Miksi vapaudesta välittävien ihmisten pitäisi iloita Elinor Ostromin Nobel-palkinnosta

Elinor Ostrom (lähde: Courtesy of Indiana University)
(Courtesy of Indiana University)

Elinor Ostrom, ensimmäinen taloustieteen Nobelin palkinnon voittanut nainen (2009), on samalla myös yksi kuvia kumartamattomimmista palkinnon voittaneista ajattelijoista. (Hän jakoi palkinnon Oliver Williamsonin kanssa.) Professori Ostromin työssä keskitytään erilaisissa yhteisöissä toimivien itsehallintojen (self-governance) mekanismeihin. Hänen älyllinen uteliaisuutensa johti hänet tutkimaan paikallista julkista taloutta, erityisesti kunnan poliisipalvelujen järjestämistä, vesihuollon hoitoa, kalataloutta, metsätaloutta ja niiden kehitystä kehitysmaissa. Hänen analyysinsä viitekehys rakentui inhimillisesti järkevän valinnan mallista historiallisesti perusteltuun institutionaaliseen analyysiin. Hän tutkii sääntöjä, jotka ohjaavat yksilöiden käyttäytymistä heidän ollessaan vuorovaikutuksessa luonnon ja toistensa kanssa.

Hänen kollegansa Indianan yliopistossa kuvaavat Ostromia “nöyräksi ja ahkeraksi” ja eräs toinen Nobel-palkinnon voittaja, Vernon Smith, kutsuu häntä “merkittäväksi tutkijaksi”, jolla on intohimoinen tarve ymmärtää ihmisyhteisöjä niiden kaikissa eri muodoissa. Public Choice Societyn ja American Association of Political Sciencen entinen puheenjohtaja Ostrom on myös yksi rakastetuimmista opettajista akateemisessa maailmassa. Poliittisen teorian ja politiikan analyysin työpaja Indianan yliopistossa, jota hän johtaa yhteistyössä miehensä Vincentin kanssa, on ihanteellinen malli tutkimus- ja korkeakoulukeskuksille.

Mutta mitä voimme oppia hänen tutkimuksistaan? Väittäisin, että opimme ainakin kolme pääkohtaa tyylistä ja sisällöstä. Ensinnäkin pääosaa viime vuosisadan poliittista ja taloudellista keskustelua on hallinnut väittely täydellisten markkinoiden ja täydellisen keskusjohtoisen suunnittelun kannattajien välillä. Jälkimmäinen pyrki osoittamaan markkinoiden epäonnistumisen ja sillä perusteella vaatimaan, että hallitus tarjoaisi tarvittavat korjaustoimenpiteet. Ostrom oli yksi keskeisistä yhteiskuntatietieteellisistä ajattelijoista, joka sanoi: “Hetkinen. Markkinat voivat epäonnistua, mutta valtion ratkaisut eivät myöskään välttämättä toimi.” On muistettava, että Elinor ja Vincent Ostrom ovat perusteiltaan julkisen valinnan teorian edistäjiä. Ostromit eivät tyytyneet pelkästään osoittamaan valtion epäonnistumisen mahdollisuutta.

Käytetyt säännöt

Tämä johtaa toiseen näkökohtaan. Poliittisen ja taloudellisen ajattelun historiassa sosiaalisen järjestyksen lähde luetaan joko markkinoita ohjaavan näkymättömän käden (Adam Smith) tai valtion kovakätisen kontrollin (Hobbes) ansioksi. Ehkä yksi parhaista tavoista ymmärtää Elinor Ostromin työtä on nähdä se ratkaisuna hobbesilaiseen ongelmaan smithiläisen ratkaisun keinoin. Tässä ehkä hieman oikaistiin mutkia, mutta ei paljon. Hänen työnsä paikallisista julkista talouksista ja yhteisresursseista (common-pool resources) keskittyy todellisiin “käytettyihin sääntöihin” (eikä “muodollisiin sääntöihin”), joihin yksilöt ja ryhmät turvautuvat tehdessään päätöksiä ja koordinoidessaan käyttäytymistään välttyäkseen sosiaalisilta ongelmilta. Se tuottaa optimistisen viestin itsehallinnon kyvystä onnistua vaikeissakin tilanteissa. Kuten kollegani Alex Tabarrok ilmaisi asian, Ostrom näkee erilaisten vapaaehtoisten yhteisöjen avulla, miten ryhmät muuttavat yhteisresurssitilanteen “yhteismaan tragediasta” “yhteismaan mahdollisuuksiksi”.

