Rohkeus, pelko ja maahanmuutto: Miksi vapaassa markkinataloudessa on tärkeää toivottaa uudet tulijat tervetulleiksi

Ken Schoolland on taloustieteen apulaisprofessori Havaijin yliopistossa, Mont Pelerin yhteisön jäsen, International Society for Individual Liberty:n johtokunnan jäsen ja tutkijoiden johtoryhmässä Grassroot Institute of Hawaii -organisaatiossa.
Tämä puhe on pidetty the International Society for Individual Liberty konferenssissä, Phoenix, Arizonassa 8. tammikuuta 2010.

Maahanmuuttajien matkat tähän maahan, joita edelsivät valtavia ponnistuksia ja usein tuskaa vaatineet valmistelut, ovat eräitä jännittävimpiä ja jaloimpia toimia ihmiskunnan historiassa. Nämä naiset, miehet ja lapset ovat olleet vahvoja ja urheita. He ovat kestäneet väistämättä pelottavat matkat uuteen paikkaan mitä parhaimmilla motiiveilla; halusta parantaa omaa ja perheidensä elämänlaatua; tarpeesta hylätä kotimaansa, joiden hallintojärjestelmiä he eivät voineet hyväksyä; ja halusta olla mukana rakentamassa uutta maata, jossa ihmiset voivat elää vapaata ja ihmisarvoista elämää.

Julian Simon, A Life Against the Grain

Täällä me olemme vapautta rakastavia ihmisiä täynnä olevassa huoneessa, jossa on turvallista hurrata vapaudelle ja vastustaa sortoa. Kuitenkin jopa tällaisessa hengenheimolaisten täyttämässä huoneessa on yksi puheenaihe, joka aiheuttaa varmasti levottomuutta ja kitkaa ihmisten välille.

Se aihe on ‘maahanmuutto’, joka voi jakaa mielipiteet huoneessa nopeammin kuin mikään muu. Joten aina, kun minua hermostuttaa tai jännittää keskustella maahanmuutosta, haen rohkeutta maahanmuuttajilta itseltään.

ROHKEUS

Ajattelen miten uskomatonta rohkeutta vaatii paeta sortoa, jättää kaikki tuttu taakseen ja kohdata täysin vieras kulttuuri löytääkseen vapauden, mahdollisuuden ja paremman elämän. Tuota rohkeutta ajatellessani rohkaistun itsekin. Kuinka paljon helpompaa onkaan puhua ystävällismieliselle yleisölle kuin vaarantaa henkensä huterassa veneessä myrskyjen, merirosvojen ja haiden armoilla. Tai ryömiä kuolemaa uhmaten piikkilanka-aitojen ali ja yrittää selvitä tunteja tai jopa päiviä ilman vettä kuumassa erämaassa lämpötilan hipoessa viittäkymmentä celsiusastetta.

En voi paheksua niitä, jotka yrittävät. Minä ihailen heitä. Omat esivanhempani kenties yrittivät kauan aikaa sitten jotakin samankaltaista, ja se on hyödyttänyt minua. Voin vain toivoa, että minulla olisi ollut rohkeutta samaan, jos olisin ollut heidän sijassaan.

Mutta jos olisin ollut 1930-luvun Saksan tai Puolan juutalainen, en ole varma olisiko minulta löytynyt rohkeutta paeta yhtä vihamielisemmäksi käyvää natsihallintoa. Olisinko uhmannut viranomaisia ja yrittänyt paeta Sveitsiin tai Yhdysvaltoihin, vaikka ne olivat ilmoittaneet kiintiönsä olevan täynnä Saksan ja Puolan juutalaisten osalta?1 Vai olisinko vain katsellut vierestä, kun perheeni olisi tuhottu?

Jos olisin ollut kuubalainen tai pohjoiskorealainen 1990-luvulla, olisiko minulla ollut rohkeutta luovuttaa elinikäiset säästöni kokemattomalle pienen vuotavan purkin kapteenille ja kohdata avomeren vaarat? Vai olisinko hyväksynyt kommunistisen tai sotilasdiktaattorin, joka olisi orjuuttanut ja köyhdyttänyt minua ja perhettäni vuosikymmenien ajan?

Jos olisin ollut sisällissotaa edeltävän ajan musta orja 1800-luvun alun Etelävaltioissa, olisinko uskaltanut yrittää paeta maanalaisen vastarintaliikkeen avulla? Olisinko uskaltanut pyrkiä Pohjoisvaltioihin, jossa minut olisi luokiteltu lainsuojattomaksi karkuriksi, jonka monet olisivat empimättä ilmiantaneet viranomaisille, jotka olisivat palauttaneet minut takaisin omistajalleni? Vai olisinko tyytynyt lain minulle määräämään osaan orjana, ja vain seurannut sivusta kuinka perheeni joutuu elämään tyranniassa?

Kaikesta tästä tulee mieleeni ylistetty amerikkalainen sankari Patrick Henry, jonka kuuluisat sanat löytyvät jokaisesta historian oppikirjasta: “Antakaa minulle vapaus tai kuolema!”

Näitä sanoja kyllä palvotaan, mutta palvommeko myös ihmisiä, jotka elävät niiden mukaan? Toivon, etten itse joudu koskaan kohtaamaan tuota dilemmaa. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka joutuvat. Maailma on edelleenkin täynnä hirmuvaltiaita. Hallitsijoita, jotka katsovat ihmisten olevan heidän orjiaan.

PELKO

Entäpä ihmiset, jotka vastustavat vapaata maahanmuuttoa? Eivätkö mitkään heidän argumenttinsa ole päteviä? Minun mielestäni eivät ole.

Tottakai ihmisten muuttoliike ympäri maapalloa aiheuttaa myös ongelmia. En kiellä sitä, mutta en kuitenkaan syytä niistä ongelmista vapautta. Päinvastoin. Mietin, että olisiko nimenomaan vapauden puute se, joka nuo ongelmat aiheuttaa. Ja yleensä se on.

Ongelmien ratkaisuja etsiessäni en kysy “Mitä valtio voisi tehdä?” Sen sijaan kysyn “Mitä sellaista valtio on alun perin tehnyt, joka on aiheuttanut tai pahentanut noita ongelmia?” Perutaan se, ja ongelmat on ratkaistu.

Kaikkien ihmisten vapaata liikkuvuutta vastustavien argumenttien takana on pelko. Joskus nämä pelot ilmaistaan avoimesti, mutta useimmiten ne ovat naamioituja tai peiteltyjä. Maahanmuuttajien pelko tarkoittaa rohkeuden puutetta.

Rohkeus ei pelkää kilpailua. Pelko pyrkii torjumaan kilpailun. Rohkeus toivottaa tulijan tervetulleeksi. Pelko haluaa häätää hänet pois. Rohkeus vapautta. Pelko yrittää torjua sitä.

Kun mietin näitä pelkoja, ajattelen heidän virallista nimitystään “muukalaiset” (eng. “aliens”). Viranomaiset kutsuvat heitä “muukalaisiksi” ja antavat heille “muukalaispasseja” (eng. “alien registration card”).

Olen nähnyt muukalaisista kertovia elokuvia. Alien, Aliens, Aliens 3 ja Alien Resurrection. Elokuvaluetteloissa on yli 20 listaa muukalaisista. Ne ovat kaikki ulkoavaruudesta kotoisin.

Tuollaiset elokuvat ovat suosittuja, koska ne koskettavat ihmisten alkukantaisia vieraan pelkäämisen tunteita. Muukalaiselokuvat kertovat tyypillisesti kammottavista olioista, jotka naamioituvat kauniiden ja rakastavien Hollywood-ihmisten ja heidän lastensa ruumiisiin. Tällä esitetään sitä, että muukalaiset imevät energiaa ja voimaa näistä ihmisistä. Sitten muukalaiset yhtäkkiä hyppäävät esiin omana itsenään, ja valloittavat ja tuhoavat kaikki tuntemamme elämänmuodot. Tämä vastaa suunnilleen sitä pelkoa, jota ihmiset kaikkialla ja läpi koko ihmiskunnan historian ovat tunteneet maahanmuuttajia kohtaan.

Mitä nämä pelot, joita maahanmuuttajat herättävät, oikein ovat? Peruspelot liittyvät rotuun, kulttuuriin, muutokseen, toimeentuloon, turvallisuuteen ja suuriin ihmismääriin, ja toisten ulkopuolelle sulkemiseen käytettäviä perusteluja naamioidaan monin eri tavoin.

LAISKAT MAAHANMUUTTAJAT?

