Ayn Rand: Katsaus elämään ja tuotantoon

Jyrki Iivonen

Maailmankirjallisuuden käsitteeseen sisältyy ajatus siitä, että yksittäisten kirjailijoiden teokset ylittävät kansainvälisiä rajoja ja leviävät maasta toiseen. Yleensä tällaiset teokset ulottavat vaikutuksensa myös meille Suomeen. Joskus maailmankirjallisuuden helmeksi katsottu teos tai kirjailija ei kuitenkaan saa suomenkielistä asua. Tällöin on yleensä kyse siitä, että asianomainen teos tai kirjailija on vain kriitikoiden ja pienen asianharrastajien piirin suosiossa, mutta ei saavuta suuren yleisön vastakaikua. Joskus harvoin käy niin, että myös suuren yleisön suosioon päässyt teos tai kirjailija ei pääse lainkaan suomalaisten lukijoiden ulottuville. Yksi tällainen tapaus esitellään seuraavassa.

Vuonna 1991 kongressin kirjasto sekä Yhdysvaltain suurin kirjakerho, Book-of-the-Month, toteuttivat tutkimuksen, jossa amerikkalaisilta lukijoilta kysyttiin, mitkä heidän lukemistaan kirjoista olivat vaikuttaneet kaikkein syvällisimmin heidän elämäänsä.  Se että Raamattu mainittiin vastauksissa kaikkein useimmin, oli tuskin mikään yllätys tutkimuksen suorittajille. Sitäkin suurempana yllätyksenä voidaan pitää toiseksi eniten mainintoja saanutta teosta. Kyseessä on tavallisesti tieteiskirjallisuuteen luokiteltu teos, Ayn Randin vuonna 1957 ilmestynyt yli 1000-sivuinen teos; Atlas Shrugged, “Atlas kohautti harteitaan”. Seuraavana vuonna arvovaltainen New Yorkin kaupunginkirjasto julkaisi oman 175 teoksen luettelon otsikolla “Vuosisatamme kirjat”. Siellä Randin Atlas esiintyy sellaisten teosten kuin James Joycen Odysseus ja Adolf Hitlerin Taisteluni joukossa. Tämän päivän amerikkalaisista vaikuttajista Randin teoksen henkilökohtaiseen vaikutukseen ovat viitanneet mm. Yhdysvaltain valtionpankin johtaja Alan Greenspan, Yhdysvaltain korkeimman oikeuden musta jäsen Clarence Thomas, presidentti Clintonin puoliso Hillary, Yhdysvaltain tunnetuin baseball-tähti Baltimoren Cal Ripken sekä näyttelijänä ja koomikkonakin tunnettu Jim Carrey. Mutta kuka on tämä vuonna 1982 New Yorkissa kuollut Ayn Rand, jonka kirjoja on tähän mennessä myyty yli 26,6 miljoonaa kappaletta ja jonka teoksista otetaan jatkuvasti uusia painoksia, jonka yhdestä romaanista King Vidor teki vuonna 1949 suositun elokuvan, pääosassa Gary Cooper, jonka eräiden muiden romaanien filmaamista suunnitellaan jatkuvasti Hollywoodissa ja jonka ajattelun ympärille on rakennettu kokonainen filosofinen koulukunta, objektivismi? Kuka on tämä nainen, jonka ajattelun pohjalta syntyi eräs Frank Sinatran tunnetuimmista lauluista, “My Way”? Ayn Randin teoksia ei ole toistaiseksi käännetty suomeksi, eikä hänen kaunokirjallista sen enempää kuin filosofistakaan tuotantoa tunneta täällä kuin suhteellisen pienessä, asianharrastajien, piirissä. Eikä mikään ihme, sillä Ayn Rand oli poikkeuksellisen kontroverssi niin ihmisenä, kirjailijana kuin ajattelijanakin.