Perinteinen taloudellinen teoria väittää, ettei julkisia palveluita voida tuottaa markkinoilla. Perinteinen julkisen valinnan teoria väittää, että valtio usein epäonnistuu ratkaisujen tarjoamisessa. Ostrom osoittaa, että hajautetut ryhmät voivat kehittää erilaisia sääntöjärjestelmiä, jotka mahdollistavat sosiaalisen yhteistyön syntymisen vapaaehtoisen yhteistyön kautta.

Lukijoita silloin tällöin hämäävä näkökohta on, että Ostrom usein keskittyy tilanteisiin, joissa omaisuuden lohkomistekniikkaa yksityisiksi osuuksiksi ei ole olemassa. Näissä tilanteissa hän tutkii yhteistä, mutta ei valtiollista, päätöksentekoa yhteisresurssien suhteen. Vaikka yksityisen omaisuuden ratkaisuja ei käytetä tällaisissa tapauksissa, “käytetyt säännöt” johtavat samaan päämäärän kuin yksityisen omaisuuden tapauksessa. Löydämme sääntöjä, jotka rajoittavat omaisuuden käyttöä ja jotka asettavat ryhmän yksilöt vastuuseen resurssien väärinkäytöstä. Löydämme myös sääntöjen täytäntöönpanoa. Lyhyesti sanottuna analyytikon pitää olla valmis tarkastelemaan sekä sääntöjen muotoa että tarkoitusta erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa.

Paikallisia ratkaisuja paikallisiin ongelmiin

Monimuotoiset instituutiot, jotka toimivat erilaisissa yhteisöissä, edistävät vapaaehtoista yhteistyötä. Yhteiskuntatieteiden tutkijoina meidän on kyettävä ymmärtämään tätä mekanismia. On olemassa sääntöjä, jotka ovat käytössä, sääntöjä, jotka mainitaan, mutta eivät ole käytössä. Sääntöjä, jotka esiintyvät yhdellä nimellä, mutta käytännössä tekevät jotain muuta ja sääntöjä, jotka tiukasti sopivat käyttötarkoitukseen muodoltaan ja tarkoitukseltaan. Ostrom on vaatinut, että yhteiskuntatieteiden tutkijoiden on ymmärrettävä säännöt, jotka hallitsevat ihmisten käyttäytymistä keskinäisessä vuorovaikutuksessa sekä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. Jotkut sääntöjärjestelmät tukevat inhimillistä kehitystä rauhanomaisen yhteiskunnallisen yhteistyön ja vaurauden edistämisen kautta. Toiset estävät inhimillistä kehitystä taaten väkivaltaa ja köyhyyttä. Se on itse asiassa näin yksinkertainen ja näin syvällinen asia.

Vapaiden ihmisten sosiaalisen järjestyksen perusta on itsehallinto, ei valtiollinen auktoriteetti ja keskitetty valta. Hajautettu päätöksenteko, joka porautuu syvälle paikallisiin sosiaalisiin ongelmiin, joita todelliset ihmiset kohtaavat, luo kannustimia paikallisen sääntöjärjestelmän puitteissa. Se hyödyntää paikallista tietoa siitä, miten institutionaalisen kehityksen prosessi takaa itsehallinnon tehokkuuden, sallien erehtyväisen ihmisen järkevästi hoitaa niukkoja resursseja ja suhteita toisiinsa.

Lopuksi haluan korostaa Ostromin tutkimuksen metodologista sanomaa. Hänen työnsä on humanistista ja tieteellistä. Hän yrittää ymmärtää ihmisyhteisöjä niiden kaikissa eri muodoissa. Tehdäkseen niin, hänen täytyi päästä lähelle ja henkilökohtaiseen kontaktiin: kalifornialaisesta paikallishallinnosta kastelujärjestelmiin Nepalissa ja kaikkeen siltä väliltä. Hänen kenttätyötään taloustieteessä ja poliittisessa taloustieteessä ohjaa inhimillisen valinnan logiikka. Hän kuvailee tutkimusohjelmaansa “käyttäytymistieteellisenä lähestymistapana kollektiivisen toiminnan rationaalisen valinnan teoriaan”. Jos hylätään akateeminen kieli, niin tämä tarkoittaa tutkimusohjelmaa, joka alkaa ihmisistä ja heidän aikomuksistaan ja suunnitelmistaan, ja päättyy heidän kompasteluunsa ja haparointiinsa löytää vapaaehtoisia ratkaisuja vaikeisiin sosiaalisiin ongelmiin normien, sopimuksien ja sääntöjen kautta.

