toistensa säilymisestä. Sillä mitä ovat kykymme muuta kuin yksilöllisyytemme jatke? Ja mitä on omaisuus muuta kuin kykyjemme jatke?”

Mikä tekee meistä meidät?

Jos kykenemme jatkuvasti puolustamaan jokaista näitä oikeutta taukoamatta, silloin voimme ryhmittyä yhteen puolustamaan jatkuvasti näitä oikeuksia.

Edelleen Bastiat: ”Jos jokaisella ihmisellä on oikeus suojella elämäänsä, vapauttaan ja omaisuuttaan jopa voimakeinon, tällöin usealla ihmisellä on oikeus liittyä yhteen ja järjestäytyä voidakseen puolustaa oikeuksiaan yhteisvoimin.

”Täten yhteinen oikeus perustelee ja oikeuttaa olemassaolonsa yksilön oikeudella; eikä yhteisellä voimalla voi olla mitään muuta järkevää päämäärää tai tarkoitusperää kuin yksilöiden voimat, joita se edustaa.

”Siitä syystä yksilö ei voi oikeutetusti käyttää voimaa toisen yksilön elämää, vapautta tai omaisuutta vastaan, eikä yhteistä voimaa voida oikeutetusti käyttää tuhoamaan yksilöiden tai yhteiskuntaluokkien elämää, vapautta tai omaisuutta.”

Jos en voi varastaa joltakin, silloin kollektiivilla ei myöskään ole tätä oikeutta. Miksi? Koska oikeudet edeltävät valtiota ja oikeudet edeltävät lakeja. Ne ovat aikaisempia.

Yksilölliset oikeutemme eivät tule valtiolta, perustuslaki tai oikeuksien julistus ei myönnä niitä meille.

Muistellaan itsenäisyysjulistusta, se sanoo (ja teillä on tästä kopio kirjassanne): ”Pidämme näitä totuuksia itsestään selvinä, että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi, että Luoja on suonut heille tiettyjä erottamattomia oikeuksia, että näihin kuuluvat elämä, vapaus ja onnellisuuden tavoittelu. – Että näiden oikeuksien turvaamiseksi, ihmiset ovat saattaneet voimaan valtion, joka johtaa oikeutetun valtansa hallittujen suostumuksella.”

Kuunnelkaa seuraavaa erityisen tarkasti: ”Että milloin mikä tahansa valtion muoto tulee näille päämäärille tuhoisaksi, kansalla on oikeus muuttaa tai hävittää se ja saattaa voimaan uusi hallinto.”

Joten nämä oikeudet tulevat ensin. Kun valtio erottaa meidät oikeuksistamme tai rikkoo niitä – erottaa meidät omaisuudestamme, rikkoo oikeuksiamme – silloin valtio toimii laittomasti.

Mutta entä jos hyväksytään laki, silloin se on laillista? Kyllä, se on laillista. Mutta se on silti varastamista. (Tähän palataan pian.)

Takaisin itsenäisyysjulistukseen. Myöhemmin siinä sanotaan: ”Mutta kun hyväksikäytöt ja anastukset jatkuvat pitkään, pyrkien alati samaan tavoitteeseen osoittaen suunnitelmallisuuden vähentää niitä ehdottomassa yksinvaltiudessa, on heidän oikeutensa ja velvollisuutensa syrjäyttää tällainen hallinto ja asettaa uudet vartijat heidän turvallisuudelleen jatkossa.”

Itsenäisyysjulistus on tinkimättömän radikaali. Tämä näkökulma kumoaa tuhansia vuosia ihmiskunnan ajattelua. Monet vallankumoukset tämän jälkeen ovat käyttäneet tätä kieltä oikeutuksenaan taistelulleen vapaudesta.

Mitä siis on vapaus? (Olemme jo näin pitkälle esitelmässä…) Mitä on vapaus? Emme ole vielä edes määrittäneet sitä?

Mises tuo esiin, että ”Vapaus tarkoittaa aina: vapautta poliisivallan mielivaltaisista teoista.” Vapaus EI ole  vapautta tehdä mitä tahansa, kuten varastaa, tappaa, mellakoida tai ryöstää. Aloita huitomaan käsilläsi niin, että lyöt jotain nenään. Vapautta voi olla olemassa vain, kun sitä rajoittavat yllä kuvatut oikeudet.