Venäjältä Yhdysvaltoihin

Vuonna 1905 syntyi Pietarissa juutalaisen rohdoskauppiaan Zinovy Zacharovich Rosenbaumin perheeseen tytär, joka sai kasteessa nimen Alisa. Tämä työllään melkoisen varallisuuden hankkinut perhe menetti käytännössä koko omaisuutensa vuoden 1917 vallankumouksien yhteydessä. Vuodet 1918-21 bolshevikkivallan pikaiseen romahdukseen vahvasti uskoneet Rosenbaumit viettivät Odessassa, joka oli tuolloin valkoisten valvonnassa. Perheenpää, Zinovy Rosenbaum, uskoi vankkumatta siihen, että bolshevikit häviävät lopulta kansalaissodan eikä siksi suostunut lähtemään pois maasta muiden valkoisten kannattajien mukana. Kun kansalaissota vuonna 1921 päättyi puna-armeijan voittoon ja maassa alkoivat puhaltaa vapaammat tuulet, hän päätti tuoda perheensä takaisin Pietariin ja ryhtyä työskentelemään uudelleen rohdoskauppiaana vanhassa liikkeessään.

NEP-kauden mukanaan tuoma vapaus osoittautui kuitenkin näennäiseksi. Mitään poliittista vapautta siihen ei liittynyt ja taloudellinen vapauskin oli muodollista ja keskittyi vain kapealle taloudellisen toiminnan sektorille. Rosenbaumien elämä oli muutenkin hankalaa. Rohdoskaupan pitäminen ei ollut enää taloudellisesti kannattavaa johtuen verotuksesta ja viranomaisten valvonnasta, joten perhe joutui elämään suuressa puutteessa. Rosenbaumit selvisivät hengissä vain eräiden ystävien tuella sekä myymällä perheelle aikaisemmin kuuluneita koruja ja muita kalleuksia alhaisella hinnalla. Vuosien 1921-26 kurjuus ja ainainen pelko poliittisesta vainosta heijastuivat erityisesti nuoreen Alisaan, jota jo tuolloin pidettiin perheen varsinaisena älykkönä. Hän ei voinut antaa vallanpitäjille anteeksi perheen kokemia vaikeuksia vaan hänelle kehittyi noina vuosina bolshevikkeihin äärimmäisen kielteisesti suhtautuva mielenlaatu. Alisalle bolshevismin perustana oleva filosofinen maailmankatsomus, kollektivismi eli yhteisön oikeus päättää yksilöiden elämästä, oli läpeensä virheellinen ja paha sekä ristiriidassa länsimaisen vapausajattelun kanssa.

