Haiti ja rikotun ikkunan virhepäätelmä – maanjäristykset eivät ole luovaa tuhoa

Sandord Ikede on New Yorkin yliopiston (SUNY) Purchase Collegen apulaisprofessori ja The Dynamics of the Mixed Economy Toward a Theory of Interventionism –teoksen kirjoittaja.

Muutamia päiviä Haitin tragedian jälkeen todistamme nyt uskomusta, että arvokkaan omaisuuserän tuhoaminen luo nettovarallisuutta, kunhan se vain korvataan. Pohdinkin kuinka kauan kestää ennen kuin joku mediasta lankeaa rikotun ikkunan virhepäätelmään. Toisin sanoen, että satasen maksaminen rikotun ikkunan korjaamisesta luo jotenkin enemmän vaurautta kuin ehjä ikkuna ja satasen kuluttaminen johonkin muuhun. En kuitenkaan odottanut sen hyppäävän silmille täydeltä Wall Street Journalin sivulta.

Siinä se oli viikonloppuosion etusivulla keskellä jatkuvasta piinasta kertovia raportteja maanjäristyksen jälkiseurauksista levittyneenä koko sivun mitalle, kuinka vaikutamme tulleen kyvyttömiksi nähdä ”ilmeistä totuutta modernilta ajalta, että tuhot olivat kehityksen välineitä.”

Kirjoittaja, Kevin Rozario, Amerikan opintojen apulaisprofessori Smith Collegesta selittää, kuinka suurpalojen jälkeen Lissabonissa (1755), Lontoossa (1666), Bostonissa (1676) ja San Franciscossa (1906)  ”valtavat uudelleenrakennusprojektit vaativat…pääoman laittamista kiertoon, tuottivat valtavia voittoja joillekin ja mahdollistivat innovaatioita, jotka lisäsivät tuottavuutta”. Hän jatkaa argumentointiaan lainaamalla Journal –julkaisua, jonka mukaan vuoden 1994 Northridgen maanjäristys ”loi keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä taloudellisia hyötyjä, jotka ylittivät alkuperäiset tappiot”. Ja todettuaan vuoden 2008 Sichuan maanjäristyksen tappaneen 80 000 ihmistä hän viisaasti muistuttaa meitä, että loppujen lopuksi se ”käynnisti rakennusbuumin, joka voimistaa kotimaisen talouden kasvua 0,3 prosentilla”.

Onko hän tosissaan? Kyllä, pelkäänpä niin. Ja taloustieteilijöiden sanotaan olevan kylmiä ja laskelmoivia!

Tämä on samaa ”logiikkaa”, jonka mukaan toisessa maailmasodassa suurten kaupunkien raunioiksi pommittaminen oli hyväksi taloudelliselle kehitykselle, koska se toi mahdollisuuden rakentaa nykyaikaista infrastruktuuria, jonka paikallaan saattaminen olisi muutoin vaatinut useita vuosia. Taivas varjelkoon meitä siltä, että joutuisimme odottamaan arvonalennuksia ja tavanomaista kulumista! (Se oli kuitenkin hyväksi New Yorkille, jolla oli hyvä onni jäädä koskemattomaksi sodan jälkeen ainoana merkittävänä länsimaisena kaupunkina, mutta tämä toki sen vuoksi, ettei New Yorkia ilmapommitettu.)

Virhepäätelmä tulee ilmiselväksi viemällä sitä loogisesti pidemmälle: tällöin tulisi suositella kaupunkiemme tarkoituksellista altistamista luonnontuhoille – ehkäpä kieltäytymällä rakentamasta meren rantaan patoja tai järistyksien kestäviä rakenteita. Miksi odottaa tuhoja? Meidän tulisi kutsua ne tervetulleiksi! Miksi tuhlata resursseja kotimaan turvallisuuteen, kun yksi hyvin sijoitettu ydinpommi pystyisi voimistaa talouttamme – ehkäpä 0,3 prosentin verran? Ajatelkaa työllisyyttä! Jos pommit eivät ole mieleen, niin entäpä 1960-luvun tyyliset uuden aallon ”urbaanit uudistamiset” vapauttamalla merkittäville taaja-alueillemme armeijallinen valtiollisia puskutraktoreita?