Yksi amerikkalaisten yleisimmistä syistä vastustaa rajojen avaamista on se, että maahanmuuttajat saapuvat sosiaalituen perässä ja, että yhdysvaltalaiset veronmaksajat joutuvat kustantamaan näiden laiskojen siirtolaisten elämän. Tässä kohtaa törmää usein myös mielenkiintoiseen ristiriitaan: ihmiset pelkäävät maahanmuuttajien työskentelevän liian ahkerasti ja vievän heiltä työpaikat, ja heidän työskentelevän liian vähän ja hyväksikäyttävän sosiaalitukea. Kumpi se näistä nyt sitten olikaan?

Itse kyselen aina opiskelijoiltani näistä niin sanotuista ‘laiskoista maahanmuuttajista’. Pyydän heitä kuvittelemaan tilanteen, jossa työnantajalla on työpaikkaan kaksi hakijaa, joista ei tiedetä muuta kuin, että toinen on amerikkalainen ja toinen on maahanmuuttaja. Kumman hakijan opiskelijat olettavat olevan ahkerampi työntekijä? He aina, aina, aina sanovat, että maahanmuuttaja olisi ahkerampi.

He, jotka maasta toiseen muuttavat, ovat yleensä kaikkein tarmokkaimpia, rohkeimpia ja yritteliäimpiä. He jättävät taakseen kaiken, mikä heille on tuttua, muuttaakseen paikkaan, jossa kaikki on vierasta ja mahdollisesti vihamielistä.

Kun maahanmuuttajat perustavat yrityksiä Amerikkaan, palkkaavat amerikkalaisia työntekijöitä ja myyvät tuotteita amerikkalaisille, on kuluttajilla oikeus ostaa näitä tuotteita niin halutessaan.

Entäpä amerikkalaiset työnantajat? Onko heillä oikeus palkata maahanmuuttajia niin halutessaan? Robert W. Tracinski Ayn Rand -instituutista kirjoitti tästä seuraavasti:

Tämän maan maahanmuuttolaeilla on se järjetön lähtöoletus, että syntyperäisellä amerikkalaisella on ‘oikeus’ johonkin työpaikkaan, ei siksi, että hän olisi ansainnut sen, vaan siksi, että hän sattui syntymään täällä. Tälle ‘oikeudelle’ laki alistaa työnantajan oikeuden palkata paras hakija – ja maahanmuuttajan oikeuden saada työpaikka, jonka hän olisi ansainnut. Lyhyesti sanottuna aloitteellisuus ja tuottavuus uhrataan laiskuudelle ja pysähtyneisyydelle.

‘Amerikkalainen unelma’ tarkoittaa jokaisen yksilön vapautta päästä niin korkealle kuin hänen kykynsä sallivat. Maahanmuuton vastustajat haluavat kuitenkin torjua tuon unelman muuttamalla Amerikan etuoikeutettujen suojelualueeksi niille, jotka haluavat lain takaavan heille työpaikat – työpaikat, joita he eivät ole omilla ansioillaan ansainneet… Jokainen maahanmuuttaja, joka haluaa tulla Amerikkaan etsimään parempaa elämää pitäisi toivottaa tervetulleeksi, ja jokaisen työnantajan, joka haluaa hänet palkata, pitäisi olla vapaa tekemään niin.2

MAAN AARTEET

Entä mitä taloudellisia seuraamuksia on maahanmuuttajien työskentelystä? Käytännön kysymyksiin on jo vastannut Julian Simon erinomaisessa tutkielmassaan.3 Simonin mukaan maahanmuuttajista on valtavasti hyötyä heidät vastaanottaneelle valtiolle. Suurin osa maahanmuuttajista tulee maahan parhaassa työiässään.

Yleisesti ottaen saapuvat maahanmuuttajat ovat keskimäärin vain vuoden verran vähemmän koulutettuja kuin syntyperäiset yhdysvaltalaiset, mutta heidän lapsensa ovat erittäin motivoituneita ja pärjäävät koulussa syntyperäisiä amerikkalaisia paremmin. Maahanmuuttajilla on keskimäärin enemmän korkeakoulututkintoja kuin kantaväestöllä erityisesti korkean tuottavuuden aloilla tieteessä ja tekniikassa. Yli kolmannes Yhdysvaltoihin saapuvista maahanmuuttajista, joilla on tekninen tai tieteellinen tausta, ovat Intiasta. The Economic Times raportoi viime kuussa, että amerikanintialaisten mediaanitulo oli $60 000, 50% korkeampi kuin Amerikassa keskimäärin.4

Yhdysvaltoihin saapuneet maahanmuuttajat, jopa köyhistä maista saapuneet, ovat yleisesti ottaen terveempiä kuin samanikäiset syntyperäiset amerikkalaiset, sanoo Simon. Heidän perhesiteensä ja ahkeran työnteon perinteensä ovat voimakkaampia kuin syntyperäisten amerikkalaisten. Simon esittelee myös 14 eri tutkimusta, joiden mukaan maahanmuuttajat eivät aiheuta työttömyyttä edes matalapalkka-aloilla, vähemmistöjen keskuudessa, vähän koulutettujen eivätkä korkeasti koulutettujen syntyperäisten amerikkalaisten joukossa.

12 muuta tutkimusta paljastavat, että maahanmuuttajilla ei ole alentavaa vaikutusta palkkatasoon. Työpaikkojen määrä ei ole vakio. Yritteliäillä maahanmuuttajilla on kädet, jalat ja aivot, joilla he luovat työpaikkoja mihin ikinä asettuvatkaan asumaan. Huonosti koulutetut maahanmuuttajat ovat yleensä olleet motivoituneita tekemään sellaisia töitä, joita useimmat syntyperäiset amerikkalaiset pitävät liian vaikeina, vaarallisina tai likaisina.

Simon päättää esityksensä tutkimukseen, jonka mukaan silloin, kun maahanmuuttajia ei lain voimalla estetä työskentelemästä, he tuottavat enemmän verotuloja kuin mitä kuluttavat sosiaalitukien muodossa. Näin ajan kuluessa maahanmuuttajien tulotaso nousee syntyperäisen väestön yläpuolelle. Julian Simon väittääkin, että sosiaalietuuksien takaaminen ikääntyvälle väestölle saattaa riippua siitä, miten paljon nuoriin maahanmuuttajiin panostetaan.5

Jos näin on, niin miksi maahanmuuttajia ei kohdella maan suurimpina aarteina? Miksi poliitikot ympäri maailman eivät kilpaile siitä, ketkä saavat houkuteltua eniten näitä inhimillisiä resursseja omaan maahansa? Miksi maahanmuuttajia ei nähdä inspiraation lähteinä – kuten tehtiin sellaisten maahanmuuttajien kuten Mikhail Baryshnikov, Enrico Fermi, Irving Berlin tai Albert Einstein kohdalla?

Varakkaita turisteja, opiskelijoita ja liikematkailijoita lukuun ottamatta uudet tulijat, jotka haluaisivat asettua maahan asumaan, herättävät vierauden pelkoa. Tämä pelko ei pysäytä maahanmuuttajia tavoittelemasta sitä, mikä on mitä suurimmissa määrin ihmisluonnon mukaista, vapautta ja mahdollisuutta parempaan elämään.

Ryhmäkeskusteluissa ohjaamani opiskelijat kuulevat kaikki maahanmuuttoon liittyvät argumentit ja näkevät vaikuttavan määrän todisteita sekä puolesta että vastaan. Keskustelun edetessä opiskelijat joutuvat kohtaamaan pelon ja etiikan dilemman.

Minulle etiikka on päivänselvä: jos minulla itselläni ei ole oikeutta estää jotakuta rauhanomaisesti pyrkimästä vapauteen, ei minulla ole myöskään oikeutta vaatia ketään poliitikkoa tekemään sitä puolestani. Laki voi julistaa jonkun henkilön laittomaksi, mutta jos hänen toimintansa on moraalista, niin silloin se laki on moraaliton.

KORKEAT SOSIAALITUET KORRELOIVAT MAASTAMUUTON KANSSA

Tämä henkilökohtaiseen etiikkaan perustuva näkemys monille vapaata markkinataloutta kannattaville mieleinen suunnilleen jokaisella talouden osa-alueella paitsi maahanmuutossa. He saattavat teoriassa hyväksyä maahanmuuton, mutta vasta kun kaikki sosiaalituet on lakkautettu – joka tuskin tapahtuu minun elinaikanani.6

Voidaanko olettaa, että maahanmuutto johtuu sosiaalituista? Jos maahanmuuttajat tulevat Amerikkaan sosiaalitukien takia, niin he maahan päästyään muuttaisivat niihin osavaltioihin, joissa tuet ovat suurimmat. He kuitenkin toimivat juuri päinvastoin.