Vuosina 1921-26 nuori Alisa opiskeli Pietarin yliopistossa erilaisten sihteerintöiden ohessa mm. kieliä, arkkitehtuuria ja elokuvataidetta. Hän oli erityisen kiinnostunut nykyaikaisesta teknologiasta, koneista ja rakentamisesta, kaikki aiheita, jotka sinänsä olivat suosiossa sosialismia tuolloin rakentaneessa Neuvostoliitossa. Rosenbaumien elämä muuttui yllättäen vuonna 1925, kun he saivat kirjeen Yhdysvaltoihin yli 35 vuotta aikaisemmin muuttaneilta sukulaisiltaan. Portnoyn perhe oli saanut Rosenbaumeilta taloudellista apua paetessaan 1880-luvun lopun pogromeja ulkomaille. He halusivat nyt kiittää saamastaan avusta kutsumalla Rosenbaumit tai ainakin osan heistä luokseen Chicagoon. Isä Zinovy oli kuitenkin edelleen vankkumaton uskossaan bolshevismin pikaiseen tuhoon eikä suostunut harkitsemaan emigroitumista. Hänen vaimonsa ei taas halunnut jättää miestään yksin Venäjälle. Niinpä englantia yliopistossa jonkin verran opiskellut Alisa oli lopulta ainoa tuon viisihenkisen perheen jäsen, jolle anottiin viisumia ja joka sen lyhyen odottamisen jälkeen myös sai. Vuonia 1926 hän matkusti Latvian, Saksan ja Hollannin kautta Yhdysvaltoihin eikä koskaan enää nähnyt vanhempiaan ja toista siskoaan, Nora-sisarensa hän tapasi 70-luvulla New Yorkissa. Alisa Rosenbaum oli jo vuonna 1926, vain 21-vuotiaana, miettinyt pitkälle oman maailmankuvansa peruspilarit. Bolshevismin, kommunismin ja kollektivismin vastustaminen olivat siinä keskeisinä kulmakivinä. Ja siinä määrin kuin kollektivistinen Neuvosto-Venäjä näyttäytyi hänelle kaiken pahuuden, rappeutuneisuuden ja mädännäisyyden tyyssijana, samalla tavoin Yhdysvallat oli hänelle kaiken myönteisen ja edistyksellisen vertauskuva. Yhdysvaltain talouselämä, maassa noudatettu poliittinen filosofia, huikea teknologinen edistys jne. olivat kaikki hänelle vakuuttavia osoituksia sen poliittisen järjestelmän voimasta ja elinkelpoisuudesta. Pääsy tuohon maahan oli hänelle hänen omien sanojensakin mukaan kaikkien henkilökohtaisten toiveiden täyttymys.

Alisan oppivuodet

Alisa matkusti New Yorkin kautta Chicagoon mukanaan ainoastaan suppea vaatevarasto, muutama valokuva perheestä sekä kirjoituskone. Alisa oli jo Pietarissa alkanut opiskella myös kirjoittamista ja huomattuaan kykynsä, halusi siitä itselleen varsinaisen ammatin Yhdysvalloissa. Jättäessään taakseen Venäjän hän halusi kuitenkin jättää taakseen myös entisen nimensä. Uuden sukunimen Rand hän otti lyhennetystä perheensä sukunimestä. Etunimi Ayn taas on hänen oman todistuksensa mukaan peräisin suomalaiselta naiskirjailijalta, jonka nimen hän oli Pietarissa kuullut, mutta jolta hän ei ollut koskaan lukenut yhtään teosta. Kuka tämä suomalainen kirjailija oli, sitä Rand ei koskaan maininnut. Ilmeisesti kyseinen etunimi on kuitenkin ollut Aino, jota sitten on hieman amerikkalaistettu muuttamalla i y:ksi ja pudottamalla o lopusta pois. (Voisiko kyseessä olla esimerkiksi Aino Kallas?) Venäjää puhuva Alisa Rosenbaum muuttui näin englantia puhuvaksi Ayn Randiksi odottaessaan maahanpääsyä Ellis Island saarella New Yorkin sumuisessa satamassa helmikuussa 1926.

Ayn Rand ei lopulta viihtynyt pitkään Chicagossa asuneiden sukulaistensa luona. Hän halusi elää riippumattomana muiden avusta. Siksi hän jo muutaman kuukauden oleskelun jälkeen, kesällä 1926, matkusti Los Angelesiin tavoitteenaan saada työtä käsikirjoittajana elokuvateollisuuden palveluksessa. Se oli kaiken kaikkiaan melkoinen ratkaisu henkilöltä, joka vasta oli oppimassa englannin kielen. Saavuttuaan Hollywoodiin hän tutustui sattumalta yhteen tuon ajan kuuluisimmista elokuvaohjaajista, Cecil B. De Milleen, jonka Raamattu-aiheisen elokuvan ‘Kymmenen käskyä’ lähes kaikki 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun suomalaiset koululaiset ovat aikoinaan käyneet katsomassa. De Mille järjesti hänelle erilaisia töitä studiollaan. Rand oli tuossa vaiheessa jo ahkera kirjoittaja, mutta vielä puutteellisesti englantia taitavana hänen kirjallinen läpimurtonsa antoi odottaa itseään. Sen sijaan hän tapasi studioilla pieniä sivuosia eri elokuvissa esittäneen Frank O’Connorin, josta vuonna 1929 tulikin hänen puolisonsa.