Toivon sanoma

Päätän tämän otsikkooni: Miksi vapaudesta välittävien ihmisten pitäisi iloita tästä valinnasta palkinnolle? Elinor Ostromin työ on ideologisesti merkittävä. Hän ei korostanut sitä työssään, mutta Vincent on uskaltautunut yhteiskuntafilosofian alueelle. Suosikkini hänen kirjoistaan on The Meaning of Democracy and the Vulnerabilities of Democracies (1997). Tässä työssä Vincent tutki edellytyksiä autonomiselle porvaristolle. Itsehallinnollisen yhteiskunnan, hän sanoo, täytyy koostua kansalaisista, jotka ovat täysin kykeneviä hyväksymään “ajattelun huolet ja elämän murheet”. Valitettavasti demokraattisen politiikan juonittelut – eturyhmien manipulointi, lehmänkaupat, ylivoiton tavoittelu (rent-seeking) ja äänestysmotiivi – yleensä heikentää itsehallinnon mahdollisuutta ihmisten keskuudessa.

Mitään tästä ei pitäisi tulkita deterministisesti pessimistisesti. Sanoma on, että toivoa on löydettävissä ihmisistä – ei valtiosta. Yhteiskunta, joka koostuu vapaista ja vastuullisista yksilöistä, jotka pystyvät muodostamaan vapaaehtoisjärjestöjä, ratkaisee kohtaamiaan sosiaalisia ongelmia erilaisin itsehallinnollisin keinoin.

Yhdistysten monimuotoinen maailma

Kukaan ei ole tehnyt enempää kuin Elinor Ostrom tutkimuksessaan ja ohjaajana poliittisen filosofian ja analyysin työpajoissa auttaakseen meitä ymmärtämään itsehallinnon käytäntöjä ja instituutioita, jotka toimivat saadakseen esiin yhteistyötä
monenlaisissa yhteiskunnissa. Ja kukaan ei ole tehnyt enempää varoittaakseen meitä vahingoista, joita hallitukset voivat tehdä, kun ne yrittävät määrätä kaukaa vieraita sääntöjä paikalliselle väestölle, varsinkin kun heidän omat järjestelmänsä jo käsitelevät sosiaalisia ongelmia omalla tavallaan. Elinor vaatii, että ymmärrämme ja kunnioittamme institutionaalista monimuotoisuutta maailmassamme nähdäksemme nerokkuutta ja viisautta paikallisissa ratkaisuissa ja yrittäjyyden luovuudessa sekä yksilöiden kekseliäisyydessä kehittyneissä ja vähemmän kehittyneissä maissa. Ohittamalla vanhempia väittelyitä yhteiskuntatieteissä ja julkisessa päätöksenteossa, Elinor Ostromin työ korostaa institutionaalisen ympäristön rikkautta ja luovia ratkaisuja, joita syntyy, kun yksityishenkilöt voivat vapaasti perustaa yhdistyksiä ja työskennellä epävirallisten sääntöjen verkostoissa, jotka edistävät yksilön vastuuta ja kollektiivista vastuullisuutta.

FEEn tukijat ja Freemanin lukijat ovat viehättyneitä näkemykseen vapaiden ja vastuullisten yksilöiden yhteiskunnasta. Elinor Ostromin tutkimus antaa meille ikkunan yhdistysten monimuotoiseen maailmaan, joka ei sovi siististi ryhmään “markkinat” tai “valtio”, mutta joka on kuitenkin välttämätön rauhalliselle ja kukoistavalle sosiaaliselle yhteistyölle.

Teksti on suomennettu professori Peter Boettken The Freemanissa julkaistusta artikkelista “Why Those Who Value Liberty Should Rejoice: Elinor Ostrom’s Nobel Prize” (The Freeman:n luvalla)

About the author

CIEL wrote 62 articles on this blog.