Sekä maahanmuuttajien että kantaväestön muuttoliike suuntautuu pois korkean sosiaaliturvan osavaltioista ja kohti matalimpien sosiaalitukien osavaltioita.

Tarkastellaan esimerkiksi Havaijia. CATO instituutin7 Michael Tannerin ja Stephen Mooren mukaan kuusi Havaijin sosiaalitukijärjestelmän perustukea (kuusi 77 erilaisen tuen joukosta) toisivat kahden lapsen äidille $36 000:n vuositulot eli $17,50/h tuntipalkaksi muutettuna, korkein sosiaalituki koko liittovaltiossa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita maan sisäistä muuttoliikettä Havaijin suuntaan. Yhdysvaltain tilastokeskuksen mukaan 1990-luvulla Havaiji oli muuttotappio-osavaltio sekä maahanmuuttajien että kantaväestön suhteen.

Kymmenen korkeimman sosiaaliturvan tason osavaltiota kokivat yhteensä 1 500 000 hengen muuttotappion kantaväestössä ja 500 000 hengen muuttotappion maahanmuuttajissa.8 Kahdeksan kymmenestä korkeimman sosiaaliturvan osavaltiosta koki kantaväestön suhteen muuttotappioita.


MATALAT SOSIAALITUET KORRELOIVAT MAAHANMUUTON KANSSA

Vastakohtana edelliselle ovat matalan sosiaaliturvan osavaltiota. Kahdeksan kymmenestä matalimpien sosiaalitukien osavaltioista kokivat muuttovoittoa kantaväestön suhteen. Yhdeksän kymmenestä koki muuttovoittoa maahanmuuttajien suhteen.

Sosiaalituki tuntipalkaksi muutettuna (1995) Kantaväestön muuttolukema Maahanmuuttajien muuttolukema
TOP 10:
Havaiji $17.50 –  65,505 –    10,628
Alaska $15.48 –  31,040 +       542
Massachusetts $14.66 –  56,324 +    1,616
Connecticut $14.23 –  66,950 +    2,340
Wash. D.C. $13.99 –  35,515 –     9,816
New York $13.13 -669,102 –  205,146
New Jersey $12.74 -186,933 +    4,104
Rhode Island $12.55 +   2,320 +       916
Kalifornia $11.59 -518,187 –  237,349
Virginia $11.11 + 59,364 +   16,366
Ylimmän 10:n keskiarvo $13.70
Kokonaismuutos – 1,567,872 –  437,055
Alin 10:n
Mississippi $5.53 +  25,845 +  1,085
Alabama $6.25 +  25,158 +     665
Arkansas $6.35 +  35,049 +  7,067
Tennessee $6.59 +135,615 +10,699
Arizona $6.78 +275,814 +40,334
Missouri $7.16 +  42,397 +  3,656
Länsi-Virginia $7.31 –    9,778 –      976
Texas $7.31 +131,538 +16,702
Nebraska $7.64 –   20,160 +  4,807
Etelä-Carolina $7.79 +124,151 +  8,054
Alimman 10:n keskiarvo $6.87
Kokonaismuutos +765,629 + 92,093
CATO Tilastokeskus Tilastokeskus

Stephen Moore, “Why Welfare Pays,” Wall Street Journal, 28.9.1995
“Migration of Natives and the Foreign Born: 1995-2000,” USA:n tilastokeskus, elokuu 2003

On joitain suuria poikkeuksia, mutta valtaosin muuttoliikkeen motivaationa ovat olleet mahdollisuudet, ei sosiaaliturva. Ihmiset, jotka ovat liian laiskoja työskennelläkseen, ovat myös liian laiskoja jättääkseen kaiken tutun ja turvallisen taakseen ja muuttaakseen tuntemattomaan ja mahdollisesti vihamieliseen ympäristöön. Vielä paremmin tämä pitää paikkansa niiden kohdalla, jotka muuttavat valtiosta toiseen ja ottavat samalla henkilökohtaisen riskin niin tehdessään.

Sosiaalitukien houkuttelevuuden teorian kumoamisessa eettiset argumentit ovat miellyttävämpiä kuin käytännön argumentit. Väite, jonka mukaan Yhdysvaltain sosiaalitukijärjestelmä olisi maahanmuuttajien syytä, on kollektivistinen. Yksilönvapauksien etiikan mukaan Yhdysvaltojen pitää vaatia ihmisiä olemaan vastuussa omasta toiminnastaan, ei muiden toiminnasta. Maahanmuuttajat eivät ole vastuussa Yhdysvaltain sosiaalitukijärjestelmästä yhtään sen enempää kuin he ovat vastuussa oman maansa tyranniasta, jota pakoon he olivat lähteneet.

On hyvä asia, että yhdysvaltalaiset poliitikot ovat alkaneet toimia, jotta sosiaalitukijärjestelmän paisuminen ei karkaisi käsistä. Köyhyysrajan alapuolella elävien osuus on pudonnut 21 vuoden alhaisimpaan lukemaan. Sekä sosiaalituen varassa elävien absoluuttinen lukumäärä, että heidän osuutensa koko väestöstä ovat puolittuneet.9

Sosiaalituki ei ole itsestäänselvyys. Sosiaalitukea ei pidä käyttää tekosyynä maahanmuuton vastustamiseen. Sosiaalitukijärjestelmä on poliitikkojen luoma, ja poliitikot voivat myös muuttaa sen.

Jotkut maahanmuuton vastustajat sanovat, että ihmisten pitäisi ennemmin yrittää muuttaa asioita omassa maassaan, kuin paeta toisiin maihin. Minun vastaukseni on, että tämä päätös kuuluu vain heille itselleen.

Joskus pakolaiset –  kuten Ludwig von Mises, Friedrich Hayek ja Ayn Rand – saivat enemmän muutoksia aikaan kaukana kotoaan kuin mitä olisivat saaneet, jos olisivat jääneet kotimaahansa tapettavaksi, vangituiksi tai raatamaan otsa hiessä muutaman roposen päiväpalkalla. Maahanmuuttaja itse on paras henkilö arvioimaan omia mahdollisuuksiaan, aivan kuten kaikki aikoinaan Amerikkaan muuttaneetkin olivat.

TROIJAN HEVONEN?

Toinen huolenaihe, erityisesti nykypäivän Amerikassa, on huoli kansallisesta turvallisuudesta. Tämä on vaatinut aikaisempaa enemmän huomiota erityisesti 11.9. tapahtuneiden World Trade Centerin terrori-iskujen jälkeen. Jotkut ovat vaatineet maahanmuuton lopettamista, jotta terroristit saadaan pidettyä poissa. He näkevä jokaisen laivan, veneen ja lentokoneen potentiaalisena Troijan hevosena.

Jos hallituksella on katsotaan olevan yhtään legitiimiä toimialaa, niin yksi sellainen on kansalaisten suojelu ulkopuolista valloittajaa vastaan, ja hallinnon tulisi olla riittävän hyvin tilanteen tasalla onnistuakseen siinä. En vastusta lainkaan hyökkäävän armeijan viisumien eväämistä, mutta luulen, että jos Pohjois-Korean hallitus käynnistäisi hyökkäyksen Yhdysvaltoihin, niin suunnilleen jokainen nälkiintynyt sotilas vaihtaisi puolta välittömästi rajan ylitettyään.

On hyvin ymmärrettävää, että syyskuun yhdennentoista päivän kaltaisten traagisten kriisien jälkeen ihmiset ryhtyvät, ja heidän pitää ryhtyä äänekkäästi vaatimaan turvatoimia terroristien varalle. Näissä toimissa järjen pitää kuitenkin mennä kollektivististen vaatimusten edelle, jotta todellista turvallisuutta saadaan parannettua.

Yhdysvaltain hallituksella ei ole ollut puutetta puolustusmenoista ‘tuhlatessaan enemmän kuin koko muu maailma yhteensä’.10 Kuitenkin Yhdysvaltain tiedustelupalvelu ja turvallisuuspalvelut – huolimatta käytettävissään olevista valtavista rahavaroista, henkilökunnasta ja tekniikasta – epäonnistuivat vuosikymmenen kestäneessä yrityksessä kitkeä terroristijärjestöä, jonka maailmanlaajuiset lonkerot olivat lähtöisin eräistä maailman köyhimmistä valtioista.

Syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskujen toteuttajat olivat jo pitkään julistaneet haluaan hyökätä Yhdysvaltoihin. He olivat yrittäneet samanlaisia hyökkäyksiä aiemminkin jopa samoja kohteita vastaan. Heidän on raportoitu olleen Yhdysvaltain hallituksen kynsissä jo aiemmin, mutta heitä ei otettu kiinni.11

Pystytäänkö tuollaiset hyökkäykset jatkossa torjumaan lopettamalla maahanmuutto? En usko. Tätä mieltä oli myös Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell:

Joidenkin mielestä meidän pitäisi laittaa rajat kiinni, eikä päästää maahan enää yhtään ulkomaalaisia. He ovat väärässä. Se olisi voitto terroristeille, sillä silloin he olisivat saaneet meidät hylkäämään kaikkein rakkaimman periaatteemme. Oman hyvinvointimme ja sen, että meillä on niin paljon annettavaa maailmalle, takia meidän on pidettävä ovemme auki…

Avoimuus on erittäin tärkeää kansakuntamme taloudelliselle, kulttuurilliselle ja poliittiselle hyvinvoinnille. Taloutemme taantuu, jos Amerikka ei jatkossakin houkuttele yrityksiä kaikkialta maailmasta. Kulttuurimme taantuu, ellemme jatkuvasti lisää uusia paljoa kulttuurien mosaiikkiimme. Suuri kansallinen tavoitteemme, vapauden levittäminen, kariutuu, jos suljemme portit uusilta ihmisiltä ja ideoilta. Avoimuus on myös diplomaattisen menestyksemme avaintekijöitä, sillä se on Amerikan vaikutusvallan ja johtoaseman peruspilari.…12

Ministeri Powell ymmärsi avoimuuden merkityksen johtoasemalle, mutta hänen ministeriönsä on sulkenut ovia tältä johtoasemalta. Yhdysvaltoihin töihin pyrkiville tiedemiehille ja insinööreille myönnettävien viisumien määrä kutistunut yhteen kolmasosaan kahden viimeisen vuoden aikana.13 Ulkomaalaisten pelko on myös johtanut opiskelijaviisumien dramaattiseen vähenemiseen kolmen viime vuoden aikana. Nature-lehden mukaan ‘ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä väheni 19% biotieteiden alalla ja 17% elotonta luontoa tutkivien tieteiden alalla. Kiinasta, Intiasta ja Etelä-Koreasta, joista leijonanosa ulkomaalaisista opiskelijoista on kotoisin, saapuneiden opiskelijoiden määrä väheni jyrkästi.’14

Kiristetyn viisumipolitiikan seurauksena Havaijin yliopisto raportoi ulkomaalaisten opiskelijoiden määrän vähentyvän seuraavana vuonna 28%. Nämä opiskelijat, kaikkine lahjakkuuksineen ja taitoineen, menevät kuuntelemaan luentoja muualle.

Kaiken maahanmuuton lopettaminen vaatisi erinomaista tiedustelupalvelua ja tehokkaita poliisivoimia. Se syyllistäisi juuri heidät, jotka nimenomaan ovat terrorin uhreja. Olisi paljon parempi, jos yksittäiset rikolliset jäljitettäisiin tehokkaasti ja vietäisiin oikeuden eteen.

Eräs lähestymistapa turvallisuusasiaan on pohtia hallituksen toimia, jotka ovat saattaneet vaarantaa kansallisen turvallisuuden. Tähän liittyen olen sitä mieltä, että kaksi entistä presidenttiä, George Washington ja Thomas Jefferson, olivat kaksi vuosisataa sitten oikeassa, kun he varoittivat sotkeutumasta liittoihin vieraiden valtojen kanssa. Jefferson totesi virkaanastujaispuheessaan vuonna 1801: ‘Rauhaa, kaupankäyntiä ja rehellistä ystävyyttä kaikkien kansojen kanssa – sotkuisia liittoja ei kenenkään kanssa.’

Mistä sotkuisista liitoista Jefferson olisi saattanut Yhdysvaltoja varoittaa?

Hän olisi saattanut neuvoa hallitusta olemaan syrjäyttämättä demokraattisesti valittua Iranin johtoa vuonna 1953 ja olemaan korvaamatta sitä tyrannilla, joka hallitsi seuraavat 26 vuotta.15 Thomas Jefferson olisi varoittanut Yhdysvaltoja aseistamasta Saddam Husseinia hänen kahdeksan vuotta kestäneessä Irakin vastaisessa sodassaan. Hän olisi saattanut suhtautua epäilevästi Yhdysvaltojen Osama bin Ladenille osoittamaan tukeen Afganistanin sodassa 1980-luvulla.

Toisten valtioiden asioihin sekaantuvan politiikan kannattajat varmaankin ajattelivat, että he pystyisivät manipuloimaan ja hallitsemaan suhteita ulkomaihin. He olivat täysin väärässä. Washington ja Jefferson olivat kaukonäköisempiä, ja olisivat vastustaneet moista ylimielisyyttä.

IHMISKAUPPA

Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Yhdysvalloissa on tuhansia orjia. Kuulostaako uskomattomalta? The Economist -lehti kertoo, että ‘Joka vuosi Yhdysvaltain ulkoministeriön arvion mukaan noin 50 000 ihmistä, enemmistö heistä naisia ja lapsia, kuljetetaan väkisin Yhdysvaltoihin eri puolilta maailmaa – Itä-Euroopasta, Aasiasta, Väli-Amerikasta, Afrikasta… Heidät pakotetaan käytännössä orjatyöhön prostituutiossa, peltotyössä tai tehtaissa.’16 Tämän lisäksi on arvioitu, että maailmassa on yhteensä neljä miljoonaa orjaa.17

Mikseivät nämä orjat vain yksinkertaisesti karkaa ja juokse lähimmälle poliisiasemalle hakemaan suojelua? Sen takiahan poliisi on olemassa, eikö niin? Vaan eipä olekaan. Poliisi karkottaisi nämä ihmiset, ja toimii siten samalla tahattomasti yhteistyössä mustan pörssin orjanomistajien kanssa. Orjat eivät hakeudu poliisin suojiin, koska poliisi vain lähettäisi heidät takaisin kotimaahansa, missä heitä odottaisi vielä kauheammat olot ja julmemmat orjanomistajat. Se ei ole mikään houkutteleva vaihtoehto.

Samasta syystä 1850-luvun puuvillaplantaaseilla työskennelleet orjat eivät karanneet ja turvautuneet poliisiin. Poliisi teki avoimesti yhteistyötä orjanomistajien kanssa. Karkaaminen oli laitonta, mutta moraalista. Laki oli epämoraalinen.

Karanneita orjia saatettiin hyväksikäyttää työvoimana, heille ei välttämättä maksettu lainkaan palkkaa ja heitä saatettiin pahoinpidellä tai jopa raiskata. Orjat eivät uskaltaneet kääntyä poliisin puoleen apua saadakseen, koska se niin sanottu ‘apu’ olisi ollut siirto valtion plantaaseille, joissa olot olivat jopa entistä pahemmat. Sekään ei ollut houkutteleva vaihtoehto.

Tästä syystä orjuutta yhä vieläkin esiintyy maapallolla. Se jatkuu, koska burmalaisia, sudanilaisia, kuubalaisia ja pohjoiskorealaisia käännytetään ja lähetetään takaisin niihin orjavaltioihin. Amerikkalaiset saattavat jopa saada 3000 dollarin sakon, jos he syyllistyvät siihen ‘rikokseen’, että pelastavat pakolaisia meren armoilta ja tuovat heidät maihin.18 Niin vaikea kuin sitä onkin hyväksyä, me emme ole edenneet mihinkään niistä kauheista ajoista, jolloin karanneita orjia otettiin kiinni ja palautettiin omistajilleen.

Orjuus jatkuu, koska maahanmuuttolait tekevät yhteistyötä tyrannioiden kanssa. Nämä lait pitäisi kumota aivan samoin, kuin 1850-luvun orjalait kumottiin 150 vuotta sitten.