Rand panosti tuossa kaiken mahdollisen uransa eteenpäinviemiselle. Hän työskenteli päivisin RKO-studion vaatevarastolla ja opiskeli iltaisin englantia ja kirjoittamista. Samalla hän työsti useita elokuvakäsikirjoituksia ja sai myytyä tuottajille mm. tarinan, joka kertoi venäläisestä naisesta ja hänen kohtalostaan bolshevikkien perustamalla vankileirillä. Sitä ei tehty koskaan elokuvaksi, mutta siitä saatu pieni kirjoituspalkkio mahdollisti opiskelujen jatkamisen.

We The Living

Vuodesta 1930 lähtien Rand alkoi työstää ensimmäistä pidempää romaaniaan, jonka tapahtuvat sijoittuivat pääosin vallankumouksen jälkeiseen Pietariin. Kun teos We The Living (Me elävät) vuonna 1936 vihdoin ilmestyi, sillä oli vahva omaelämäkerrallinen leima. Teoksen saama vastaanotto oli kuitenkin murhaava. Sitä pidettiin kaunaisen antikommunistisena sekä Venäjän yhteiskunnallista todellisuutta vääristelevänä. Onkin huomattava, että 1930-luvun alkuvuodet olivat tärkeä etappi Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain suhteissa, sillä juuri tuolloin maiden välille solmittiin diplomaattisuhteet. Stalin oli jo tukevasti vallassa, mutta laajimpien puhdistusten käynnistymiseen oli vielä useampi vuosi. Yhdysvallat oli puolestaan vielä keskellä pahaa lamaa, joka koettiin yleisesti seuraukseksi maassa aikaisemmin vallinneesta hillittömästä kapitalistisesta taloudesta. Randin ensimmäisellä teoksella ei toisin sanoen ollut riittävää sosiaalista tilausta.

We The Living sisältää jo kaikki ne keskeiset teemat, jotka sitten toistuvat Randin myöhemmässä kaunokirjallisessa tuotannossa. Siinä on kyse yhtäältä kollektivismin moraalisen perustan tuomitsemisesta sekä toisaalta yksilöllisen ihanneyksilön etsimisestä. Asettamalla nämä kaksi erilaista ihmistyyppiä vastakkain, Randin proosaan syntyy voimakkaan aatteellinen paatos oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Romaanin naispuolinen päähenkilö käy toivotonta taistelua kahden rakkauden ja kahden erilaisen maailman välissä, taistelua, jonka hän on tuomittu häviämään. Toisin kuin Ayn Rand itse, hän ei onnistu pakenemaan bolshevistista Venäjää.

Vaikka teos ei vietä tuolloin kohonnutkaan miksikään myyntimenestykseksi, Randille alkoi syntyä vähitellen nimeä kirjailijana. Tämä maine kasvoi, kun Broadwaylla alettiin vuonna 1934 esittää hänen oikeussalinäytelmäänsä “Night of the January 16th” (Tammikuun 16. päivän yö). Siitä tuli varsinaisesti Randin ensimmäinen kaupallinen menestys, josta saatujen rojaltien myötä hän pystyi asettumaan asumaan puolisoineen pysyvästi New Yorkin sydämeen Manhattanille, keskelle pilvenpiirtäjiä. Näin Ayn Randista tuli 30-vuotiaana päätoiminen kirjailija.

