Minä, Lyijykynä

Leonard E. Read

Leonard E. Read (1898-1983) perusti FEE vuonna 1946 and palveli sen toiminnanjohtajana kuolemaansa saakka. “Minä, Lyijykynä”, hänen kuuluisin esseensä, julkaisiin ensi kerran The Freeman -julkaisun joulukuun 1958 numerossa.


Olen lyijykynä – tavallinen puinen lyijykynä, joka on tuttu kaikille tytöille, pojille ja aikuisille, jotka osaavat lukea ja kirjoittaa.[1] Kirjoittaminen on sekä ammattini että harrastukseni; teen ainoastaan sitä.

Saatat ihmetellä miksi kirjoitan sukuhistoriastani. Aloittaakseni, tarinani on mielenkiintoinen. Ja seuraavaksi, olen arvoitus – enemmän kuin puu tai auringonlasku tai salama. Mutta surullisesti minua käyttävät pitävät minua itsestäänselvyytenä, ikään kuin olisin pelkkä tapahtuma ilman taustaa. Tämä ylimielinen asenne alentaa minut arkipäiväisen tasolle. Tämä on vakavan oloinen virhe, jonka pauloissa ihmiskunta ei kestä kovin kauaa ilman vaaraa. Viisas G. K. Chesterton havainnoi: ”Tuhoudumme haluun ihmetellä, emme haluun ihmeistä”.

Minä, Lyijykynä, vaatimattomalta vaikuttava, olen ihmetyksesi ja hämmästyksesi arvoinen ja tämän väitteen pyrin todistamaan. Itse asiassa, jos voit ymmärtää minua – ei, se on liian paljon keneltäkään pyydetty – jos voit tulla tietoiseksi edustamastani ihmeellisyydestä, voit auttaa vapauden säilyttämisessä, jonka ihmiskunta on niin valitettavasti menettämässä. Minulla on syvällinen läksy opetettavani. Ja pystyn opettamaan tämä läksyn paremmin kuin auto tai lentokone tai mekaaninen tiskikone koska – no, koska vaikutan niin yksinkertaiselta.

Yksinkertainen? Silti yksikään ihminen maan päällä ei osaa minua valmistaa. Tämä kuulostaa mahtavalta, eikö kuullostakin? Erityisesti, kun oivalletaan, että minunlaisiani valmistetaan Yhdysvalloissa joka vuosi puolitoista miljardia.

Poimi minut ja katso minua ympäriinsä. Mitä näet? Et paljoakaan – hiukan puuta, lakkaa, etiketin, grafiittilyijyä, hiukan metallia ja kumin.

Lukemattomat edeltäjät

Samoin kuin et pysty jäljittämään sukupuutasi kovin pitkälle, vastaavasti minulle on mahdotonta nimetä ja selittää kaikkia edeltäjiäni. Mutta haluan mainita riittävästi heitä tähdentääkseni taustani rikkautta ja monimutkaisuutta.

Sukupuuni alkaa siitä mikä on tosiasiallisesti puu, suora Pohjois-Kalifornian ja Oreganon setripuu. Pohdi nyt kaikkia sahoja, rekkoja ja köysiä ja lukemattomia muita varusteita, joita käytetään setritukkien korjaamiseen ja lastaamiseen rautatievaunuihin. Ajattele kaikkia henkilöitä ja lukemattomia taitoja, joita vaaditaan niiden valmistamiseen: rautamalmin louhimista, teräksen valmistusta ja sen jalostamista sahoiksi, kirveiksi ja moottoreiksi; hampun kasvattamista ja sen kaikkien vaiheiden läpikäyntiä raskaaksi ja vahvaksi köydeksi; hakkuusavotat sänkyineen ja ruokahuoneineen, ruuanlaittoineen ja kaiken ruuan kasvattamisineen. Tuhansilla ihmisillä oli osansa jokaiseen metsurin nauttimaan kahvikupilliseen!

Tukit rahdataan sahalle San Leandrossa, Kaliforniassa. Voitko kuvitella yksilöt, jotka valmistavat kuljetusvaunut, kiskot, junan moottorit ja jotka rakentavat ja asentavat niihin vaaditut viestintäjärjestelmät? Nämä suuret joukot kuuluvat sukujuuriini.