Eikä se riitä, että Yhdysvaltain rannikkovartiosto jahtaa pakolaisia ympäri Karibianmerta. Yhdysvaltojen kotimaan turvallisuudesta vastaava virasto näyttää nykyään katsovan koko maailman olevan amerikkalaisten ‘kotimaata’, ja lähettää rannikkovartioston aluksia tuhansien merimailien päähän Ecuadorin rannikolle, jossa ne ovat ottaneet kiinni yli 4000 laittomasta maahantulon yrityksestä epäiltyä ja upottaneet tuhansia tyhjennettyjä veneitä tulittamalla niitä .50-kaliiberin tykeillään.19

Eräs entinen oppilaani, joka on nykyään rannikkovartiostossa, sanoi, että hän nähdessään liian täyteen lastatut merikelvottomat veneet, hän todellakin kohtasi dilemman. ‘Kuvittele,’ sanoi Craig, ‘kuvittele putoavasi tällaisesta veneestä ja joutuvasi katselemaan, miten se jatkaa matkaa ilman sinua.’ Tämä lähes varman ja kauhistuttavan kuoleman vaara tuo hyvin esiin pakolaisten epätoivoisuuden. Jokainen pakolaisen matka toistelee Patrick Henryn sanoja, ‘Vapaus tai kuolema!’

Eikä se ole myrskyävä meri tai kiikkerät veneet, jotka nämä ihmiset tappavat. Jos minä haluan matkustaa Haitiin tai Ecuadoriin, voin lentää sinne turvallisesti ja mukavasti muutamalla sadalla dollarilla. Ainoat syyt siihen, että nämä pakolaiset käyttävät tuhansia dollareita päästäkseen vaaralliselle matkalleen, ovat nykyiset maahanmuuttolait.

SOSIAALITUKEA TYRANNEILLE JA SUURYRITYKSILLE

Amerikkalaisten ei tarvitsisi olla huolissaan pakolaisille myönnettävästä sosiaalituesta, mutta on muunkinlaista sosiaalitukea, joista heidän pitäisi olla huolissaan. Kaksi sosiaalituen muotoa, jotka ajavat ihmisiä lähtemään kodeistaan, ovat avustukset tyranneille ja suuryrityksiä varten harjoitettu protektionismi.

Yhdysvaltalainen veronmaksaja on vuosikymmenien kuluessa tahtomattaan maksanut tätä tyrannien sosiaalitukea monelle roistolle: Duvalierista, Mobutusta ja Marcosista Pahlaviin, Noriegaan, Suhartoon – jopa miljardeja dollareita Saddam Husseinille.

Turvallisuusasioita ja maanpuolustusta tutkiva The Center for Defense Information (CDI) kertoo,20 että Yhdysvallat myy aseita 150 kansallisvaltion poliittiselle eliitille – neljä viidesosaa näistä kansallisvaltioista ovat epädemokraattisia, ja kaksi kolmasosaa on sisäministeriön mukaan maita, joissa poljetaan ihmisoikeuksia.

Kylmän sodan päättymisen ja loputtomien huumesotien alkamisen seurauksena Amerikan osuus koko maailman aseistuksesta nousi häikäisevään 70 prosenttiin,21 ja suurimman osan siitä rahoittavat joko suoraan tai epäsuorasti yhdysvaltalaiset veronmaksajat. Tämä on varmasti vaikuttanut siihen, että pakolaisten määrä maailmassa on kymmenkertaistunut viime vuosikymmeninä.

Myös toinen sosiaalituen muoto johtaa lisääntyvään muuttoliikkeeseen. Tämä on suuryrityksille annettava sosiaalituki, jota kutsutaan ‘protektionismiksi’. Kaupankäynnin rajoituksilla amerikkalaisia, japanilaisia ja eurooppalaisia kuluttajia estetään ostamasta ulkomailla valmistettuja tuotteita. Erityisestä tämä pätee maatalous- ja tekstiilituotteissa, joiden valmistus sopii hyvin kehitysmaiden oloihin.

OECD:n mukaan Euroopan maataloustuotteisiin liittyvä protektionismi nostaa ruuan hintaa 20 prosentilla. Samaan aikaan viljelijät ja kankaiden ja vaatteiden valmistajat köyhemmissä maissa eivät pysty viemään tuotteitaan ulkomaille ja heidän kotimarkkinansa täytetään tukien avulla tuotetuilla tuotteilla.22

Tilanne on pitkälti sama Yhdysvalloissa, jossa kaupankäynnin rajoitukset nelinkertaistavat sokerin hinnan yhdysvaltalaisille kuluttajille. Sokerin maailmanmarkkinahinta on 5 centtiä/pauna, ja Yhdysvaltain markkinoilla 20 senttiä/pauna. Tämän korkean hintatason ylläpitämiseksi sokerijuurikkaan viljelijöille maksettiin jokin aika sitten siitä, etteivät he viljelisi yli 120 000 eekkeriä. Ulkomaalaisia viljelijöitä ei päästetä Yhdysvaltoihin. Alemman palkkatason naapurimaita kielletään tuomasta tuotteitaan Yhdysvaltalaisten kuluttajien ulottuville, ja monet elintarvikealan yritykset ajetaan pois Yhdysvalloista.

Tämä ei ole viisasta politiikkaa. Tämä on hulluutta – poliitikot toimivat tiettyjen voimakkaiden eturyhmien hyväksi, ja pettävät kansalaisten luottamuksen.

‘Jos rikkaat maat lopettaisivat [maatalous]tuet … köyhät maat hyötyisivät yli kolme kertaa sen summan, joka tällä hetkellä jaetaan kehitysapuna.’23 Sama pätee myös tekstiilikauppaan.

Protektionismi on suureksi osaksi syyllinen köyhien maiden taloudellisiin ongelmiin. Ja koska politiikka ja talous ovat niin tiiviisti kytköksissä, niin miksi maahanmuuttajat sitten jaetaan kahteen erilliseen kategoriaan: poliittisiin maahanmuuttajiin ja taloudellisista syistä maahan muuttaneisiin?

Minä en hyväksy tällaista erottelua. Ihmiset eivät joudu taloudellisiin ongelmiin sen takia, että he olisivat sanoneet jotakin sellaista, joka ei miellytä heidän hallitsijoitaan, vaan siksi, että he usein haluavat toimia markkinoilla johtajiaan uhmaten. Politiikan taloudellisia seurauksia ei voi erottaa politiikasta.

Ihmisillä on oikeus muuttaa paikasta toiseen omista syistään. Ei heidän tarvitse kirjoittaa protesteja poliittisille foorumeille ollakseen aitoja poliittisia pakolaisia. Tässä mielessä vapaaehtoiset taloudelliset teot ovat poliittisia tekoja, joiden seurauksena saattaa olla vangitseminen tai jotakin vieläkin pahempaa, jos tekijät yrittävät vastustaa lain pitkää kouraa.

KARANNEITA ORJIA

Orjat, jotka ennen sisällissotaa karkasivat etelävaltioiden puuvillaplantaaseilta eivät ehkä osanneet pukea sanoiksi sitä, että he vastustivat silloista poliittista järjestelmää, mutta käytännössä he joka tapauksessa olivat poliittisia pakolaisia etsimässä taloudellista vapautta. Ja heillä oli oikeus siirtyä vähemmän vapailta alueilta vapaammille alueille.

Ei ole sattumaa, että aina kun kaupankäynnin esteitä kasataan jotakin köyhää maata kohtaan, tuloksena on lisää köyhyyttä, levottomuuksia, enemmän huumekauppaa ja enemmän maastamuuttoa. Aina kun Yhdysvaltain presidentti matkustaa johonkin naapurimaahan ja pyytää apua huumeiden tai laittoman siirtolaisuuden vastaisessa taistelussa, hän saa vastauksen, jossa pyydetään Yhdysvaltoja avaamaan ovensa kaupankäynnille erityisesti maatalous- ja tekstiilituotteiden osalta. Mutta nämä pyynnöt ovat kaikuneet kuuroille korville.

Tässä kuussa, vuosikymmenien rajoitusten jälkeen, tekstiilikaupan esteitä on vihdoin alettu purkaa. Mutta maataloustuotteiden kaupan rajoitukset ovat edelleen olemassa.

Maailman rikkaat kansakunnat voisivat helposti lisätä köyhien maiden vaurautta yksinkertaisesti toteuttamalla käytännössä sitä, mitä ne saarnaavat vapaasta kaupankäynnistä, mutta ne eivät tee niin.

Kun muutama viikko sitten tsunami iski useisiin Intian valtameren rannikkovaltioihin, rikkaat valtiot toitottivat suureen ääneen kuinka paljon katastrofiapua he antavatkaan. Toisaalta, nämä samat rikkaat maat ovat täysin vaiti Sri Lankaa, Indonesiaa, Intiaa, Bangladeshia, Malesiaa ja Thaimaata koskevista vuosikymmeniä voimassa olleista kaupankäynnin rajoituksista. Jos näitä  rajoituksia ei olisi, niin kaupankäynti olisi voinut tuoda näihin maihin niin paljon vaurautta, että ihmiset olisivat voineet varautua moisiin katastrofeihin rakentamalla parempia teitä, siltoja koteja, sairaaloita ja toimivampia tulvasta varoittavia ja väestönsuojelullisia järjestelmiä.