Anthem

Vuonna 1937 Rand kirjoitti eräänlaisena välityönään pitkän novellin Anthem (Hymni). Se on hänen ensimmäinen tieteiskirjallisuuteen luokiteltavissa oleva työnsä, jolla on varsin selvät yhtymäkohdat kahteen tuon ajan dystopiaan, Jevgeni Zamjatin teokseen Me (1920) ja Aldous Huxleyn teokseen Uljas uusi maailma (1934). Rand kuvaa teoksessaan tulevaisuuden kommunistista/kollektivistista yhteiskuntaa, jossa kollektivistinen ajattelu ja indoktrinaatio on ollut niin voimakasta, että ihmisillä ei ole enää lainkaan historiallista muistia. On olemassa vain joitakin hämäriä legendoja ‘muinaisista ajoista’.  Lisäksi kielestä ovat kadonneet kokonaan sanat ‘minä’ ja ‘sinä’. Ihmisillä ei tuossa uudessa yhteiskunnassa ole enää omia nimiä vaan pelkästään numerosarjat. Löytyy kuitenkin yksi mies, joka nousee tuota järjestelmää vastaan ja alkaa rakentaa uutta parempaa maailmaa, joka tulee lopulta hautaamaan alleen mädäntyneen vanhan maailman kannattajineen. Rand on siis luopunut edellisen romaaninsa pessimismistä ja uskoo oikeuden lopulliseen voittoon. Myös Anthem osoittautui aluksi kaupalliseksi fiaskoksi. Teos julkaistiin Englannissa jo vuonna 1938, mutta amerikkalaiset kustantajat suostuivat ottamaan sen ohjelmistoon vasta sodan jälkeen vuonna 1946, kun Randin muut teokset alkoivat herättää kasvavaa kiinnostusta. Randille näiden teosten huono menekki oli katkera pettymys. Hänen mielestään syy tähän ei ollut kuitenkaan kirjallinen vaan poliittinen. Kustannuspäätöksiä tekevät henkilöt auttoivat hänen mukaansa mieluummin eteenpäin sellaisia amerikkalaisen yhteiskunnan kriitikkoja ja kollektivististen arvojen kannattajia kuin John Steinbeckiä ja Ernest Hemingwayta.

Randin arvostelijat olivat sikäli oikeassa, että Anthem ei kieltämättä ole mikään kaunokirjallinen mestariteos. Sen merkitys onkin ennen muuta siinä, että se tarjoaa ensimmäisen kerran tiivistetyssä muodossa Randin antikollektivistisen filosofian perusajatukset, ajatukset jotka sitten toistuvat hieman toisenlaisessa muodossa kahdessa myöhemmin seuraavassa laajassa romaanissa. Rand ei siis kirjoittanut muodon vaan pelkästään sisällön vuoksi, hänen oman ajattelunsa tunnetuksi tekemiseksi.

The Fountalnhead

Vuonna 1943 Ayn Randin kirjallinen läpimurto alkoi vihdoin toteutua. Tosin vielä tässäkin vaiheessa hänen maineensa kasvu oli verkkaista. Lähes 700-sivuinen romaani,  The Fountainhead (Alkulähde), on kiistatta toinen Randin kahdesta pääteoksesta. Se kertoo asialleen omistautuvasta arkkitehdista Howard Roarkista, joka ei suostu tekemään työtään ja tavoitteitaan koskevia kompromisseja. Tämä Randin nietzscheläinen ihanneihminen on vapaa kaikesta: perheestä, virheistä, epävarmuuksista. Tämän ihanteistaan kiinni pitävän virheettömän miehen rinnalle Rand marssittaa koko joukon epämääräisiä kollektivistisia hahmoja: kilpailevia arkkitehteja, toimittajia, rakennuttajia jne.