Monet tahtovat laajentaa näitä oikeuksia ja muuntaa ne ”vapauksiksi jostakin”, joista puhuin alussa. Vapaus tarpeista, vapaus nälästä, vapaus sairauksista.

Laillisen varastamisen käsite on erittäin kätevä näiden väärien vapauksien kumoamisessa. Koska kukaan yksilö ei voi loukata oikeuksia ja koska valtio johtaa oikeutensa yksilöiden oikeuksista, siten sillä ei voi olla mitään ylimääräistä valtaa – ei mitään ylimääräisiä oikeuksia tai korkeampia oikeuksia.

Minulla on siis nämä oikeudet: elämä, vapaus, omaisuus. Mitä se merkitsee? Se tarkoittaa, etten voi laittaa asetta Jayn eteen (Mistä tiedän, että hän on Jay? Hänellä on nimilappu, siksi käytämme niitä.) – ja sanoa: ”Anna kaikki rahat!” Miksi? Se on varastamista.

Jos otan kaikki rahasi ja ostan niillä paperilehtiön ja piirustushiilen ja annan ne Jonathanille – se on silti varastamista!

Jopa jos sitä kutsutaan Valtion taidetoimikunnaksi – se on silti varastamista!

En voi tehdä sitä. Joten valtiolla, joka koostuu meistä kaikista, ei myöskään ole tätä valtaa. Mistä se saisi tämän vallan, jos kaikki sen valta juontuu meistä?

Jos en voi varastaa, silloin ei myöskään valtion tule. Kun valtio hyväksyy lain tehden sen toimista ”laillisia” – voi, hyväksyimme lain, se on laillista; voimme tehdä sen – se yhä rikkoo oikeuksia, se on yhä varastamista. Näin Bastiat käyttää käsitettä ”laillista varastamista”.

Hän sanoo: ”Mutta kuinka se voidaan tunnistaa? Hyvin helposti. Tarkastellaan, ottaako laki joillekin henkilöille kuuluvaa antaakseen sen toisille, joille se ei kuulu. Katsotaan, suorittaako laki yhden kansalaisen hyödyksi ja toisen haitaksi teon, jota tämä kansalainen ei pystysi suorittamaan syyllistymättä itse rikokseen.”

Tämän takia käytän kirjallisia mestareita, koska he esittävät niin selvästi. Voitko ottaa sen häneltä? Kyllä. Se on varastamista, mutta äänestimme siitä. Edelleen varastamista.

Bastiat sanoo: ” Laillinen varkaus voidaan nykyään toteuttaa lukemattomalla määrällä keinoja. Tästä seuraa loputon määrä suunnitelmia sen järjestämiseksi: tariffeja, suojelua, etuja, tukia, kannustimia, progressiivista tuloveroa, vapaata koulutusta, oikeutta työhön, oikeutta voittoihin, oikeutta palkkoihin, oikeutta avustuksiin, oikeutta tuotantovälineisiin, korotonta luottoa jne.”

Pelastuspaketit.

”Ja kaikilla näillä suunnitelmilla on yhteistä laillinen varastaminen, joka saa nimen sosialismi.”

Otetaan askel taaksepäin. Voin ottaa askeleen taaksepäin. Voitte istua paikoillaan.

Laki on voima. Valtio on voima. Se on pakottamista. Perimmiltään – sitä se on. Se on uhkaamista väkivaltaisesti vähentää ihmisten vaihtoehtoja. Et haluat tehdä sitä? No, joudut vankilaan. Vähennämme väkivalloin vaihtoehtojasi, kun olet vankilassa.

Jos ette usko minua, kokeilkaa jättää verot maksamatta.

Ennen kuin valtio voi tehdä mitään, sen täytyy ensin ottaa. Siten lain tarkoituksena ei tule olla edistää oikeudenmukaisuutta tai aikaansaada oikeudenmukaisuuden vallitsemista. ”Tulisi sanoa: lain päämäärä on estää epäoikeudenmukaisuutta vallitsemasta.” (Bastiat) Huomaa ero. Sen sijaan, että pyritään tavoittelemaan täydellisen oikeudenmukaisuuden mahdotonta ihannetta, meidän tulisi pyrkiä vähentämään epäoikeudenmukaisuuden määrää.