Talouskasvu tekee maailmasta luonnonkatastrofien suhteen paljon turvallisemman paikan. Carlo Stagnaro kirjoittaa aiheesta, ‘Tieteen edistysaskeleiden ja luonnonilmiöiden paremman hallinnan ansiosta luonnonkatastrofien vaatimien uhrien määrä on vähentyy koko ajan. Kuolonuhrien määrä on vähentynyt 98 prosenttia viime vuosisadan aikana … Absoluuttisina määrinä tämä tarkoittaa sitä, että – huolimatta samaan aikaan tapahtuneesta väestöräjähdyksestä – luonnonkatastrofeissa kuolleiden määrä on pudonnut 20. vuosisadan alun 1,2 miljoonasta 77 000:een vuosisadan loppuun mennessä. Tämä on tietenkin vielä liian suuri luku, mutta paljon kehitystä on tapahtunut viimeisten vuosikymmenten aikana.’  24 Tämä kehitys ei tietenkään ole mahdollista, jos taloudellinen kehitys estetään.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että rikkaat kansakunnat olisivat yksin vastuussa suuressa osassa maailmaa vallitsevista kurjista oloista. Korruptio, inflaatio, kaupankäynnin esteet ja lamat ovat olleet avainasemassa siinä, että monet Latinalaisen Amerikan maat eivät ole saavuttaneet Aasian taloustiikereiden vaikuttavia kasvulukuja.

Molemmat aloittivat suunnilleen samalta tasolta vuonna 1950, mutta Aasian tiikerit ovat kasvaneet paljon nopeammin kuin Latinalaisen Amerikan maat. 50 vuodessa Aasian tiikereiden bruttokansantuote on 20-40 kertaistunut, kun taas monessa Latinalaisen Amerikan maassa se on vain kaksin-kolminkertaistunut. Rigoberto Steward ja José Cordiero osoittivat, että vapaampi talousjärjestelmä selittää tuon eron.25 Ja rikkaiden maiden harjoittama politiikka voi olla joko myötävaikuttamassa tai estämässä sitä.

RESURSSIEN NIUKKUUS?

Vuonna 1783 Amerikan ensimmäinen presidentti, George Washington, julisti ‘… Amerikan syli on avoinna ei ainoastaan rikkaille ja kunnioitetuille muukalaisille, vaan myös sorretuille ja vainotuille kansallisuuteen ja uskontoon katsomatta, jotka meidän pitää toivottaa tervetulleiksi jakamaan kanssamme meidän oikeutemme ja etuoikeutemme.’

Monet kriitikot sanovat, ‘Hyvä on, George Washington olisi toivottanut kaikki maahanmuuttajat tervetulleiksi 200 vuotta sitten, mutta nykypäivän maailmassa meillä ei ole tarpeeksi tilaa ja resursseja siihen.’

Tämä ei pidä paikkaansa.

Vapaassa markkinataloudessa ihmiset tuottavat koko ajan kasvavia määriä kaikkea, mitä he tarvitsevat. Jälleen Julian Simon tulee apuun. Simon osoitti, että resurssit eivät lopu, vaan tulevat yhä runsaammiksi ja edullisemmiksi.

Michal Cox kirjoitti Reason-aikakausilehdessä julkaistussa artikkelissaan, ‘Kapitalismi luo vaurautta. Kahden viime vuosisadan aikana Yhdysvalloista on tullut maailman rikkain kansakunta, koska se otti käyttöön talousjärjestelmän, joka kannustaa kasvuun, tehokkuuteen ja innovaatioihin.’ Yhdysvaltain bruttokansantuote henkeä kohden on nyt noussut 36 000 dollariin.26

Hyvä on, varakkuus kasvaa, mutta entäs maa? Maata ei synny enää lisää. Eikö Yhdysvallat ole jo ylikansoitettu?

Kun puhutaan Meksikon vastaisen rajan avaamisesta, minua kritisoivat tosiaan kuvittelevat valtavien ihmismassojen ryntäävän Yhdysvaltoihin. ‘Minne he kaikki mahtuisivat?’

Vaikka Yhdysvaltoihin pyrkiikin paljon ihmisiä, niin on omahyväistä olettaa, että kaikki haluaisivat asua siellä. Jo tällä hetkellä on 10 miljoonaa Yhdysvaltain kansalaista, jotka ovat päättäneet asua jossakin muualla kuin Yhdysvalloissa.

Vaikka monet amerikkalaiset asuvat ulkomailla, he tietävät, että he voivat aina vaaran uhatessa palata takaisin Yhdysvaltoihin. Monet Yhdysvaltoihin muuttaneet toivovat myös voivansa palata takaisin kotimaahansa, kunhan ovat saavuttaneet taloudelliset tai henkilökohtaiseen turvallisuuteen liittyvät tavoitteensa. Monet kiinalaiset ja intialaiset tekevät tätä nykyään.

Fraser-instituutti julkaisee maailman taloudellisen vapauden raporttia, josta voi huomata talouden vapauttamisen ja talouskasvun voimakkaan korrelaation. On ihmisluonnon mukaista pyrkiä muuttamaan taloudellisesti vapaammille alueille, joissa ihmisillä on paremmat mahdollisuudet hyötyä tiedoistaan ja taidoistaan. Intialaiset tiedemiehet ja insinöörit ovat perustaneet monia Piilaakson dynaamisimpia tietotekniikan alan yrityksiä, ja nyt kun monet osat Intiaakin alkavat olla taloudellisesti vapaampia, monet näistä insinööreistä ja tiedemiehistä palaavat takaisin.

Tämä selittää myös sen, miksi monet syntyperäiset amerikkalaiset tutkijat muuttavat Yhdysvalloista toisiin maihin, kuten Singaporeen, jotka ovat taloudellisesti vielä vapaampia. Charles Piller kirjoittaa Los Angeles Timesissä, ‘Palkat Singaporessa ovat Yhdysvaltain tasolla, mutta elinkustannukset ovat matalammat… Jopa täysipäiväisen kotiapulaisen palkattuaan he pystyvät säästämään enemmän rahaa kuin mitä Yhdysvalloissa asuessaan.’ 27

Täsmälleen sama asia tapahtui Espanjassa maan liityttyä Euroopan Unioniin. Heti kun oli selvää, että raja avattaisiin, ne, jotka olivat aiemmin muuttaneet laittomasti alkoivat joukolla palata takaisin. Juuri viime vuonna EU:n liittyi kymmenen uutta maata Itä-Euroopasta. Tämä ei johtanut massiiviseen muuttoliikkeeseen. Jos johonkin, niin se johti massiiviseen sijoitusmahdollisuuksien laajenemiseen ja toi vaurautta koko Euroopan Unionille – eihän EU:ta muuten laajennettaisi muutaman vuoden välein.

Ihmiset haluavat ne mahdollisuudet, joita vapaus heille voi suoda, ja useimmat haluaisivat nähdä nuo vapaudet siinä maassa, joka on heille tutuin. Jos tämä ei ole mahdollista, he muuttavat.

Viime vuosina Kiinan ja Intian talouspolitiikka on vapautunut, ja niiden talous onkin kasvanut. Politiikka ei kuitenkaan ole samanlaista kaikissa osissa Kiinaa. Fraser-instituutti raportoi, että talouspolitiikka Kiinan eri provinsseissa vaihtelee maailman vapaimmasta maailman säännellyimpään. Kaikkein vapaimmat provinssit ovat ne, jotka ovat toimineet talouskasvun moottoreina ja jotka ovat motivoineet suurimman osan Kiinaan suuntautuvasta muuttoliikkeestä.

Sama muutos on käynnissä myös Intiassa. Joitakin vuosia sitten Nobel-palkittu taloustieteilijä Milton Friedman sanoi TV-uutisissa, että “intialaiset pärjäävät kaikkialla muualla paitsi Intiassa. He eivät pärjää, koska he eivät pysty hyödyntämään kykyjään Intiassa. Hallitus määrää siitä, miten heidän tulee toimia.” (“Is America #1,” ABC News Special, 19.9.1999.) Tämä kuitenkin muuttuu alue alueelta, ja intialaiset muuttavat maan sisällä kasvun moottoreina toimiville alueille.