Howard Roark suunnittelee pilvenpiirtäjiä ja muita rakennuksia, mutta täysin oman taiteellisen ja maailmankatsomuksellisen halunsa mukaisesti. Ja kun yksi työ ei häntä miellytä, hän yksinkertaisesti räjäyttää sen ilmaan ja toteaa: ”Minä en tunnusta kanssaihmisiäni kohtaan kuin yhden velvollisuuden: kunnioittaa heidän vapauttaan ja olla ottamatta osaa orjayhteiskunnan rakentamiseen.” Poliittisen julistuksen rinnalla myös tässä Randin teoksessa kulkee ns. rakkausjuoni, jonka kuvaama miehen ja naisen välinen suhde seksuaalisine latauksineen ei kaikilta osin vastaa nykyisin vallalla olevaa yleistä kuvaa miehen ja naisen välisestä tasavertaisesta ja tasapainoisesta suhteesta. Randia toistuvat syytökset naisten halventamisesta eivät kuitenkin liikuttaneet sen enempää tuolloin, kuin myöhemminkään.

Myös The Fountainhead vaikutti aluksi kustannusmielessä fiaskolta. Rand tarjosi teosta useille kustantajille, joista vasta järjestyksessä kahdestoista, Bobbs-Merrill, suostui ottamaan sen kustannusohjelmaansa. Teoksesta otettiin aluksi vain muutaman tuhannen kappaleen (7500) painos ja niissä harvoissa arvioissa, joita kirjasta ylipäänsä kirjoitettiin, syytettiin kustantajaa yleensä siitä, että se ei piitannut sota-ajan pulasta vaan tuhlasi paperia tarpeettomasti. Mutta vaikka kirjan myynti oli aluksi vaatimatonta, tieto siitä alkoi levitä epävirallisia  kanavia pitkin henkilöltä toiselle. Myös Randin kirjan lukutapa poikkesi perinteisestä romaanista. The Fountainhead luettiin huolellisesti ja moneen kertaan, usein keskeisiä kohtia alleviivaten. Kesti kuitenkin kaksi vuotta ennen kuin se nousi myyntilistoille, missä se sitten pysyikin puolen vuoden ajan. Lopullisen sinetin Randin maine sai vuonna 1949, kun yksi tuon aikakauden kuuluisimmista elokuvaohjaajista, King Vidor, teki siitä elokuvan, jonka pääosassa oli Gary Cooper. Myös We The Living oli tehty elokuvaksi sodan aikana, mutta fasistisessa Italiassa, mistä syystä sitä ei ole koskaan esitetty laajemmin esimerkiksi Yhdysvalloissa.

The Fountainhead sisältää jo useita julistuksellisia kohtia, eräänlaisia Randin filosofisia manifesteja, joissa saarnataan yksilökeskeisyyden, minän, moraalisesta ylivoimaisuudesta kollektivismiin verrattuna. Maineen kasvaessa Randin toiminta alkoi saada aikaisempaa poliittisempia piirteitä. Tultaessa 1940-luvun lopulle hän alkaa pitää kotonaan eräänlaista poliittista salonkia, jossa nuoret älyköt keskustelevat hänen kanssaan filosofian ja moraalin keskeisistä kysymyksistä. Tuohon aikakauteen kuuluvat myös tuliset rakkausseikkailut eräiden hänen nuorten miespuolisten opetuslastensa kanssa. Heistä tunnetuin lienee omaelämäkerrassaan suhteestaan Randiin kirjoittanut, Randia lähes 30 vuotta nuorempi, psykologi Nathan Blumenthal (muutti myöhemmin nimensä Nathaniel Brandeniksi). Randin avioliittoon O’Connorin kanssa näillä seikkailuilla ei kuitenkaan ollut näkyvää vaikutusta. Vuonna 1947 Rand esiintyi myös edustajainhuoneen epäamerikkalaista toimintaa tutkivan komitean (McCarthy) edessä ja todisti kommunistien asemasta Yhdysvaltain elokuvateollisuudessa, teko joka ei ainakaan parantanut hänen mainettaan amerikkalaisissa kulttuuripiireissä.