Ja molemmat, sekä oikeisto ja vasemmisto, yhtyvät tähän. He sanovat kyllä, haluamme vähentää epäoikeudenmukaisuutta. Silti emme voi rikkoa oikeuksia edistääksemme oikeudenmukaisuutta. Lopettaakseen nälkäänäkevien ihmisten epäoikeudenmukaisuuden – ihmiset ovat nälässä; se on epäoikeudenmukaisuutta; haluamme estää sen – valtion täytyy ensin ottaa muilta,  joka itsessään on oikeuksien rikkomista ja epäoikeudenmukaisuutta. Emme siirry yhtään lähemmäksi oikeudenmukaisuutta luomalla epäoikeudenmukaisuutta.

Näettekö mistä on kyse? Yhden epäoikeudenmukaisuuden parantamisesta luomalla toisen epäoikeudenmukaisuuden.

Joten voimme vain poistaa epäoikeudenmukaisuudet, kuten valtion varallisuuden uudelleenjako-ohjelmat jne. Poistamalla nämä epäoikeudenmukaisuudet siirrymme lähemmäksi oikeudenmukaisuutta. Jos poistan nämä ottamiset – nämä varastamiset – silloin siirrymme lähemmäksi oikeudenmukaisuutta. Mutta emme voi aktiivisesti harjoittaa oikeudenmukaisuutta. Meidän täytyy tavallaan ajatella sitä negatiivisena käsitteenä.

Valitettavasti tapa, jolla yhteiskunta hahmottaa itsensä, on muuttunut – muuttunut viimeisenä sata vuotena. Aikaisemmin perustelu on juontunut näkökulmasta, että olemme langenneita olentoja. Tarvitsemme rajoja puutteellisen luonteemme – alkuperäisen synnin – takia. Kuinka ajatus vapaudesta muuttuu, kun näemme itsemme

ylösnousseina apinoina? Emme ole vajavaisia vaan olemme valloittaneet – olemme kaikki muita lajeja parempia. Meillä on voima vetää itsemme alkumerestä, joten miksi meillä ei olisi mahtia suunnitella yhteiskuntaa? Tällaista röyhkeyttä Friedrich Hayek kutsui ”Kohtalokkaaksi ylimieleksi”.

Ajatusta siitä, että meillä on kaikki viisaus, kaikki tietous, jolla voimme suunnitella yhteiskunnan. (Myöhemmin viikolla puhumme hiljaisesta tiedosta, jota ei voida viestiä tai havainnoida suoraan – jota keskussuunnittelulautakunta ei voi kerätä suoraan.)

Olemme siis nähneet, että ihmiset uskovat, että voimme muokata yhteiskuntaa kuin taiteilija muovaa savea. Adam Smith taasen sanoi, että liikutamme palasia sakkilaudalla. Ajattelemme, että voimme muokata ja muuttaa yhteiskuntaa paremmaksi, koska olemme tutkineet sitä, olemme sosiologeja ja nyt tiedämme.

Mutta kun teemme tätä – nyt keskitymme perusasioihin – ja näemme ihmisten kysyvän… he eivät enää edes esitä sitä kysymystä. Onko meillä ”oikeus” koulutukseen? Myöhemmin viikolla Sheldon Richman puhuu koulutusjärjestelmästä, joka ei ole valtiovetoinen.

Onko meillä ”oikeus” veteen? (Tai Mountain Dew:n…hmm…makoisaa. Käytän tätä rekvisiittana seuraavalla luennolla.) Sillä ilman vettä, kuinka minulla voi olla elämää? Ilman koulutusta, kuinka minulla voi olla vapautta tai omaisuutta?

Entäpä oikeus terveydenhoitoon? Ajatelkaapa seuraavaa. Oikeus terveydenhoitoon. Jos seisoisin kadun kulmassa ja vieressäni seisoisi lääkäri ja keskustelisimme… laa, laa, laa, …Tuo olisi laulamista. Rupattelemassa bla bla bla. Ja olisi niin uppoutuneena keskusteluun etten kiinnittäisi huomiota muuhun, ja astuisi tielle ja pam, jäisin auton alle. Siinä olen, kadulla makaamassa, vuotaen, kuolemassa, en lainkaan onnellisena… Onko minulla oikeus terveydenhoitoon?

Mitä tarkoittaa oikeus terveydenhoitoon? Se tarkoittaa, että voin kääntyä ystäväni puoleen ja sanoa: ”Anna terveydenhoitoa!” …todennäköisesti korahdellen… mutta ”Anna minulle terveydenhuoltoa!”

Oikeus terveydenhoitoon tarkoittaa, että hänen täytyy käyttää omaa omaisuuttaan, omia kykyjään, omaa aikaansa minun auttamiseen. Ajatelkaa meidän välistä suhdetta. Kuka määrää ketä? Olemmeko tasa-arvoisia?