Osan maahanmuuttajien pelosta aiheuttaa pelko väestöräjähdyksestä. Nämä pelot ovat kuitenkin turhia. YK:n raportin mukaan syntyvyys niin köyhissä kuin rikkaissakin maissa on laskenut jo 30 vuoden ajan, ja laskee edelleen. Rikkaissa maissa syntyvyys on pienempi kuin kuolleisuus, mikä tarkoittaa, että ilman maahanmuuttoa väestön kokonaismäärä pienenee. Jonakin päivänä tämä pätee kaikkialla maailmassa.

Mutta entäpä nykytilanne? Maahanmuuttokriitikot sanovat, ettei mikään maa pysty asuttamaan nykymaailman valtavaa pakolaismäärää!

Planeettamme pystyy kuitenkin asuttamaan paljon suuremman väestön kuin ihmiset tajuavatkaan. Vielä on paljon tilaa ihmiskunnalle. Ajatellaanpa perspektiiviä saadaksemme vaikka nykymaailman 30 miljoonaa pakolaista.

Tähän lukuun sisältyy 12 miljoonaa sellaista, jotka ovat ylittäneet valtionrajoja ja 18 miljoonaa muuta, jotka ovat muuttaneet maan sisällä sisäisten konfliktien takia.28 Vertaa tätä Hong Kongin tai pikkuisen Havaijin osavaltion väestömäärään.

VAPAUS JA VÄENTIHEYS

Hong Kong on tullut tunnetuksi yhtenä tiheimmin asutuista paikoista Maan päällä. Sen väentiheys on 17 500 henkeä neliökilometrillä ja bruttokansantulo henkeä kohden suunnilleen Iso-Britannian luokkaa. Harva kuitenkaan tietää, että väentiheys Hong Kongissa on niin suuri siitä syystä, että hallitus on määrännyt 40% maapinta-alasta puistoiksi – ihmiset eivät voi siis asua sillä osalla Hong Kongia.

Sama pätee Havaijin osavaltioon. Ei siellä ole maasta puutetta, vaan hyötykäyttöön kaavoittamisesta. Havaijin maapinta-alasta alle 5% on kaavoitettu kaupalliseen tai asutuskäyttöön. Siellä olisi paljon tilaa uusille tulokkaille, jos hallitus ei vain sekaantuisi asiaan.

Itse asiassa, jos havaijilaiset suostuisivat elämään siten, että väentiheys Havaijilla olisi kolmasosa Hong Kongin väentiheydestä, niin kaikki maailman pakolaiset mahtuisivat elämään Havaijilla – ja silti 40% maapinta-alasta voitaisiin kaavoittaa luonnonpuistoiksi. Jos noiden pakolaisten sallittaisiin viljellä sokeriruokoplantaaseja, joista monet on nykyään lopetettu taloudellisesti kannattamattomina Yhdysvaltojen korkeiden työvoimakustannusten takia, niin epäilemättä ahkerat kiinalaiset, vietnamilaiset ja flippiiniläiset tulijat saisivat maan tuottamaan tarvitsematta penniäkään tukea valtiolta.

Tai otetaan esimerkiksi 65 kertaa Havaijin kokoinen maa-alue Yhdysvaltain alueella, maa-alue, jota hallinnoi maankäyttövirasto Bureau of Land Management. BLM vuokraa 270 miljoonaa eekkeriään muutamille etuoikeutetuille karjatilalliselle seitsemäsosalla markkinahinnasta. Tämä tarkoittaa, että $1,43:lla kuukaudessa liittovaltio tarjoaa tarpeeksi maata lehmille ja vasikoille.29

Maailmasta löytyisi varmasti paljon ihmisiä, jotka olisivat valmiita maksamaan enemmän kuin $1.43 kuukaudessa saadakseen elää kymmenen eekkerin (viiden hehtaarin) alueella vapaassa maassa. Eikö maan vuokraamista ihmisille pitäisi harkita ennemmin kuin sen vuokraamista karjalle? Erityisesti tätä pitäisi harkita, kun länsimaiden hallitukset maksavat maanviljelijöille suuria summia siitä että nämä eivät hyödyntäisi maata.

Jokainen sukupolvi näyttää luulevan, että elintila olisi ongelma. Jo 1800-luvulla, kun Yhdysvalloissa oli viisi miljoonaa asukasta, jotkut valittivat uusien tulokkaiden suurista määristä. Kuinka joku 1800-luvulla elänyt olisi voinut kuvitellakaan Yhdysvalloissa asuvan nykyiset 281 miljoonaa ihmistä?

Yhdysvallat ei ole köyhempi sen takia, että siellä asuu 56 kertaa enemmän ihmisiä kuin 200 vuotta sitten. Se on paljon rikkaampi. Ihmiset hyväksyvät menneinä aikoina tapahtuneet muutokset paljon helpommin kuin vasta tulossa olevat muutokset. Tulevaisuudessa Yhdysvallat tulee olemaan entistä rikkaampi, mutta silti ihmiset ovat peloissaan.

Peloissaan? Miksi? Siksi, että huolimatta vapaiden markkinoiden valtavasta potentiaalista, ihmiset tulevat aina pelkäämään uutta ja vierasta.

Donald Boudreaux väittää, että historiaan verrattuna Yhdysvalloissa on nykyään huomattavan vähän siirtolaisia ja, että Amerikka on nykyään paljon rikkaampi ja kyvykkäämpi vastaanottamaan siirtolaisia kuin koskaan aikaisemmin.

Verrattuna vuoden 1920 tilanteeseen Yhdysvalloissa on nykyään kaksi kertaa enemmän lääkäreitä per asukas, kolme kertaa enemmän opettajia per asukas ja 50% enemmän poliiseja per asukas kuin 80 vuotta sitten. Ruokaa, terveydenhoitoa, asuinalueita ja työpaikkoja on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Boudreaux sanoo, ‘Tosiasia on, että Amerikka on tänään vauraampi, terveempi, tilavampi ja sillä on enemmän resursseja kuin sata vuotta sitten. Monet näistä edistysaskeleista ovat maahanmuuttajien luovuuden ja ponnistelujen ansiota.’30

ENEMMÄN IHMISIÄ JA ENEMMÄN TILAA

Mikä on Yhdysvaltojen kapasiteetti pahimman skenaarion tilanteessa – tai parhaimman – riippuen näkökulmasta?

Yhdysvaltain maapinta-ala, josta 30% omistaa valtio, pystyisi elättämään kymmenen kertaa nykyisen väestön väentiheyden jäädessä silti pienemmäksi kuin esimerkiksi tämän päivän Japanissa. Vaikka vain prosentti tuosta mainitusta väestönlisäyksestä sallittaisiin, niin silti kaikki maailman pakolaiset mahtuisivat sisään.

Tosiasia on, että luonnonpuistoiksi jätettyä murto-osaa lukuun ottamatta suurinta osaa valtion omistamista maista käytetään hyödyttämään muutamia etuoikeutettuja kansalaisia. Se maa, mikä kerran otettiin intiaaneilta, ei nykyään kuulu minulle tai kaikille Yhdysvaltain kansalaisille. Se kuuluu niille, joilla on poliittista vaikutusvaltaa: metsänomistajille, karjatilallisille, kaivosyhtiöille ja ympäristönsuojelijoille.

Kansallisista metsävarannoista tehty tutkimus paljasti, että valtio kulutti metsäteiden rakentamiseen 13 dollaria jokaista metsien tuotosta saatua yhtä dollaria kohti. Se ei ole tuloksellista johtamista. Se on veronmaksajien ryöstämistä muutamien pienten eturyhmien hyväksi.

Näkisin paljon mieluummin hallituksen kunnioittavan enemmän maan yksityisomistusta kuin ottavan sen väkivalloin haltuunsa pakkolunastuksilla. Ja niiden maiden suhteen, jotka valtio jo omistaa, sen pitäisi olla myötämielisempi valtauksia tai uudisraivausta haluavien yksityisten ihmisten suhteen. Jos tämä tarkoittaa asuinalueita miljoonille ihmisille nautojen ja preeriakoirien sijaan, niin olkoon sitten niin.

Pitävätkö yhdysvaltalaiset enemmän maaseudusta kuin kaupungeista? Kaipaavatko he kukkuloita ja pitkiä etäisyyksiä välilleen? Jotkut kaipaavat. Ja nykyään kaikille on tarjolla enemmän kumpiakin asumistapoja, kaupunkeja ja maaseutua.

