Miksi “elvyttäminen” ei onnistunut auttamaan taloutta? – Rahan kuluttaminen ei kajoa taantuman aiheuttaviin taloudellisiin tekijöihin

Artikkelin kirjoittaja William L. Anderson on Frostburg State yliopiston taloustieteen apulaisprofessori.

Kun kongressi viime vuonna keskusteli presidentti Obaman ehdottamasta ”elvyttämisestä”, kaksi hokemaa lähes biljoonan dollarin turhuudelle oli ”työpaikat” ja lapiointivalmius”. Huomioiden mitä Washingtonista tulee ulos, nyt tarvitaan lapioita töryn siivoamiseen, ja olen kiitollinen medialle ja poliitikoille, jotka kertoivat meille olla valmiina lapioiden kanssa.

Nyt, kun luvut ovat selvillä, vaikuttaa kuitenkin, että kulutetulla rahalla ei ole ollut tuntuvaa vaikutusta työttömyyden alentamiseen:

Liittovaltion yli 20 miljardin dollarin kulutusaallolla teihin ja siltoihin presidentti Obaman ensimmäisessä elvytyspaketissa ei ole ollut vaikutusta paikallisiin työttömyysasteisiin, mikä herättää kysymyksiä hänen perusteluilleen kohdistaa yhä uusia miljardeja ”kiireelliselle tarpeelle kiihdyttää työpaikkojen kasvua”.

Associate Pressin analyysi elvytyspaketeista toi esiin, ettei ollut merkitystä josko maanteihin käytettiin paljon rahaa tai ei lainkaan. Paikalliset työttömyysasteet nousivat ja laskivat siitä huolimatta. Ja analyysi osoitti elvytyskuluttamisen auttaneen ainoastaan vähäisesti ongelmissa painivaa rakennusteollisuutta.

Ei ole yllätys, että keynesiläisillä on vastaus valmiina. Valtio ei kuluttanut tarpeeksi. Heidän mukaansa taloudellista kasvua voi ilmetä ainoastaan, jos ”kokonaiskysyntä” on riittävän suurta estämään yleistä myymättömien tuotteiden ”liikatarjontaa”. (Kuten merkantilistit ennen heitä, keynesiläiset uskovat, että taantuma aiheutuu, koska liiketoimet eivät pysty myymään kaikkia valmistamiaan tuotteita. Sosialistit vastaavasti väittävät, että työntekijät ovat ”kykenemättömiä ostamaan takaisin valmistamiaan tuotteitaan”.)

Siten jos valtio pyrkii estämään taantumaa aiheuttavan ”liikatarjonnan”, sen tulee kuluttaa kaikki mikä on tarpeen kattaakseen ”vajeet” yksityisessä kulutuksessa ja investoinneissa. Tästä ”teoriasta” seuraa nykyinen ”elvyttäminen” täydennettynä huippuyliopistojen taloustieteilijöiden siunauksella (jotka vaikuttavat suorittavan ylimmän papiston roolia nykyisessä talouspolitiikassa.)

Tällainen ”teoria” on kuitenkin tuomittu epäonnistumaan joka kerta, ja haluan tuoda esiin muutamia syitä miksi.

  • yksilöt ovat päättäväisiä olentoja, joten heidän kulutuksensa heijastaa myös heidän omaa päättäväistä käyttäytymistään. (On mielenkiintoista, että monet ”kokonaiskysynnän” terminologiaa ylistävät halventavat myös sitä, mitä he pitävät ”massojen päättömänä kuluttamisena”.)
  • talous ei ole epämääräinen möykky, johon sekoitetaan rahaa samoin kuin aineosia sekoitetaan kakkuun. Toisin sanoen taloudessa ei ole ”lisää vain rahat” kohtaa reseptissään. Sitä ohjaa merkityksellisiä päätöksiä tekevät ihmiset.
  • Taloudella on tuotantorakenne, joka hyvin toimiessaan ohjaa resursseja, työtä ja pääomaa niitä tuotannon osa-alueita kohden, jotka heijastavat kuluttajien haluja ja tarpeita.
  • Kun valtiot laajentavat rahan tarjontaa keskuspankkiensa kautta, uuden rahan rynnäkkö häiritsee tuotantorakennetta ja muuttaa omaisuuserien ja tuotannontekijöiden suhteellisia arvoja. Valtiojohtoisen nousukauden alkuvaiheissa virheinvestoidut omaisuuserät (ne, jotka tulevat arvokkaimmiksi itse keinotekoisesta nousukaudesta) laajenevat suhteessa muihin omaisuuseriin.
  • Luottovetoinen nousukausi ei voi lopulta pysyä yllä ja tulee kivuliaan selväksi, että virheinvestoidut omaisuuserät (katso asuntokiinteistöjen kupla) kadottavat nopeasti arvonsa suhteessa muihin omaisuuseriin. Tämä on alku taantumalle, joka on ajanjakso, jolloin talous alkaa voimallisesti palauttamaan taloudellisten omaisuuserien ”kuluttajien suosimaa” arvoa.

Pyrkimykset ”elvyttää” taloutta massiivisilla valtion kulutusohjelmilla saattaa laittaa rahaa poliittisesti kytköksissä olevien ihmisten taskuihin, mutta se ei tee mitään palauttaakseen taloudelliset tekijät aikaisempaan tasapainoonsa. Sen sijaan ”elvyttäminen” palvelee ainoastaan häiritäkseen lisää talouden perustaa ja pitkittää alavirettä.

Aivan. Elvyttäminen ei ole estänyt merkittävää lamaa. Sen sijaan se on taannut suuremman mahdollisuuden merkittävälle taloudelliselle romahdukselle pitämällä osatekijät epätasapainossa ja häiritsemällä tuotantorakennetta.

Tosiasia, että ”eliittitaloustieteilijät” sivuuttavat (tai jopa ilkkuvat) sille, mikä tunnettaan itävaltalaisena suhdannevaihteluteoriana, ei muuta tosiasiaa, että se selittää miksi keynesiläiset ”ratkaisut” pahentavat tilannetta. Valtio ei pysty päättämään taantumaa kaatamalla uutta rahaa talouteen sen enempää kuin tulipalo voidaan sammuttaa kaatamalla siihen bensaa. Mutta sillä voi polttaa taloutemme maan tasalle.

Alkuperäinen artikkeli: Why Did the “Stimulus” Fail to Help the Economy? Spending Money Does Nothing to Address the Economic Factors Causing a Recession on julkaistu FEE:n luvalla.

About the author

CIEL wrote 62 articles on this blog.