Emme. Jos minulla on oikeus hänen aikaansa, kykyihinsä, omaisuuteensa, työhönsä, se tekee minusta isännän, korkeampi-arvoisen. Se asettaa minut ylemmälle tasolle. Se tekee hänestä alamaisen. Sanotte, että olen kuolemassa. Tarvitsen apua. Muutoin kuolet. Pitää paikkansa! Aivan oikein!

Mutta tulisiko hänen auttaa? Se on eri kysymys. Tulisiko hänen auttaa? Onko hänelle moraalinen velvoite? Se on eri kysymys kuin onko minulla oikeus vai ei. Koska kun vaadin oikeutta hänen työhönsä, orjuutan hänet omiin tarkoitusperiini – siinä määrin.

Jos hänellä on moraalinen velvollisuus, mistä se tulee? Mitä se on? Se on myötätuntoa. Mistä myötätunto tulee? Ihmissydämestä.

Mutta muistakaa, jos pakotan häntä, jos minulla on oikeus, se tarkoittaa, että valtio pakottaa hänet auttamaan minua. Sitä valtio on, pakottamista. Tässä on ase. Auta häntä! Siis, auta minua.

Jos joku osoittaa sinua aseella, oletko hirvittävä? Onko lääkäri myötätuntoinen? Onko hän hyväntahtoinen, jos joku osoittaa häntä aseella ja sanoo: ”Paikkaa tämä henkilö!”?

Ei. Onko hänellä edes mahdollisuutta olla myötätuntoinen ja hyväntahtoinen? Hänen mahdollisuutensa päättää olla hyväntahtoinen on poistettu häneltä, koska päätös on pakotettu hänelle. Hän ei enää toimi moraalisesti.

Jos näen jonkun tarvitsevan ruokaa tai vaatteita tai vastaavaa ja annan hänelle rahaa, se tulee sydämestä. Olen myötätuntoinen – hyväntahtoinen. Mutta et ole myötätuntoinen tai hyväntahtoinen, kun maksat veroja. Kun menet taivaan portille ja Pyhä Pietari sanoo: ”Oletko palvellut kanssaihmisiäsi, oletko ollut myötätuntoinen ja hyväntahtoinen kanssaihmisillesi?” Vastaat: ”Katso veroilmoituksestani!”

Hän ei taida uskoa tuota. Hän vastaa – ei, et saanut tuohon allekirjoitusta. Ei!

Laki ei siis voi pakottaa myötätuntoa. Ja laki ei ole hyväntahtoinen. Valtio ei ole hyväntahtoinen. Mutta, meidän täytyy pelastaa General Motors. Miksi? Koska kaikki ihmiset menettävät työnsä. Se on surullista. Se on surullista. Mutta älä lue sitä hyväntahtoisuudeksi, että yritämme säilyttää näiden ihmisten työpaikat. Ehdottomasti ei – se on kaikkea muuta.

Minusta ja teistä on tehty pakottamalla osaomistajia, mitä ikinä se merkitseekään.

Takaisin Bastiatiin, viimeistä kertaa: ”Ei pidä paikkaansa, että lain tehtävänä on säännellä omaatuntoamme, ajatuksiamme, tahtoamme, koulutustamme, näkemyksiämme, työtämme, kauppaamme, taitojamme tai nautintojamme.

Sen tehtävänä on estää yhden henkilön oikeuksia häiritsemästä toisen henkilön oikeuksia yhdessäkään näistä asioista.

”Koska sen on välttämättä turvauduttava voimaan pakotteenaan, lailla voi olla oikeutettuna toimialueenaan ainoastaan voiman oikeutettu toimialue, joka on oikeudenmukaisuus.”

“Ja koska jokaisella yksilöllä on oikeus turvautua voimaan ainoastaan oikeutetussa itsepuolustuksessa, yhteistä voimaa, joka on ainoastaan yksilöllisten voimien yhteenliittymä,” – se on ainoastaan itsepuolustusta varten – ”ei voida rationaalisesti käyttää mihinkään muuhun tarkoitusperään.”

Selvästi sitä voidaan käyttää muihin asioihin. Katsokaa yhteiskuntaa, jossa elämme.

Kun sisätilaksi määritellään ulkona katoksessa seisomisnn tai vastaavan…

Joten onko kaikki mitä valtio tekee jonkinlaista varastamista? Tulisiko meillä edes olla valtiota?