Yleisesti ottaen, amerikkalaiset ovat kuten ihmiset kaikkialla muuallakin maailmassa. He haluavat asua ja työskennellä kaupungeissa tai lähiöissä, jotka kattavat alle 3% Manner-Yhdysvaltojen 48 osavaltion maapinta-alasta.31 Useimmat ihmiset pitävät tiheästi asutuista kaupungeista, sillä eivät he muuten muuttaisi niihin. Niissä on menoa ja meininkiä.

Tämä selittää sen, miksi 1990-luvulla New Yorkin osavaltion väkiluku pieneni, kun taas New Yorkin kaupungin väkiluku kasvoi. Samoin Kalifornian osavaltion väkiluku pieneni, mutta Los Angelesin kaupungin väkiluku kasvoi. Kaupunkien ulkopuolella on siis enemmän asumatonta maaseutua ja kaupungeissa on enemmän menoa ja meininkiä.

Kuten jokainen Yhdysvalloissa matkustellut tietää, väestö on tiukasti keskittynyt tietyille alueille. Lentokoneesta voi katsella tuntien ajan lähes täysin asumatonta maata. Jopa kaikkein karuin maa muuttuu houkuttelevaksi, jos laki sallii vapauden.

Havaijin asukkaiden ykköslomakohde on Nevadan autiomaassa, ei asumattoman tilan takia, vaan väenpaljouden täyttämien Las Vegasin, jossa uhkapeli on sallittua, kasinoiden takia. Onnenpelien laillistaminen on tehnyt Las Vegasista yhden koko maan nopeimmin kasvavista alueista.

Tällaisissa kaupungeissa esiintyvät ongelmat eivät johdu niiden asukasmäärästä vaan siitä, että hallitukset eivät pysty takaamaan turvallisuuspalveluita, joita poliitikot niin auliisti lupaavat. Washington DC, rikollisuuden pääkaupunki, on tästä hyvä esimerkki.

Meidän ei pitäisi käyttää huonoa hallintoa syynä torjua maahanmuuttajat. Sen sijaan meidän pitäisi, aina kun mahdollista, pyrkiä parantamaan hallintoa vapaiden markkinoiden suuntaan.

VAPAUDEN ETIIKKA

Joka heinäkuun neljäs päivä Yhdysvaltain kansalaiset ylpeinä toistavat Thomas Jeffersonin rohkeita sanoja, ‘Meille nämä totuudet ovat itsestään selviä: että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi, että heidän Luojansa on heille antanut tiettyjä rikkomattomia Oikeuksia, että näihin oikeuksiin kuuluvat Elämä, Vapaus ja Pyrkimys onneen.’ Jeffersonin sanat ovat tänään yhtä totta kuin päivänä, jona ne ensimmäistä kertaa kirjoitettiin.

Kertauksena haluan sanoa voimakkaimmilla mahdollisilla sanoilla, korostettuna maailmanhistorian kaikkien maahanmuuttajien rohkeudella ja luonteenlujuudella, että meidän ei pitäisi yrittää keksiä keinoja rationalisoida vapauden rajoituksia.

Sen sijaan ryhtykäämme kaikki taisteluun pelkoja, ennakkoluuloja, tulleja ja lakeja vastaan vapauden puolesta. Se on käytännöllistä, humanitääristä ja ennen kaikkea eettistä. Olkaamme osa nykypäivän pyrkimystä vapauteen. Puolustakaamme miljoonia maahanmuuttajia, jotka etsivät vapautta samalla innolla, kuin jos olisimme itse heidän housuissaan.32

Lähdeviitteet

1. Horberger, Jacob G., “Locking Out the Immigrant,” The Case For Free Trade and Open Immigration, s. 93, The Future of Freedom Foundation, Fairfax, Virginia, 1995, “Nostra Culpa,” The Economist, March 30, 2002, s.27-28

2. Tracinski, Robert W., “Opposition to Immigration is Un-American: Restrictions on ‘H-1B’ Visas Punish Ability and Trample the Rights of Employer and Employee, Ayn Rand Institute, http://www.aynrand.org/medialink/immigration.txt

3. Simon, Julian, Immigration: The Demographic and Economic Facts, The Cato Institute, Washington, D.C., 1995, s. 3-5. Another excellent source is Population: The Ultimate Resource, edited by Barun Mitra, President of the Liberty Institute, New Delhi, India, 2000

4. Ferguson, Ellyn, “Skilled US workers lose jobs: Visa programs give positions to recruits from overseas,” Honolulu Advertiser, December 20, 2004, see also  “NRI’s among US’s superachievers,” The Economic Times, December 30, 2004, http://economictimes.indiatimes.com/articleshow/msid-975426,curpg-1.cms

5. Simon, Julian, os. cit., s. 3-5

6. An excellent presentation of various arguments can be found in The Journal of Libertarian Studies, 13:2 (Summer 1998), www.vonmises.org. Hans-Hermann Hoppe presents his case with “The Case for Free Trade and Restricted Immigration.” Walter Block’s essay, “A Libertarian Case for Free Immigration,”  is the best defense of open immigration that I have seen anywhere. Also excellent is: Horberger, Jacob G., “Locking Out the Immigrant,” The Case for Free Trade and Open Immigration, Future of Freedom Foundation, Fairfax, Virginia, 1995, www.fff.org

7. Moore, Stephen, “Why Welfare Pays,” Wall Street Journal, September 28, 1995

8. “Migration of Natives and the Foreign Born: 1995-2000,” US Census Bureau, August 2003

9. “An End to Poverty?” Investors Business Daily, October 19, 2000

10. “World Defense Spending,” Investors Business Daily, October 18, 2002, s. A16

11. Ijaz, Mansoor, “Clinton let bin Laden get away,”  Honolulu Advertiser, December 7, 2001 and “Inept National Security,” The Economist, March 23, 2002

12. Powell, Colin, “Secure Borders, Open Doors,” Wall Street Journal, April 21, 2004

13. Ferguson, Ellyn, os. cit., s. C3

14. Brumfiel, Geoff,  “Security restrictions lead foreign students to snub US universities,” News@nature.com, September 15, 2004

15. “Iran coup mastermind Kermit Roosevelt dies,” Honolulu Advertiser, 6/11/00, see also, Solberg, Carl, Oil Power)

16. “A cargo of exploitable souls,” The Economist, June 1, 2002, s. 30

17. Shapiro, Treena, “Conference to spotlight trafficking in humans,” Honolulu Star-Bulletin, June 13, 2002, s. A6

18. “$24,000 cruise ship fine for rescuing 8 Cubans,” Honolulu Advertiser, Oct. 22, 1993 and “Piracy done with fines,” Honolulu Advertiser, Nov. 6, 1993

19. Finley, Bruce, US takes border war on the road: Boats being sunk near Ecuador, Denver Post, December 19, 2004, http://www.denverpost.com/Stories/0,1413,36~11676~2606736,00.html

20. Center for Defense Information, America’s Defense Monitor, Washington, D.C., www.cdi.org. The data cited in the text of this article was derived from their film, “The Human Cost of America’s Arms Sales,” Nov. 8, 1998,

21. Omicinski, John, “US dealers dominating world arms market,” Honolulu Advertiser, April 17, 1994

22. “Europe’s Farms,” The Economist, 7/13/02, p 42

23. “Patches of Light: Special Report on Agricultural Trade,” The Economist, June 9, 2001

24. Stagnaro, Carlo, “When Your Mother Kills,” Tech Central Station, December 28, 2004, http://www.techcentralstation.com/122804B.html

25. Stewart, Rigoberto, Ph.C., Limon Real: A Free and Autonomous Region, Litografia e Imprenta LIL, S.A, San Jose, Costa Rica, 2000, drawing from the excellent research of José Cordiero of Venezuela, including The Great Taboo: A True Nationalization of the Venezuelan Petroleum, 1998.

26. Cox, W. Michael and Alm, Richard, “Off the Books,” Reason, August 2002, p 48

27. Piller, Charles, “ ‘Brain drain’ flowing from US to Asia,” Honolulu Advertiser, December 12, 2004

28. “Refugees: Exporting misery,” The Economist, Apr. 17, 1999

29. “Subsidized cow chow,” The Economist, March 9, 2002, s. 39

30. Boudreaux, Donald, “Absorbing Immigrants,” Ideas on Liberty, Foundation for Economic Education, June 2002, s. 54

31. Ibid, s. 54

32. Schoolland, Ken, “Immigration: An Abolitionist Cause,” Ideas on Liberty, January 2002.

About the author

Ken Schoolland wrote 3 articles on this blog.

One thought on “Rohkeus, pelko ja maahanmuutto: Miksi vapaassa markkinataloudessa on tärkeää toivottaa uudet tulijat tervetulleiksi”

Comments are closed.