Professori Rozario vaikuttaa olevan riittävän tietämätön taloustieteestä (tai jopa maalaisjärjestä) tulkitakseen Joseph Schumpeterin kuuluisaa kuvausta kapitalismin kilpailevista voimista  kirjaimellisesti ”luovan tuhon myrskytuulina”. Hän on ilmeisesti kykenemätön erottamaan kielikuvaa todellisuudesta; luovaa tuhoa, joka ilmenee uusien tuotteiden, innovaatioiden ja markkinoiden syrjäyttämien vakiintuneiden yritysten kilpailuna – mihin Schumpeter itse asiassa viittasi – ja todellisia myrskytuulia (ja maanjäristyksiä ja muita luonnontuhoja).

Vauraus aivan nurkan takana?

Tarkoittaako tämä, että Haiti tulee nyt vaurastumaan? Ei, sillä professori Rozario selittää ongelmaksi, ettei se ole sellainen ”dynaaminen, järeä kapitalistinen talous”, jolle hän väittää kuoleman ja tuhon olevan hyväksi liiketoiminnalle.

Ja mikä tekee näistä asioista hyvää liiketoiminnalle? Katarinan hävittämän rannikon tapauksessa se on ollut ”harras sitoutuminen kapitalistiselle kehitykselle”. Suhteellisen köyhille alueille ”katastrofit ovat usein olleet todella tuhoisia köyhille”. (Hän ei selitä, miksei se ole ”todella tuhoisaa” kaikille muille uhreille.) Hän osoittaa esimerkiksi (paikkansapitävästi), että Floridassa ja New Orleansissa köyhiä kodinomistajia on rohkaistu uudelleen rakentamaan ja laajentamaan asutuksia ”alttiille rannikkoalueille ja siten lisäten todennäköisyyttä tuleville tuhoille”. Tietämättömänä taloustieteestä tai ilmeisesti taloushistoriasta professori Rozario jättää mainitsematta, kuinka vuosikymmenien valtion rahoittamat ohjelmat tukea tulvavakuutuksia Floridassa ja valtava rakentaminen Meksikonlahden rannikolle ovat saattaneet luoda juuri kyseiset tilanteet, joita hän valittelee.

Lisäksi Haiti ei ole ollut tarkalleen ottaen kapitalismin linnake, ellei tarkoituksena ole viitata interventioihin, joita Kansainvälisen valuuttarahaston harjoittaa. Mutta juuri tätä professori Rozario tarkoittaa ”kapitalistisella kehityksellä”. En lähde kiistelemään termeistä. Jos hän haluaa määrittää ”kapitalistisen kehityksen” sisältämään julkis-yksityiset yhteishankkeet, valtion tukemat kulutushankkeet infrastruktuuriin ja miedon ylhäältä alas keskussuunnittelun, se on hänen etuoikeutensa.

Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä ”vapaiden markkinoiden kapitalismin” kanssa, jota Ludwig von Mises, F. A. Hayek ja Milton Friedman niin vankasti puolustivat. Sen sijaan se on, mitä Mises kutsui ”interventionismiksi” – erääksi traagisista tahattomista seurauksista, joka köyhdyttää lisää heikosti toimeentulevia.

Köyhät kärsivät suhteettoman paljon enemmän luonnonkatastrofeista ja vauraammat ihmiset ja alueet toipuvat niistä köyhempiä nopeammin. Mutta tiedämme, osaksi James Gwartneyn, Robert Lawsonin ja muiden työn ansiosta, että suurempi taloudellinen vapaus saa aikaan suurempaa vaurautta ja varallisuutta henkeä kohden.

Haitissa kaivataan eniten taloudellista vapautta – ei luonnonkatastrofeja – kasvaakseen sellaiseksi järeäksi taloudeksi, jolle professori Rozario pitää fyysistä tuhoa liiketoiminnalle hyvänä. Pyydän, että lopettaisimme tämän kaltaisten luonnontuhojen pyörittämisen taloudellisiksi tukipaketeiksi tai miksikään muuksi kuin inhimillisiksi tai taloudellisiksi tragedioiksi, joita ne ovat.

Artikkeli Haiti and the Broken-Window Fallacy on julkaistu FEE:n luvalla.

About the author

CIEL wrote 62 articles on this blog.