Tutkitaan sahaa San Leandrossa. Setritukit leikataan pieniksi lyijykynän mittaisiksi paksuudeltaan noin puolen sentin rimoiksi. Ne uunikuivataan ja  värjätään samasta syystä kuin naiset laittavat punaa kasvoilleen. Ihmiset pitävät minusta kauniina, kalpeahkon valkean sijaan. Rimat vahataan ja kuivataan uudelleen. Kuinka montaa taitoa vaaditaankaan värjäyksen ja kuivauksen tekemiseen, lämmön, valon, voiman, hihnojen, moottorien ja kaikkien muiden sahan vaatimien asioiden tuotantoon? Sahan lakaisijat kuuluvat sukuhistoriaani? Kyllä, ja mukaan kuuluvat henkilöt, jotka valoivat betonin Pacifig Gas & Electic Companyn sähkölaitoksen patoon, joka toimittaa energian sahalle!

Älä ylenkatso nykyisiä ja kaukaisia edeltäjiä, joilla oli osansa kuudenkymmenen autolastillisen rimoja kuljetukseen ympäri maata.

Saavuttuaan kynätehtaaseen – 4 000 000 dollaria laitteita ja rakennusta, kaikki pääoma kerättynä vanhempieni säästäväisyydellä ja säästöillä – jokaiseen rimaan tehdään kahdeksan uraa monimutkaisella laitteella, jonka jälkeen toinen laite asettaa lyijyt joka toiseen rimaan, levittää liiman ja asettaa toisen riman päälle – kerroslyijyleipä, niin sanotusti. Seitsemän veljeä ja minä leikataan mekaanisesti tästä ”puupuristetusta” kerrosleivästä.

”Lyijyni” – se ei sisällä lainkaan lyijyä – on monimutkainen. Grafiitti louhitaan Ceylonilta. Huomioi nämä kaivostyöläiset ja heidän moninaisten työkalujensa tekijät ja paperisäkkien valmistajat, joissa grafiitti kuljetetaan ja he, jotka tekevät narut säkkien sitomiseen, ja he, jotka laittavat ne laivoihin, ja he, jotka tekevät laivat. Jopa matkan varrella olevat majakanvartijat avustavat syntymisessäni – ja luotsit.

Grafiitti sekoitetaan Mississipin saven kanssa, jossa käytetään jalostusprosessissa ammonium hydroksidia. Sen jälkeen lisätään kosteutusaineet kuten sulfonoitua talia – rikkihapon kanssa kemiallisesti reagoituja eläinrasvoja. Käytyään läpi lukuisia laitteita sekoitus ilmenee yhtäjaksoisena puristeena – kuin makkarankoneesta tulleena – se leikataan kokoon, kuivataan ja sitä poltetaan useita tuntia 1010 asteessa. Vahvuuden ja tasaisuuden lisäämiseksi lyijyt käsitellään kuumalla sekoitteella, joka sisältää kynttilävahaa Meksikosta, parafiinivahaa ja vedyllä käsiteltyjä luonnollisia rasvoja.

Setrini saa kuusinkertaisen lakkakäsittelyn. Tiedätkö kaikki lakan ainesosat? Kelle olisikaan tullut mieleen, että risiinipapujen kasvattajat ja risiiniöljyn jalostajat kuuluvat osaksi sitä? He ovat. Jopa prosessit, jolla lakasta tehdään kauniin keltaista käsittää useamman ihmisen taidot kuin on mahdollista luetella!

Tarkastele etikettiä. Se on filmi, joka on muodostettu käyttämällä lämpöä nokimustaan sekoitetulla hartsilla. Kuinka hartsia tehdään ja mitä on nokimusta?

Metallini – holkkini – on messinkiä. Kuvittele kaikkia ihmisiä, jotka louhivat sinkkiä ja kuparia ja heitä, joilla on taito tehdä kiiltäviä messinkilevyjä näistä luonnontuotteista. Mustat renkaat holkissani ovat mustaa nikkeliä. Mitä on musta nikkeli ja kuinka sitä käytetään? Tarina siitä, miksi holkkini keskiosassa ei ole mustaa nikkeliä, vaatisi sivujen selityksen.

Ja sitten kruunaava ylistykseni, tyylittömästi alalla ”tulpaksi” viitattu, osa jolla henkilö käyttää pyyhkiäkseen minulla tekemänsä virheet. Ainesosa ”factice” hoitaa pyyhkimisen. Se on kumimainen tuote, jota valmistetaan reagoimalla Hollannin Itä-Intian rypsiöljyä rikkikloridilla. Kumi, yleisen käsityksen vastaisesti, on ainoastaan sitomistarkoitukseen. Sitten on myös lukuisia vulkanoivia ja kiihdyttäviä aineita. Pumice tulee Italiasta; ja pigmentti, joka antaa ”tulpalle” sen värin, on kadmium sulfidi.