Atlas Shrugged

Kaiken edellä mainitun ohessa Ayn Rand kirjoitti varsinaista pääteostaan,  Atlas Shruggedia. Tämä lähes 1100-sivuiseksi paisunut teos ilmestyi lopulta vuonna 1957, sen jälkeen kun Rand oli jyrkän ehdottomasti torjunut kaikki kustantajan toivomukset sen lyhentämisestä. Randin maine yhtenä vuosisatamme merkittävimmistä kirjailijoista perustuu nimenomaan tähän rönsyilevään, julistukselliseen ja kaunokirjallisesti vaatimattomaan, mutta kuitenkin yhteen kaikkien aikojen luetuimpaan, tieteiskirjallisuuteen luokiteltavaan teokseen. Kun teoksen ilmestymisestä syksyllä 1997 kului 40 vuotta, Yhdysvalloissa järjestettiin useita konferensseja, joissa tarkasteltiin sen sanomaa sekä yleisimmin Ayn Randin asemaa yhtenä merkittävänä 1900-luvulla eläneenä ajattelijana.

Jo teoksen nimeen sisältyy oma symboliikkansa. Atlas oli antiikin tarustossa se hahmo, joka rangaistuksena rikoksistaan joutui kantamaan koko maailmaa hartioillaan. Hänen kohtalollaan on selvä yhteys toiseen Randin ihailemaan antiikin sankariin, Prometheukseen, joka varasti tulen jumalilta ja antoi sen ihmisille saaden siitä sitten oman rangaistuksensa. Atlas ja Prometheus ovat Randille hahmoja, jotka ovat kantaneet uupumatta oikeuden ja viisauden valoa läpi pimeiden aikojen. Verbi ‘shrugg’ tarkoittaa puolestaan ‘hartioiden kohauttamista’ ja se on mahdollista kääntää myös eräänlaiseksi välinpitämättömyyden ilmaukseksi. Atlas Shrugged voidaan siis kääntää myös ‘välinpitämättömäksi Atlakseksi’.

Randin mukaan maailmassa on kaikkina aikoina ollut omat Atlaksensa, kehityksen eteenpäinviejät. Kirjan lähtökohtana on tilanne, jossa kyseiset ihmiset kyllästyvät lopullisesti ympärillään olevaan yhteiskuntaan ja sen vallanpitäjiin ja päättävät yksinkertaisesti vetäytyä tästä maailmasta, muuttua täysin välinpitämättömiksi yhteiskunnan heille esittämien vaatimusten suhteen. Maailman johtavat tiedemiehet, taiteilijat ja liikemiehet katoavat yksi toisensa jälkeen jättäen taakseen sekasorron ja kaaoksen, kun käy ilmi, että jäljelle jääneet eivät kykene jatkamaan kehitystä. Yhteiskunnan parhaiden voimien ryhtyessä lakkoon alkaa niin teknologia kuin talouskin rappeutua nopeutuvaa vauhtia.

Samalla kun yhteiskunta rappeutuu, maailmasta vetäytyneet Atlakset alkavat rakentaa heidän omien ihanteidensa mukaisesti toimivaa omaa ihanneyhteisöään salaiseen piilopaikkaansa Kalliovuorilla,  Siinä yhteisössä keneltäkään ei vaadita elämistä muiden puolesta vaan jokainen yksilö on olemassa vain itseään varten. Yhteiskunnan rappeutuessa yhä enemmän ja enemmän, Atlakset,joilla kaikilla toki on oma persoonallisuutensa ja taustansa, päättävät palata takaisin maailmaan ja ryhtyä rakentamaan sitä uudelle terveemmälle pohjalle. Yksi kirjan päähenkilöistä,  John Galt,  pitää radion välityksellä puheen, jossa hän esittelee ihmisille oman ’egoistisen’ maailmankatsomuksensa, yhteiskunnan joka tuomitsee ehdottomasti kaiken altruismin. Ihmiset voivat, ja heidän tuleekin auttaa toisiaan, mutta ketään ei voida millään mahtikäskyllä vaatia tekemään mitään kenenkään toisen puolesta. Tuossa noin 70-sivuisessa Galtin puheessa onkin tiivistettynä koko Ayn Randin maailmankatsomus sekä hänen ajamansa uuden uljaan maailman aatteellinen lähtökohta.