Kun jatkamme tästä pidemmälle, ja minulla on ystäviä, jotka ovat niin tehneet, he kutsuvat itseään anarkokapitalisteiksi. Anarkiaa, muttei sitä huonoa anarkiaa, tämä on kapitalistista anarkiaa.

Harper – viimeisen kerran, tämä kaveri; hyvä kirja; olen erittäin tyytyväinen tähän kirjaan – käsittelee anarko-kapitalistista kysymystä seuraavasti: ”Perustuen kaikkeen sanottuun on helppo tehdä johtopäätös, että valtio on täysin kielteinen voima suhteessa vapauteen. Voidaan päätellä, että anarkia…olisi ihanteellinen yhteiskunta ja että vapaus olisi täydellinen anarkiassa. Tämä pitäisi paikkansa, jos kaikki ihmiset olisivat täydellisiä. Mutta he eivät ole.”

Ja näin palaamme kysymykseen, kuinka näemme itsemme. Olemmeko langenneita olentoja vai ylösnousseita apinoita?

”Ihmisen heikkouksien ollessa mitä ovat, anarkia tarjoaa mahdollisuuden voimakkaille ja tyrannisille yksilöille orjuuttaa kanssaihmisiään siinä mitassa, kun heillä on voimia saavuttaa ja pitää muut kontrollissaan. Siten jonkinasteinen valtiollinen toiminta… on välttämätöntä vapauden maksimoimiseksi; vapauden loukkaajia tulee hillitä, jotta vapauden oikeudet turvataan niitä kunnioittaville ja jotka toimivat liberalismin sääntöjen mukaan yhteiskunnassa.

Hyvä liberalismi – klassinen liberalismi.

”Siten toisessa ääripäässä valtion puute sallii anarkian ryöstää ihmiset vapauksistaan, kun taas toisessa ääripäässä valtiosta itsestään tulee vapauksien ryöstäjä. Näin ollen liberaalin yhteiskunnan tehtävä on löytää se piste, jossa kaikki ihmiset nauttivat suurimmasta mahdollisesta asteesta vapautta.”

Henkilökohtaisesti olen hyvin lähellä anarkokapitalismia. Olen myöntynyt moniin heidän perusteluistaan. Niitä on koko joukko. Mielestäni meidän tulisi vähentää varastamista ja laajentaa vapautta mahdollisimman paljon. Ja kun saavumme pieneen minarkistiseen valtioon – viimeiseen pieneen osaan valtionhallintoa – silloin saatan tehdä päätökseni siitä tulisiko meidän hävittää viimeinenkin pala valtiota.

Mutta tuota keskustelua emme nyt tarvitse, koska olemme niin kaukana tuosta pisteestä. Se on vähän kuin keskustelisi, kuinka monta enkeliä tanssii Mountain Dew pullon päällä? Tavallaan hyödytöntä. Meidän tarvitsee vetää yhtä köyttä ja vetää lujaa, eikä kinastella keskenämme.

Ajatukseni valtio oikeasta koosta juuri nyt on…. Kuvittele pahin henkilökohtainen vihamiehesi. Tiedät kuka se on. Ja hänet asetetaan valtion johtoon ja se sopisi sinulle ihan hyvin.

Sillä jos nyt pahin henkilökohtainen vihamieheni asetettaisiin valtaan ja kontrolloimaan oikeusistuimia, verovirastoa ja muita verottavia ja sääteleviä viranomaisia, elämäni olisi kurjaa.

Mutta jos voimme vähentää valtion kokoon, jossa voit asettaa pahimman vihamiehesi valtaan kaikista valtion toiminnoista, ja se olisi sinusta ihan ok. Se olisi aika hyvän kokoinen valtio.

Olen esittänyt monia kysymyksiä. Olen esittänyt monia kysymyksiä, joihin jokainen meistä pyrkii vastaamaan.

On olemassa joitain vastauksia: kommunismi – paha. Mutta edessämme oleva tehtävä on löytää yhteiskunnalle ”suurin mahdollinen aste vapautta”. Tämä on ”Vapaus yliopiston” viikko. Meidän tulisi tutkaille mitä se tarkalleen tarkoittaa keskustelujen ja syvällisen ajattelun avulla.


[1] Viittaa Yhdysvalloissa vasemmistoon.

About the author

CIEL wrote 62 articles on this blog.