Kukaan ei tiedä

Haluaako joku haastaa aikaisemman väitteeni, ettei kukaan yksittäinen henkilö maan päälle tiedä kuinka minut tehdään?

Itse asiassa miljoonilla ihmisillä on ollut osansa luomisessani, joista kukaan ei tunne enempää kuin vain hyvin harvan toisistaan. Nyt saatat sanoa, että menin liian pitkälle viitatessani kahvin poimijaan kaukaisessa Brasiliassa ja ruuan kasvattajiin muualla luomisekseni; että tämä on äärimmäinen näkemys. Pysyn väitteessäni. Kaikista näistä miljoonista ei löydy yhtäkään henkilöä, mukaan luettuna kynätehtaan johtajaa, jonka panos on enemmän kuin hyvin vähäinen, äärettömän pieni tietämys. Tietotaidon näkökulmasta ainoa ero Ceylonin grafiitin louhijan ja Oreganon metsurin välillä on tietotaidon tyyppi. Ei voida tulla toimeen ilman louhijaa tai metsuria, yhtään sen enempää kuin tehtaan kemistiä tai öljykentän työntekijää – parafiini on öljyn sivutuote.

Tässä on hämmästyttävä tosiasia: Ei työntekijä öljykentällä eikä kemisti eikä grafiitin kaivaja eikä saven eikä kukaan miehistössä tai laivojen tai junien tai rekkojen tekijöistä eikä metalliosani pyältämislaitteen operoija eikä yrityksen johtaja suorita yksilöllistä tehtäväänsä sen vuoksi, että hän haluaisi minut. Jokainen heistä haluaa minua ehkä vähemmän kuin lapsi ensimmäisellä luokalla. Heidän motivaationsa on muualla kuin minussa. Ehkä se on jotain tällaista: Jokainen näistä miljoonista näkee, että hän voi siten vaihtaa hänen pienen tietotaitonsa tavaroihin ja palveluihin, joita hän tarvitsee tai haluaa. Minä saatan kuulua niihin tai sitten en.

Ei pääsuunnittelijaa

Tässä on vielä hämmästyttävämpi tosiasia: Pääsuunnittelijan puuttuminen, jonkun joka määrää tai väkisin ohjaa näihin lukemattomiin toimiin, jotka synnyttävät minut. Ei löydy jälkeäkään sellaisesta henkilöstä. Sen sijaan näemme näkymättömän käden työssään. Tämä on se arvoitus, johon aikaisemmin viittasin.

Sanotaan, että ”ainoastaan Jumala voi tehdä puun.” Miksi yhdymme tähän? Eikö se ole sen vuoksi, että käsitämme ettemme pysy tekemään sitä? Pystymmekö edes kuvaamaan puuta? Emme voi, paitsi ylimalkaisesti. Voimme esimerkiksi sanoa, että tietty molekyylirakenne ilmenee puuna. Mutta kenen ihmisen mieli pystyisi edes tallentamaan, ohjaamisesta puhumattakaan, jatkuvia muutoksia molekyyleissä, jotka ilmenevät puun elinaikana? Sellainen saavutus on käsittämätön!

Minä, Lyijykynä, olen monimutkainen yhdistelmä ihmeitä: puuta, sinkkiä, kuparia, grafiittia ja niin edelleen. Mutta näihin luonnossa esiintyviin ihmeisiin on lisätty vielä tavattomampi ihme: luovien ihmisenergioiden muoto – miljoonat pienet tietotaidot muodostuen luonnostaan ja spontaanisti vastauksena ihmisen tarpeisiin ja haluihin, ja ilman minkäänlaista pääsuunnittelijaa! Koska vain Jumala voi tehdä puun, väitän, että vain Jumala voi tehdä minut. Ihminen ei voi sen enempää ohjata näitä miljoonia tietotaitoja saattaakseen minut olemassaolooni kuin hän pystyy yhdistelemään molekyylejä luodakseen puun.