Kirjailijasta filosofiksi

Atlas jäi Ayn Randin viimeiseksi romaaniksi. Myös sen kohdalla toistui vanha kaava.  Kriitikot tuomitsivat sen jyrkin sanoin, mutta lukijat ottivat sen omakseen, ja jälleen teokseen kohdistettu kaunokirjallinen kritiikki oli kiistatta perusteltua. Teos on ylipitkä ja henkilöhahmot ovat jäykkiä samoin kuin dialogi. Mutta kriitikot eivät taaskaan huomioineet sitä, että niin Randille itselleen kuin hänen lukijoilleen oli tärkeämpää se, mitä hän sanoi, kuin miten hän sen sanoi. Kirjan huikeasta suosiosta huolimatta Rand kuitenkin katsoi, että tästä eteenpäin hän keskittyisi vain filosofisten teosten kirjoittamiseen ja luennointiin. Näin  hän  sitten tekikin elämänsä viimeisten 25 vuoden ajan.

Randin intohimoinen tapa tuoda esiin maailmankatsomustaan loi nopeasti hänen ympärilleen uskollisten lukijoiden ja kannattajien piirin. Ja vaikka hänen lähimpien tukijoidensa määrä pysyikin pienenä – osin myös hänen oman vaikean luonteensa vuoksi – tavoitti hän kirjoillaan ja kirjoituksillaan miljoonia ihmisiä. Erityisen myönteistä vastakaikua alkoivat hänen teoksensa saada niissä maissa, jotka 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa olivat luopuneet sosialistisesta järjestelmästään. Ensimmäinen Randin ajatuksia venäjäksi esitellyt artikkelikokoelma ‘Moral individualisma’ (Individualismin moraali) myytiin Venäjällä loppuun muutamassa tunnissa. Kollektivismin alla eläneet ihmiset tunsivat ymmärrettävää kiinnostusta tähän Venäjällä syntyneeseen egoismin papittareen, joka julisti heille yksilökeskeisyyden filosofiaa, yksilön asettamista kaiken moraalin lähtökohdaksi.

Ayn Rand oli loppujen lopuksi varsin traaginen hahmo, joka omisti koko elämänsä ihanteille, jotka hän itse koki oikeiksi. Samalla kun hän kohosi monien silmissä profeetaksi ja uuden filosofian apostoliksi, hänen oma elämänsä oli traagista ja ristiriitaista. Hän ei koskaan saanut omia lapsia, ja vaikka hänen avioliittonsa Frank O’Connorin kanssa kesti aina tämän kuolemaan saakka 1970-luvulla, hänellä oli useita skandaalinomaisia rakkaussuhteita. Vaikka hänen lukijoidensa määrä oli huomattavan suuri, hän ei voinut koskaan antaa anteeksi kriitikoille ja lehdistölle heidän kriittistä suhtautumistaan hänen romaaneihinsa. Randin aatteellinen perikunta onkin jatkanut hänelle tyypillistä kärjekästä dialogia myös hänen kuolemansa jälkeen: filosofiset ja myös juridiset kiistat siitä, kuka todella on oikeutettu viemään eteenpäin randilaista ajattelua jatkuvat vielä tänäkin päivänä. Mutta tästäkin huolimatta Ayn Rand näyttää löytävän jatkuvasti uusien lukijoiden sukupolvia.

Artikkeli on julkaistu alkuperäisessä muodossa Portti-lehden numerossa 3/1997 (s. 111-117). Ayn Randin kuvasta kiitämme Ayn Rand -Instituuttia.

About the author

CIEL wrote 62 articles on this blog.