Yllä olevaa tarkoitin, kun kirjoitin: ”Jos voit tulla tietoiseksi ihmeellisyydestä, jota edustan, voit auttaa vapauden säilyttämisessä, jonka ihmiskunta on niin valitettavasti menettämässä.” Sillä jos ollaan tietoisia, että nämä tietotaidot järjestäytyvät luonnostaan, kyllä, automaattisesti luoviin ja tuottaviin malleihin vastauksena ihmisen tarpeisiin ja kysyntään – tarkoittaen valtiollisen tai minkään muun pakottavan pääsuunnittelijan puuttuessa – tällöin henkilöllä on hallussaan ehdottoman olennainen vapauden osanen: luottamus vapaisiin ihmisiin. Vapaus on mahdotonta ilman tätä luottamusta.

Sen jälkeen, kun valtiolla on ollut luovan toiminnan monopoli, kuten esimerkiksi postin jakelun, useimmat ihmiset uskovat, että postia ei voida jakaa tehokkaasti vapaasti toimivien ihmisten kesken. Ja tästä syystä: Jokainen tiedostaa, että hän ei tiedä kaikkia tapahtumia postin jakamiseksi. Hän tunnistaa myös, ettei kukaan yksilö pystyisi siihen. Nämä oletukset pitävät paikkansa. Kellään yksilöllä ei ole riittävästi tietotaitoa suorittaakseen kansakunnan postin jakelua yhtään sen enempää kuin kellään yksilöllä on tietotaitoa lyijykynän valmistamiseksi. Luottamuksen puuttuessa vapaisiin ihmisiin – tiedostamattomuudessa, että miljoonat pienet tietotaidot luonnollisesti ja ihmeellisesti muodostuvat ja yhteistoimivat tyydyttääkseen tätä tarvetta – yksilö ei voi muuta kuin päätyä virheelliseen johtopäätökseen, että posti voidaan jakaa ainoastaan valtiollisen ”pääsuunnittelijan” toimesta.

Runsaasti todistusaineistoa

Jos minä, Lyijykynä, olisin ainoa kappale, joka pystyisi tarjoamaan varmennuksen sille, mitä miehet ja naiset pystyvät saavuttamaan silloin, kun he ovat vapaita yrittämään, tällöin he, joilla on vähän luottamusta, olisivat vahvoilla. Todistusaineistoa on kuitenkin yltäkylläisesti; siinä on kyse meistä ja jokaisesta yksilöstä. Postin jakelu on perin yksinkertaista verrattuna esimerkiksi auton valmistukseen tai laskukoneen tai leikkuupuimurin tai jyrsimen tai kymmenien tuhansien muiden asioiden. Jakelu? Alueella, jolla ihmisille on jätetty vapaus yrittää, he toimittavat ihmisäänen maapallon ympäri alle sekunnissa; he toimittavat tapahtuman visuaalisesti ja liikkuvana jokaisen henkilön kotiin silloin, kun se tapahtuu; he toimittavat 150 matkustajaa Seattlesta Baltimoreen alle neljässä tunnissa; he toimittavat bensaa Texasista maatilalle tai sulatusuuniin New Yorkissa uskomattoman alhaisilla hinnoilla ja ilman tukia; he toimittavat jokaisen kaksi kiloa öljyä Persianlahdelta Itärannikolle – toiselle puolelle maapalloa – vähemmällä rahalla kuin valtio veloittaa yhden puolen kilon kirjeen toimittamisesta kadun toiselle puolelle!

Läksy, joka minun täytyy opettaa, on tämä: Jätä kaikki luovat energiat vapaiksi. Järjestä vain yhteiskunta toimimaan tämän läksyn mukaisesti. Anna yhteiskunnan laillisen koneiston poistaa kaikki esteet parhaansa mukaan. Salli näiden luovien tietotaitojen virrata vapaasti. Luota siihen, että vapaat miehet ja naiset vastaavat näkymättömälle kädelle. Tämä luottamus tulee vahvistettua. Minä, Lyijykynä, yksinkertaiselta vaikuttava, tarjoan oman luomiseni ihmeen todistuksena, että tämä on käytännöllistä luottamusta, yhtä käytännöllistä kuin aurinko, sade, setripuu ja maapallomme.


[1] Virallinen nimeni on “Mongol 482”. Monet osaseni kokosi, valmisti ja viimeisteli Eberhard Faber Pencil Company.

Tämä artikkeli on julkaistu FEE:n luvalla.

About the author

CIEL wrote 62 articles on this blog.